Plaza

Taskumuro.com

250 000 iPhonea myyty ”vääriin käsiin”

23.10.2007
Juha

iPhonen myyntiluvut ovat nyt virallisesti tarjolla: Apple toimitti tilinpitovuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä kaikkiaan 1 119 000 iPhonea. Koska neljäs neljännes loppui 29. syyskuuta, lasketaan kyseiseen lukuun päälle vielä lokakuun aikana myydyt iPhonet, jolloin loppusummaksi muodostuu noin 1,4 miljoonaa myytyä iPhonea. Maccien myynti kasvoi viime vuodesta 34 prosentilla ja iPodien 17 prosentilla. Viimeisellä neljänneksellä myytiin kaikkiaan 10,2 miljoonaa iPodia.

Mielenkiintoisempi lukema liittyy kuitenkin siihen, kuinka suuren määrän iPhoneja Apple arvioi joutuneen ”vääriin käsiin”. iPhonehan on ollut tarjolla vain kytkykauppana AT&T:n liittymän kyljessä, joten väärillä käsillä tarkoitetaan kaikkia niitä iPhone-yksilöitä, jotka ovat päätyneet SIM-lukituksen purun kautta käytettäväksi jonkun muun operaattorin SIM-kortilla. Applen suunnalta on todettu, että arviolta noin 250 000, eli noin 18%, iPhoneista on ostettu tarkoituksena purkaa puhelimen SIM-lukitus. Lisäksi näiden ostojen kerrotaan painottuneen hinnanpudotuksen jälkeiselle ajanjaksolle. Ei sinällään siis mikään ihme, että Apple taistelee tosisaan hakkereita vastaan, sillä AT&T:n suunnalta ei ropise pennosia niiden puhelimien osalta, jotka eivät toimi heidän verkossaan.

Engadget, Apple estimates 250,000 iPhones sold to SIM unlockers

Engadget, Apple shipped 1,119,000 iPhones in Q4 2007

Juha Kokkonen

1.

Aika iso prosentti ostettu kräkkäystarkotuksella, luulin että se on ihan marginaaliryhmä :0

2.

No se liittymäsopimus AT&T:n kanssa on sellaista rahastusta että ei ihme että niitä ei ole enmpääkräkätty ! Tyypillistä applea myydä kiskurihinnoin tuotteita…

3.

No, uskoisin että AT&T ei maksa applelle senttiäkään noista puhelimista… luulisi että raha maksetaan / liittymä, ei jokaisesta puhelimesta.

4.

Tai sitten nimenomaan jokaisesta puhelimesta, että saadaan apple pysymään at&t:n kelkassa.

5.

Apple saa senverran hyvät tuotot noista sopimuksista, jotta sille on erittäin kannattamatonta antaa porukoiden kräkkäillä noita.

6.

Niin siis apple ei varmaan tee montaa dollaria voittoa kräkätystä iphonesta. Tulos tehdään juuri at&t liittymäsopimuksista.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös