Androidin puheentunnistus ymmärtää nyt myös suomea
17.8.2012
Juha
Google ilmoitti viime viikolla Androidin ääniopastavan navigoinnin toimivan vihdoin myös Suomessa ja nyt pohjolan perukoille kantautuu lisää hyviä uutisia. Androidin äänihaku nimittäin ymmärtää nyt myös suomen kieltä.
Aiemmin Androidin Google-äänihaku on toiminut 29 kielellä ja nyt valikoima laajenee 13 uudella kielellä, joiden joukossa on myös suomi. Päivityksen myötä äänihaku on nyt 100 miljoonan uuden käyttäjän saatavilla ympäri maailman. Suomen ohella lisättyjä kieliä ja murteita ovat baski, bulgaria, katalaani, euroopan portugali, galego, unkari, islanti, norja, romania, serbia, slovakki ja ruotsi.
Uuden kielen lisäämien puheentunnistukseen on laaja prosessi, sillä kielet ovat rakenteeltaan hyvin erilaisia. Osa kielistä on ääntämyksellisesti hyvin ennustettavia, kun taasen toiset ovat vaatineet tuhansien äidinkielenään sitä puhuvien värväämistä ääntämään tuhansia sanoja. Esimerkiksi ruotsin kielen kohdalla Googlen tutkijat kehittivät kerättyyn materiaaliin perustuvan koneellisen oppimismenetelmän, joka ennustaa muiden ruotsin sanojen ääntämyksen.
Google-haun ohella myös esimerkiksi navigointiohjelman käyttö helpottuu, sillä kirjoittamisen sijaan kohde voidaan lausua nyt ääneen. Sanelu toimii lisäksi esimerkiksi tekstiviestejä ja sähköposteja kirjoittaessa. Laitteiden päivitykset ovat alkaneet, mutta osa Android-laitteista saa päivityksen vasta lähipäivien aikana. Ominaisuus on yhteensopiva Android 2.2 ja uudempien versioiden kanssa.
Google Finland Press Blog, Googlen haku ymmärtää nyt myös puhuttua suomea
Juha Kokkonen
- 1.
-
Tänään oli oman Galaxy S CM9:n äänihakuun tullut suomi, eilen kun testasi sanoi vielä että ei saatavilla, käytetään englantia.
Eli siis epävirallinen 4.0.4 päivitys tuossa puhelimessa
- 2.
-
Nopeesti tuli testattua ja ihan asiallisesti tuntui toimivan, mutta eipä se ollu sellanen ”MUST HAVE” toiminto, enemmän se navigointi helpotti elämää. Ihan nice kuitenkin. :)
- 3.
-
Piti testata ”muropaketti” sanalla googlehakua ja kyllähän se oikealle hakusanalle osui kertalaakista.
- 4.
-
Tämä 4.0.4:n haku ei vissiin tee muuta kuin googlettaa sanotut sanat, ts. siinä ei ole mitään Google Nowin tyylisiä lisätoimintoja?
- 5.
-
Toivottavasti se ymmärtää vain kirjakieltä, niin oppivat teinitkin taas puhumaan =)
- 6.
-
Täytyy olla aika yllättynyt ja tyytyväinen Sonyyn.
Päivitys eilen jo omaan Xperia Rayhin. =) - 7.
- 8.
-
Vielä kun joku keksis miten sanellessa saa pisteen ja kysymysmerkin.
- 9.
-
@8: Dragon dictation-ohjelma ymmärtää yleensä aika varmasti sanat ”piste”, ”pilkku” ja ”välilyönti”. Kysymysmerkki ei toimi eli en tiedä millä se sitten toimisi…
- 10.
-
Jees, nyt voi irkata puhelimella äänen avulla.
Melkein.
- 11.
-
hyvinhän se toimi. mutta miksi ne peräkylän kielen sinne jo halus tunkea?
- 12.
-
@11
Varmaan siks kun itkettiin niin kauan siitä navigoinnista, niin aattelivat että tästä se vasta seuraava itkunaihe alkaa jos eivät puheentunnistusta saa!
Tämän jutun kommentointi on suljettu.































