Acer Iconia Smart saapuu kauppoihin syyskuussa hurjasti aikataulusta myöhässä
11.8.2011
Juha
Acer esitteli älypuhelimen ja taulutietokoneen sekoittavan Iconia Smartin viime vuoden marraskuussa ja sen piti saapua kauppoihin keväällä. Iconia Smartia ei kuitenkaan ole näkynyt, eikä Acer ole antanut virallisia tiedotteita viivästymisistä. Nyt yritys on kuitenkin lisännyt saksalaiselle Facebook-sivulleen tiedon, jonka mukaan laite tulisi saataville syyskuun aikana - viisi kuukautta alkuperäisestä aikataulusta myöhässä.
Acer Iconia Smartin ominaisuudet ovat pysyneet viivästyksestä huolimatta täysin samoina: 4,8 tuuman LED-valaistu 21:9-laajakuvanäyttö 1024x480 tarkkuudella, Android 2.3, kahden megapikselin etukamera, kahdeksan megapikselin takakamera LED-salamalla, 720p videotallennus, kuusiakselinen gyroskooppi ja kiihtyvyysanturi, Bluetooth 3.0, 802.11n WiFi, 14,4 Mbit/s HSDPA-tuki, 1 GHz Snapdragon-suoritin, 512 Mt RAM-muistia sekä HDMI-liitäntä. Euroopan suositushinnaksi kerrotaan 499 euroa.
Engadget, Acer Iconia Smart arrives in September, doesn’t apologize for being late
Juha Kokkonen
- 1.
-
Aika hyvä paketti ominaisuuksia, mutta 480 tarkkuus näytössä on vähän niin ja näin, huhuja kuitenkin 1280x720 näytöistä.
Prosessori ei myöskään ole kuuminta hottia. Mikähän muuten mahtaa olla akunkesto, kun näyttö on noin hervoton, eikä tuo prossukaan varmaan mikään virtapihi ole, jos esim. omaa Desireä katsoo.
- 2.
-
1: Tuo 21:9 kuvasuhde sen tekee, että tuo lyhyemmän sivun pikselimäärä jää väkisin ”vain” tuohon 480 pikseliin. Prossuhan alkaa olla vanhentunut jo ihan siitä syystä, että tuo on esitelty jo viimevuoden puolella.
Tämän jutun kommentointi on suljettu.































