Applella suunnitelmissa valmistaa 40-45 miljoonaa iPhonea vuoden sisään?
23.8.2008
Juha
iPhone 3G:n julkaisusta lähtien markkina-analyytikot ovat yrittäneet ennustaa laitteen myyntilukuja seuraavan vuoden ajalle - yleisimmät arviot ovat liikkuneet 11 miljoonassa puhelimessa tämän vuoden osalta ja 25 miljoonassa laitteessa ensi vuoden osalta. Business Week kertoo kuitenkin saaneensa Applen sisäisestä lähteestä tiedon, jonka mukaan suunnitelmissa on valmistaa 40-45 miljoonaa iPhone 3G:tä seuraavan 12 kuukauden aikana. Lähteen mukaan Apple korotti tuotantosuunnitelmia julkaisupäivän 30 miljoonasta huomatessaan kysynnän olevan odotettua suurempaa.
Applen laajentaessa markkina-aluettaan markkina-analyytikoilla on syytä optimismiin. Ensimmäisen kuukauden aikana iPhone 3G:tä myytiin arviolta 3 miljoonaa kappaletta, markkina-alueen kattaessa 22 maata. Eilen (22.8) alue kasvoi 20 uudella maalla, jonka lisäksi Pohjois-Amerikan myyntiverkosto laajeni hiljan 986 Best Buy -myymälällä. Lisäksi on huomioitava, että Apple vie todennäkoisesti iPhonen ensi vuonna myös Venäjän ja Kiinan nopeasti kasvaville markkinoille.
Päivittäistuotanto liikkuu sisäisen lähteen mukaan tällä hetkellä 150 000 kappaleen tienoilla, jolloin vuosituotannoksi muodostuisi tasaisella tahdilla edetessä 39 miljoonaa kappaletta. Apple ei kommentoi vuotaneita lukemia, mutta odottaa saavuttavansa vuodelle 2008 asetetun 10 miljoonan iPhone 3G:n rajan.
BusinessWeek, Apple’s Ambitious iPhone 3G Plans
Juha Kokkonen
- 1.
-
Kummajuttu, jotta noinkin rikkinäinen ja ominaisuuksiltaan kehno laite myy noinkin paljon.
Joseivät saa tuota 3G:tä kuntoon ja tekevät suuren määrän noita, niin voi yllättäin tulla melko kalliiksi.
- 2.
-
Kai niitä pitää valmistaa että saadaan riittävä määrä takuupalautuksiin hajonneiden tilalle. :)
- 3.
-
Noh, Applellahan on jo neuvoteltu Venäjän valtaus ja neuvotteluissa on Intia + Kiina. Tuollaiset määrät hulahtaa noihin maihin helposti. Eri asia sitten, että meneekö neuvottelut kuten pitää. Tosin, Apple on niin paljon vääntänyt kättä esim. levy yhtiöiden kanssa, että eiköhän tuo vääntäminen ole jo hallussa :)
- 4.
-
Hintaa vaan saisi olla pari kertaa nykyistä enemmän ettei eksyisi
jokaisen köyhän taskuun… - 5.
-
Markkinoinnistahan kaikki on kiinni ja hyvästä imagosta. Intiassa ja Kiinassa alkaa olemaan häijy määrä ihmisiä kenellä on rahaa ostaa iphone. Mikäli markkinointikoneisto jyllää suurella kädellä, mitä vaan voi tapahtua myyntilukujen suhteen.
ps. Nokia N95 pysyy itellä käytössä tulevaisuudessakin

