Android-käyttäjistä nyt 7,1 % käyttää ICS:ää
4.6.2012
Juha

Google on päivittänyt kehittäjäsivustolleen viimeisimmät Android-jakaumatilastot toukokuulta. Niiden perusteella 4.0 Ice Cream Sandwich -versio on kasvattanut osuuttaan merkittävästi edelliseen kuukauteen nähden. Huhtikuussa ICS-laitteiden osuus oli vain 2,9 prosenttia, kun toukokuussa luku oli kasvanut jo 7,1 prosenttiin. Tammikuussa osuus oli vain prosentin luokkaa.
Syynä viime kuun terävään kasvuun on lukuisat uudet Android 4.0 -puhelinmallit sekä useammalla valmistajalla alkaneet ICS-päivitykset. Osuus on silti edelleen hyvin pieni verrattuna Android 2.3 Gingerbreadiin verrattuna (65 %). Myös Android 2.2:n osuus on ICS:ää suurempi (19,1 %). ICS:n yleistymisen hitaudesta voidaan syyttää hitaasti omia kustomoituja ohjelmistoversioitaan kehittäneitä laitevalmistajia, sekä uuden käyttöjärjestelmäversion kasvaneita rautavaatimuksia, jotka blokkaavat kaikki edullisemman pään Android-puhelimet ICS-päivitysten ulkopuolelle.
Android Developers, Platform versions - Current distribution
Juha Kokkonen
- 1.
-
Ja ylpeänä kuulun tähän porukkaan ! :)
- 2.
-
@1 Meinasin sanoa ihan samaa, sgs2 käytätjät kun saivat aikalailla etupäässä ICS:n :)
- 3.
-
@1 Meinasin sanoa ihan samaa, sgs2 käytätjät kun saivat aikalailla etupäässä ICS:n :)
- 4.
-
Itsekin ylpeänä ICS käyttäjä.
GNoten virallinen ICS oli päivän pari luurissa, kyllästyin, roottasin ja asentelin Paranoid Android rommin hetki sitten (Honeycomb/ICS hybrid).
Ai että tätä ruututilaa on nyt hehtaarikaupalla. - 5.
-
Ite käytän toissapäivänä ilmestynyttä 4.0.4 päivitystä xperia neolla :) jännä ku paljon sulavampi kuin vaha GB vaikka varotettii että ”sulavuus laskisi.”
Tämän jutun kommentointi on suljettu.































