Plaza

Taskumuro.com

Apple ei malta jättää asiaa sikseen - jälleen uusi mustamaalausvideo kilpailijasta

26.7.2010
Juha

Droid X

Apple tuntuu ottaneen tehtäväkseen oman kilpensä kiillottamisen iPhone 4:n antenniskandaalin jälkeen, sillä se on julkaissut useita kilpailijoiden tuotteiden antenniongelmia demostroivaa videopätkää sivuillaan. Alunperin Applen sivuilta löytyi videot RIM:n, HTC:n ja Samsungin puhelimista ja jälkikäteen sinne lisättiin video Nokian N97 ministä. Nyt videogalleria on laajentunut jälleen, sillä Apple haluaa vakuuttaa asiakkaansa myös Motorola Droid X:n antenniratkaisun puutteista. Videolla Droid X:n kuuluvuuspalkit tippuvat kolmesta nollaan, kun puhelimen alaosasta pidetään tiiviisti kiinni.

Applen toiminta ”antennagate”-jupakan parissa on ollut vähintäänkin hämmentävää. Asian vuoksi järjestetyssä ylimääräisessä lehdistötilaisuudessa se päätyi ongelman vähättelyyn ja nyt Apple pyrkii jatkamaan egonsa pönkittämistä kilpailijoita tallomalla. Tämä tuntuu tarpeettomalta, sillä Apple on tällä hetkellä taloudellisesti hyvässä myötätuulessa ja sillä on erittäin uskollinen asiakaskunta.

Applen julkaisemilla videoilla kuuluvuuden putoaminen saadaan aikaan esimerkkipuhelimen antennimoduli tiiviisti peittämällä - tätä lukuisat käyttäjät eivät kuitenkaan ole raporttien mukaan onnistuneet toistamaan käytännössä. iPhone 4:n tapauksessa ongelma puolestaan ilmenee peittämällä sormenpään kokoisen saumakohdan, joka sijaitsee juuri luonnollisen puheluotteen kohdalla. Maalaisjärjellä ajateltuna kyse on eri asiasta - mitä Apple siis koittaa videoillaan todistaa? Ja vaikka kilpailijoiden tuotteissa olisikin vastaavia ongelmia, miten se vähentää iPhone 4:n ongelmien olemassaoloa?

Mitä mieltä lukijat ovat Applen antennagate-videoista? Koituuko niistä enemmän haittaa kuin hyötyä Applen maineelle?

Apple, Smartphone antenna performance

Juha Kokkonen

1.

Ihan niinkuin applella olisi joku myyrä töissä joka yrittää pilata firman mainetta sisältäpäin.

2.

Miksi tuo kellonaika menee alaspäin?

3.

Apple saboilee muita hämmentämällä ja valmistautuu pilaamaan (antenni-)tekniikan kehitystä. Niillä ei o talossa patentteja eikä tutkimusta tarpeeksi että ne voisi pysyä kyydissä, niillä on tää yksi ostettu plättä ja ne imee sitä nyt niin kauan ku imettävää on ja siirtyy seuraavan tuotteen (iPad, …?) pariin. Tarkoitus on vain maksimoida se aika, kun iPhone-tekniikka voidaan aina myydä uusissa kuorissa uudella graffachipillä (jotka on commodityä) varustettuna. Samalla säilyy kivasti ”taaksepäin yhteensopivuus” kun ei tarvi alustaa ollenkaan muuttaa!

Sinänsä Nokian ja kumppaneiden laariin tää sataa ennen pitkää varmasti; Apple teki älypuhelimista mainstreamia alle vuodessa, jotain mitä Nokia on yrittänyt 90-luvulta lähtien. Nyt menee nokialaisetkin kaupaksi, kunhan saavat tuotteet (eli tuotteistamisen) sille viivalle millä tekniikka on…

4.

Apple näyttää todellisen luonteensa… tosin on niitten tuotteetkin susipaskoja.

5.

Applen selittelyvideot ovat kyllä säälittäviä, mutta tuskin tuolla on Applelle suurempaa vaikutusta. Kauppa käy. Koska ne vaan toimii. Tai siis ei ne toimi muillakaan sen paremmin. Tai jotain…

6.

Ei vaan ymmärrä näiden videoiden pointtia, fanboysit ostaa applea jokatapauksessa vaikka puhelimella ei voisi soittaa ollenkaan ja taas muut nauraa entistä enemmän applelle.

7.

Applen antennivika ja esim tuo motorolan signaalien heikentyminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Kaikki sisäiset signaalit vaimenevat kun koko sisäantenni blokataan kädellä, useilla seinillä tai esim hissin metalliseinuksilla.

Applen antennivika on siinä, että sormella mustan palkin yli koskemalla kumpaankin antenninpuoliskaan oikosuljetaan ulkoinen antenni käytöstä, eli siis heikennetään koko puhelimen toimintakykyä oleellisesti. iPhonessa on myös sisäinen antenni, joten se käsin peittämällä ( kuten tuossa motorolan tapauksessa ) + oikosulkemalla ulkoantenni saa iPhonen varmasti aivan täysin mykäksi missä olosuhteissa vaan.

Miksi Applen sivuilla ei ole tuollaista deathgrip otetta+sormikosketus pätkää iPhonesta… ainiin tässähän piti vain syytellä muita ja saada ihmiset unohtamaan Applen omat kämmit.

Applen toiminta tämän suunnittelumokan jälkeen on kyllä pysyvästi heikentänyt ko firman arvostusta omissa ja varmaan muidenkin silmissä. Suunnitteluvirheet olisi ollut helppo antaa anteeksi, jos apple olisi halunnut hoitaa tämän asiallisesti, mutta nyt taisi tulla firman todellinen luonne esiin. Kielletään kaikki, vähätellään ongelmia ja syytellään muita. Ja kuitenkin koko pr-tilaisuus oli ”me rakastetaan meidän asikkaita” samalla kuitenkin koko asiakaskunnan päälle kustiin niin rankasti ettei ole vuosiin samanlaista vedätystä nähty.

Ei näin, ei näin.

8.

Joo ei ole järkeä tuossa touhussa, noilla tuloilla olisivat voineet jakaa vaikka uusia puhelimia ongelmista kärsiville tai edes ne suojat ja pitäneet turpansa kiinni. Nyt ne näyttää vain paniikissa etsivän kilpailijoiden puhelimia joilla saa tolppia tiputettua kun siitä ottaa kiinni kuin Nykänen Mervin kurkusta. Omasta kännystä en kyllä saanut yhtä tolppaa enemmän tippumaan vaikka kahdella kädellä peitin koko puhelimen rungon.

9.

Tää Applen touhu ei jaksa kyllä kiinnostaa enää ollenkaan. Ei edes jaksa seurata koko hommaa. Hyvin huomaa muuallakin että iPhone threadit on hiljentynyt merkittävästi näytten kämmäilyjen takia ja selkeästi on kuluttajien mielenkiinto siirtynyt muitten valmistajien laitteisiin.

10.

Aika naurettavaa toimintaa Applelta. Keskittyisivät vaan myymään niitä yksinkertaisia laitteitaan yksinkertaisille ihmisille..

11.

Olisivat nyt vain nöyrästi tunnustaneet ongelman ja sen oikean syyn, eikä ruvenneet vähättelemään sitä ja mustamaalailemaan kilpailijoiden tuotteita.

Apple kusee omaan nilkkaansa. Saisivat kyllä erottaa PR-heppunsa. Ai niin, eiväthän he kuuntele niitäkään.

12.

Applella lähtenyt mopo käsistä. Kokeilinpa omalla Nokia 3710 foldilla. Sain kuuluvuuden tippumaan 3:sta palkista yhteen käyttämällä molempia käsiä. Normaalilla otteella ei mitään vaikutusta. Tietenkinhän se signaali tippuu, jos sitä lähtee tarkoituksella estämään.

13.

Tämä on niin säälittävää toimintaa Applelta että ei tosikaan. iPhone oli vakavassa harkinnassa X6:sen tilalle, mutta nyt ei todellakaan.

Frissyn jorinoita odotellessa…

14.

Naurettavaa pelleilyä. Applen olisi kannattanut vaan pyytää anteeksi tapahtunutta, korjata ongelma ja antaa uudet luurit kaikille. Olisi firman imago noussut tappiin. Nyt ne jotka ei ole apple fanipoikia miettii kaksi kertaa kannattaako mitään applen valmistamaa tuotetta ostaa.

15.

Säälittävää. Oman maineensa tällä vaan pilaavat. Toisaalta Apple-fanille tuo saattaa vakuuttaa että omassa rakkaassa iPuhelimessa ei ole mitään vikaa.

16.

Alkaa nuo Applen mustamaalausvideot näyttää jo samalta, kuin uskovaishihhulien ympäri sähköpylväitä ja seiniä liimailemat ”Jeesus tulee, oletko valmis”-julisteet.

Itse tuotteet ovat Applella toimivia, mutta tämä propagandan levitys ja selkeiden omien virheiden peittely ja vähättely aiheuttavat sen, etten aio enää koskaan ostaa Applen tuotteita vanhojen tilalle.

17.

Koko tän kohkaamisen tarkotus on saada ihmiset unohtamaan Applen tiedotustilaisuuteen livauttama inha tieto. iPhone 4 mahtavine ja kaikkia muita antenneja paremmaksi mainostettuine bleeding edge virityksineen pudottaa enemmän puheluita (vaikkakin vain prosentin enemmän) kuin 3GS…

18.

Veikkaan ettei edes paatuinen applehihhuli koe mitään valaistumista näistä videoista, joten multa jää vähän pointti hukkaan että miksi näitä tehdään. Nyt vielä heitetään jostain Motorolan hirviöstä video, josta näkee että jopa Motorolan tasoinen lafka on pirun paljon teknisesti iphonea edellä :D

19.

En ole lukenut kommentteja läpi jne. Mutta sanotaan nyt vaikka, että jos Nokian kännykässä tämä olisi todettu ensin niin ei varmaan Nokia jättänyt asiaa siihen.
Ja otsikon mustamaalaamista olen hiukka eri mieltä. Kai Apple saa tuoda omat tutkimuksensa tulokset esille, jos muut yhtiöt eivät ole niitä tehneet?

ps. tunkekaas ne salaliitto teoriat he*****iin.

20.

Melko lapsellista touhua Applelta alkaa mustamaalaamaan kilpailijoita. Kyllä sen signaalin vahvuuden saa kaikista puhelimista putoamaan jonkin verran, jos pitää oikeasta kohdasta kiinni. Eri asia on sitten pitääkö kukaan puhelinta sillä tavalla että signaali heikkenisi. Ainakin itse pidän puhelinta kiinni melkeimpä sormenpäillä. Yksi sormi takakannessa, 3 sormea oikealla puolella ja peukalo on juuri siinä iPhone 4:lle ongelmallisessa kohdassa.

21.

Pahinta tässä on että jotkut todella uskovat noiden videoiden takia, että Iphone 4:n vika on ihan normaalia.

22.

Itteä kiinnostaisi tietää mikä tässä on taustalla. Siis miksi omena firma edes tekee tämmöistä. Kai niillä nyt jokin ”järkevä” syy pitää olla vai onko…

23.

Mielenkiinnolla odotetaan N8 tuloksia. Ettei se vain olisi todellinen pommi.
Todella hyvä että kuluttajat saa näin riippumatonta ja puolueetonta tietoa eikä pelkästään PR-osastojen mainoshöpinää.

24.

Kuten sanotta, Iphone 4:sta saa sen signaalin laskemaan koskettamalla luuriin väärästä kohtaa pelkällä yhdellä sormenpäällä, puhumattakaan mahdollisesti hiestä nihkeästä peukalohangasta. Muilla luureilla tarvitsee lähestulkoon kahden käden huolellisen puristusotteen.

25.

@23

Tulet näkemään että sillä voi ainakin soittaa niinku puhelimella yleensä tehdään.

BTW miksei Apple vaan viskaisi puhelimia lyijylaatikon sisään tai Faradayn häkkiin? Todistais nyt kunnolla että muut puhelimet on viallisia.

26.

@2 Hyvä pointti, tais singaali vain parantua. Muutenkin vertailemalla muihin noin suoraan on jo turpiin kerjäämistä.

27.

Tekevät itsestään pellejä tällä pelillä. Eipä se haittaa, rajansa on silläkin mitä Apple saa tehdä. Onneksi! Huonoa suunnittelua ja piste.

Ite en ole koskaan ikinä millään puhelimella huomannut, että eri otteilla puhelut pätkis tms. Just kokeilin omaa Nokian N900:stani peitellä vaikka kuinka niin ei palkin palkkia tippunut kuuluvuudesta! Ei oo mitään hajua missä antenni tässä koneessa on, mutta selkeästi se on osattu ammattitaidolla sijoittaa paikkaan jossa sen on paras olla. Toisin kuin Applenaattorit…

28.

@22
Ei niillä mitään muuta syytä ole kuin että jumala-Steven on vähän vaikea näemmä nöyrtyä. On tainnut olla kurssi liian nouseva liian pitkään… Oisko jalat vähän irti maasta tai jotain? No kyllä sekin sieltä alas tulee…

Nöyryyttävää alkaa tekeen videoita muiden luureista. Varsinkin kun jokainen sen näkee, että noi otteet luureista on ihan väkisin väännettyjä ja käytännössä melkein mahdottomia edes käyttää.

29.

http://www.digitoday.fi/bisnes/2010/07/26/samsung-jakaa-ilmaisia-puhelimia-iphoneen-tyytymattomille/201010270/66

Samsung osaa.

30.

@2 Hyvä pointti, tais singaali vain parantua. Muutenkin vertailemalla muihin noin suoraan on jo turpiin kerjäämistä.

Apple ei edelleenkään halua kännykkäasiakkaikseen persaukisia nillittäjiä ja Applen ei tarvitse kysyä keneltäkään mistään yhtään mitään. Täysin velaton yhtiö jonka kassavarat on lähes 50 miljardia taalaa ja iPhone 4 myy enemmän kuin pystytään tuottamaan.

31.

Heh, Samsung tekee sen mitä Applen olisi pitänyt tehdä. :D

32.

Itse nyt en hirveän suuresti näe sitä pointtia näissä videoissa, mutta ymmärrän kyllä, että eivät voineet jättää sitä vain yhteen videoon (kun kerran sitoudutaan, niin sitten sitoudutaan). Varsinkin, kun se aidosti oikea ongelma johtuu siitä saumasta. Siitä ei taas ole ns. mitään mainintaa näissä. Apple sumuttaa huomion toisaalle.

Itse taas pidän siitä kun valmistajat alkaa mustamaalaamaan toisaan. Silloin tulee huomattavasti herkullisempaa mediamateriaalia ja muutenkin kunnon kettuilua puolin ja toisin. Yleensä siinä vaiheessa alkaa myös huumori lentämään, mikä ainakin nykyään puuttuu täysin markkinoinnista.

33.

Tuo Samsung.uk temppu oli mainio. Muutamalla B-luurilla saatiin hieno mainoshuomio ja ilmaiset näkyvyydet.

34.

@7 http://www.apple.com/antenna/
Siinähän on heti ensimmäisenä puhelimena iPhone??

35.

Eipä tarvitse näköjään jatkossakaan ostaa Applen tuotteita..

36.

@35
Ei se tarkoita sitä, että kaikki Applen tekemät tuotteet olisivat huonoja. Itse olen ihan tyytyväinen omistamiini Applen läppäreihin ja iPhone 3G:hen ollut. En kyllä itsekään iPhone 4:sta ostaisi tämän vian takia. Niin kuin joku sanoikin, monet muut puhelimet tiputtavat kuuluvuuspalkkeja, mutta ei itse puhelu kuitenkaan katkea.

37.

@36

Ei, mutta omppu puulaaki on ollut nyt akku, takuu ja antenniasioissa niin positiivisella PR:llä liikenteessä, etten itse tule eläissäni ostamaan ensimmäistäkään applen tuotetta.

38.

Taitaa apple etsiä näitä ”antennivikaisia” puhelimia. kääräisin oman n900:dan noin kolmen sentin foliokerrokseen, jonka väliin laitoin vielä noin sentin talouspaperia (en tietä, että vaikuttaako yhtään.) Ja jätin näytön paljaaksi. Tällöin signaali tippui 2 palkkia. Sitten kun vetäisin näytön eteenkin foliota niin, että vain siinä signaalikohdassa oli pieni reikä, josta näki signaalin, niin jäljelle jäi vain 1 palkki. Sitten otin näytön edestä foliot pois, soitin veljelleni ja kääräisin foliot takaisin. Puhelu pysyi pystyssä. Eli hyvin ainakin nokioiden antennisuunnittelu toteutettu.

Jos se suojakotelo muuten auttaa, ja ulkoisen antennin ”oikosulku” on ongelmana, niin eikös joku ohut läpinäkyvä teipin palanen tuolla alueella auttaisi? Tai vaikka koko puhelimen metallikuoren kiertävä erittäin ohut suojakalvo?

39.

Kannattaa vaihtaa nuo talouspaperit leivinpaperiin ennen N900 uuniin panemista. Talouspaperista tulee hirveä käry ja koko luuri alkaa haisemaan palaneelle. Kiinnostaisi tietää että montako palkkia siellä uunissa putoaa ja millä lämpötilalla akku posahtaa?

40.

Edelleenkään Apple ei tunnu ymmärtävän sitä että heidän puhelimissaan puhelu katkeaa, ei muissa… Eikä tunnu myöskään nämä omenapojatkaan ymmärtävän. :)

Samsung teki aivan mahtavan tempun. Enkä ole pettynyt Samsungin hankinnasta Nokian jälkeen.

Hah Hah, tuot meille naurut jokaisessa kommentissasi, kiitos päivieni piristyksestä.

41.

@39

Ottaako oikeesti niin paljon päähän tuo että sun jumalapuhelin ei vaan ole suunniteltu kovin hyvin?

42.

ei vittu apple fail taas jälleen… eikö ota opikseen… ittellä oli apple pitkään boikotissa paskan itunesin takia (ps. ei ole asia veläkään parantunut, vaan joudun forkkaamaan puhelimen kun asensin wintowssin uusiksi). ostin iphone 3g:n testiin kun satasella sain, mutta nokia 5800 on jo kovemmalla käytöllä kun appleen soittoäänenkin vaihto tuottaa vaikeuksia kun uudet soittarit ei näy puhelimessa vaikka minkä tekee….


ja nyt vielä antenniongelmat yritetään maskeerata huijausvideoiden alle. tai no tottahan nuo videot ovat, mutta aika väkisin väännetyt tilanteet.

onse jännä kun ei applella ollut ongelmia iphone 2g/3g/3gs kanssa pahemmin, mutta nyt sanotaan jo että ”puhelimet eivät ole täydellisiä” kun omat antenniongelmat kupruavat pinnalle. ei varmasti ajatelleet edeltäjäpuhelinten kanssa noin :D

43.

@36: Ei se tarkoita, että yksikään Applen tuotteista olisi välttämättä huono. Niitä tavaroita voi jättää hyllyyn myös ihan muista syistä.

44.

@19 ”Kai Apple saa tuoda omat tutkimuksensa tulokset esille, jos muut yhtiöt eivät ole niitä tehneet?”

Joo epämääräisiä videoita joissa tausta blurrattu yms. Kukaan ei tiedä testien todellisia olosuhteita.. ja esim ilmeisesti nokialaisissakin puhelin säästää antennitehoissa kun akku vähissä ja kappas videossa akku oli aika lopussa.

Ja kaikki paitsi sinä tietää että videoiden ainoa tarkoitus on saada huomio pois Applen kämmistä, mutta ei näytä toimivan.

Ja toi Hah Hah on kyl niin säälittävä fanipoju. Joka thredissa mesoo applen täydellisyyttä.

45.

Jos ei onnistu N97ssa (tai muissa S60 5.x) luureissa tuo antennagaten toistaminen, niin kokeilkaas tätä.
http://fi.qutomo.com/appstore/qutomoantenna-qt/

(PS. ohjelma väsätty kasaan parina iltana, joten voipi olla että jotain ”death-grippejä” on jäänyt koodin sekaan)

46.

Ei tuo kyllä ole niinkään kilven kiillottamista kuin ravan lapioimista toisten päälle…

47.

Onkohan Hah Hah sama pelle kuin nimimerkki Veivari Hopeinenomena-forumilla.. Vähän on saman tason sontaa postailu. Tai sitten vain perus jullikka, joka tahalleen on vain lietsomassa täällä.. Olisi hienoa tavata kaveri kasvokkain ja kädestä pitäen onnitella näistä upeista kommenteista.

@38.
Invisible Shield tarjoaa jo suojakalvosarjaa iLuuri nelosen rungolle :)

48.

Nyt pitäis kyllä taskumuron tehdä artikkeli tästä antennijupakasta. Kerätään kokoon mahd. monta luuria eri valmistajilta ja testataan samassa paikassa ilman otetta, normaalilla otteella sekä signaalintappo-otteella. Signaalin heiketessä mahdollisia ongelmia puhelussakin voisi testata, tosin tätä varten tarttettais jonkinlainen ”soita ilmaiseksi kaikkiin x:n liittymiin”-liittymä jottei tulisi liikaa laskua.

Saatais joku puolueeton taho mukaan. Aika selvää että jos jokin valmistaja ”testaa” omia ja kilpailijoiden tuotteita, ei voida tuloksia pitää kovinkaan puolueettomina. Helvetin Apple.

49.

eiks se helvetin apple tajuu et jenkkilän verkot on aika paskoja verrattuna suomen verkkoon toimii täälä laite kuin laite loistavasti ;) ei katko puheluita eikä laske pylväät ainoastaan 1% voi laskea sekin on minimaalinen asia.. pikkuhiljaa alkaa applen leikkiminen vituttaa..

50.

Aika lapsellista joo.. ohan nuo ominaisuudet tai ongelmat ihan erikaliperia muilla kun Applella. Mut tuskin vaikuttaa Apple fanaatikkojen mileen mitenkää muuten kun ylentävästi nuo videot. iPhonesta tullu vähän liian status värkki. Nyt vasta rupee olemaan ominaisuudet kohallaan, mut hinta on vielä älytön.

Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 71 kommenttia.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös