Plaza

Taskumuro.com

Applen iPhone 4 -lehdistötilaisuus jätti monet kylmäksi

17.7.2010
Juha

Apple Q&A

Applen eilen illalla järjestämä lehdistötilaisuus ei tuonut kaikille tyydyttävää ratkaisua iPhone 4:n antenniongelmaa koskien. Tilaisuus koostui noin puolen tunnin Steve Jobsin presentaatiosta, jonka jälkeen Applen Tim Cook ja Bob Mansfield liittyivät Jobsin seuraan vastailemaan lehdistön kysymyksiin.

Esityksensä alkuun Jobs hehkutti iPhone 4:n alkuviikkojen myyntimenestystä sekä laitteen saamia kehuja. Tämän jälkeen oli luvassa antenniaihe. Jobsin mukaan yritys on uurastanut ongelman parissa 22 päivää ja lopulta todennut, että monet muut älypuhelimet kärsivät samasta ”ongelmasta”. ”Puhelimet eivät ole täydellisiä. Kyseessä on koko alan haaste”. Nimeltä mainituiksi tulivat mm. Nokia ja Motorola, sekä esimerkkivideoilla esiteltiin Blackberryä ja Samsungia. Seuraavaksi Jobs painotti, että vain 0,55 % käyttäjistä on valittanut antenniongelmista AppleCareen ja että vain 1,7 % puhelimista on palautettu.

Ratkaisuna asiakkaiden tyytymättömyyteen Jobs tarjosi kahta ratkaisua - ilmaista iskusuojaa, jonka on kerrottu vähentävän antenniongelmia, sekä 30 päivän täyttä palautusoikeutta. Etäisyysanturin ongelmiin luvattiin korjaus seuraavassa ohjelmistopäivityksessä ja valkoisen iPhone 4:n toimitukset alkavat kuun lopussa. 17 uutta maata saa iPhone 4:n heinäkuun 30. päivä - näihin maihin lukeutuu myös Suomi.

Tilaisuuden lopuksi oli vuorossa vastauksia lehdistön kysymyksiin. Ennen kysymyshetkeä Jobs painotti, kuinka Apple rakastaa asiakkaitaan ja kuinka omistautuneita Applella ollaan. Monet kysymyksiin annetut vastaukset jäivät epämääräisiksi, mutta selväksi kävi mm. ettei antenniongelmaan ole enää luvassa ohjelmisto- eikä todennäköisesti rautatasonkaan korjausta ja että Apple ei tunne olevansa anteeksipyynnön velkaa.

Engadget, Live from Apple’s iPhone 4 press conference

Juha Kokkonen

1.

Mitä jobs sano Nokiasta?

2.

osakkeet myyntiin. luottamus mennyt….

3.

Haha, ei tietenkään ole tullut valituksia. ii-tavaraa ostavat ii-uskovaiset, tuote voisi olla vaikka kivi, ja siitä maksettaisiin silti jos siinä olisi vain se omenalogo. Kivestäkin löytyisi mahdottoman hienoja ominaisuuksia kuten käytön helppous, ergonomisuus, muotoilu, käyttöliittymän välitön tuntuma, kosketustoiminnot jne.

4.

Mitä Jobs sano Nokiasta?

You can go on the web and look at pictures of Nokia phones that ship with stickers on the back that say ”don't touch here” – you can go on YouTube and see these.

Ei muuta kun ei pidä edes kilpailijana. Apple kun on yli 10x Nokia markkina-arvoltaan ensi viikolla.

5.

Jos omistaisin iPhone 4:n, niin tällä hetkellä olsi varmaan aika perseeseen vedetty olo.

6.

Eivät uskalla vetää noita 2 miljuunaa puhelinta markkinoilta ”huoltoon”

7.

”You can go on the web and look at pictures of Nokia phones that ship with stickers on the back that say ”don't touch here” – you can go on YouTube and see these.”

No mitä Nokian mallia tässä oikein tarkoitetaan??

8.

iPhone 4 on myyty nyt kolme viikkoa ja miljoona viikossa eli myytyjä on jo yli kolme miljoonaa joista yhteysongelmista valittaneita reilut 1500. Miksi pitäisi vetää pois markkinoilta?

9.

No 5 dollaria laskennu kurssi, mutta so what? Apple tekee silti ihan järjetöntä voittoa :)

10.

hah hah. sinunlaisia i-uskovaisia on liikaa, joten ongelmaa ei ole.

11.

Toivottavasti tosta tulee edes isompi imago tappio, onhan toi vähän törkeetä kuluttajia kohtaan.

”..hteysongelmista valittaneita reilut 1500. Miksi pitäisi vetää pois markkinoilta?”

Niin ihmiset tupaa olemaan laiskoja ja tyytyvät siihen minkä ovat saaneet, ei kaikki jaksa ruveta kirjottamaan valitus postia Applelle. Kuinka moni yritys oikeasti vastailee asiakkaille kunnolla? Tollasen valituksen tekemisestä tule olemaan mitään hyötyä. Toivottavasti se jenkkilän joukkokanne ottaa tuulta siipien alle.

12.

Se joukkokanne käsitti kaksi ihmistä ja on jo poissa käsittelystä.
Siihen ei ollut mitään todellista syytä. Sitä vastoin Applelta taitaa olla tulossa useita kanteita perättämän tiedon levittämisestä.

13.

puhelin jolla ei voi soittaa. GJ apple.

14.

Vaikka en sellaista itselleni ottaisikaan käyttöön, on uusi iPhone 4 antenniongelmista huolimatta mielestäni moneltakin kantilta varsin hieno tuote. iTunesin lisäksi toinen merkittävä pääsyy iPhone-boikottiini on juurikin tämä Applen harrastama politiikka, jolla se vetää asiakkaitaan perässä kuin pässiä narussa.

15.

1500 valittanutta ei todellakaan ole koko totuus. Johan 1500 valittajaa löytyy applefanittajien forumeilta yhdestä ketjusta.

16.

Moni iphonen ostaja on varmasti niin tekniikkaan perehtymätön että jättää koko ongelman huomioimatta, pitämättä sitä todellisena haittapuolena, ”vain pienenä vikana”. Tämän huomaa jo tuosta 0,5 prosentin osuudesta jotka ovat oikeasti vaatineet selitystä ongelmalle.

17.

”ja että Apple ei tunne olevansa anteeksipyynnön velkaa.”

Lause oli vastaus kysymykseen: ”Pitäisikö Applen pyytää anteeksi sijoittajilta?”

18.

Siitä on komeus kaukana Applesta, kun kortsun laittaa päälle. Jopas oli ”nerokas” veto applen herroilta.

19.

GO apple

20.

Apple on kyllä aivan uskomaton firma. Myydään viallista tuotetta ja iopetuslapset ostaa ja vielä kehuukin sitä. Muistan hämärästi jonkun läppäreiden graffapiiriongelman?? Kun muut piiriä käyttäneet firmat korjasivat viat. Applelta todettiin että heidän läppäriä ei tarvitse tuoda huoltoon ellei ole aivan akuutti ongelma. Eli applen läppäri jytää vaikka olisi viallinen prossu koneessa??? Korjatkaa jos muistan väärin?? No nyt jeesus Jobs sentään myönsi ongelman, mutta samaan hengen vetoon yritti väittää että muilla on kanssa paskat antennit.

21.

Kumma kyllä että muilla puhelimilla puhelut ei katkea normaalikäytöllä. Omassa 6270:ssa signaali heikkenee jos peitän puhelimen ylänurkat, jos peitän vain toisen niin vielä jää 2 palkkia, vasta kun molemmat peitetään häviää signaali. Sanomattakin selvää että noin ei puhelinta pidetä joten aina on täydet signaalit.

22.

Voi jumalauta. Kun puhelin tehdään viimeisenpäälle design-tuotteeksi ja tyylikkään näköiseksi ja siitä peritään 630€ tai 740€ mallista riippuen niin ei tämän tasoista ongelmaa, joka käsittää 100% tuotteista voi kuitata millään 0,30€ arvoisella kumikortsulla.
Tilastojen valehteleminen ja vääristeleminen tuskin myöskään parantaa heidän imagoaan puhumattakaan valheellisista syytteistä kilpailijoita kohtaan. Esim. RIM jo tästä suuttuikin ja Nokian puhelimissa ei ole kyllä mitään tarroja ollut paitsi ehkä jossain ”Nakia”:n kiinalaisissa piraateissa.

Nokiahan vei jo Applen oikeuteen varastamistaan teknologioista ja se sitten alkoi Applea vituttamaan siinä määrin, että päättivät sitten itse alkaa kehittämään muutakin kuin brändäystä, imagoa ja käytettävyyttä eli TEKNIIKKAA ja samantienhän se räjähti silmille.
Olisi varmasti Applelle hyvin katkera pala maksaa Nokialle kerrankin ne lisenssit, jotka se ansaitsee, mutta voisivat tehdä sen edes käyttäjien takia kun ne kerta Applelle merkitsevät jotain kuten Jobs tuossa totesi. Noh, ei Applellä olisi munaa tehdä tuollaista ratkaisua vaikka se sitten olisi heille kuinka edullinen, mutta tätähän se on kun muotitoimisto alkaa kehittämään tekniikkaa.

Maanantaista osakesukellusta odotellessa.

23.

Miksi te puhutte jostai Apple-uskovaisuudesta? En ymmärrä mitä ajatte takaa.

Itselläni on tällä hetkellä iPhone 3G, sitä ennen Applelta mulla oli ollut 2gen iPod nano. Lisäksi viime vuonna harkitsin Macbookin ostamista, mutta päädyin loppujen lopuksi PC-läppäriin. Nyt kun olen lukenut noista 4G:n ongelmista, niin olen suunnannut katseeni HTC:n leiriin, Nokioihin kun olen luvannut olla koskematta. Jos 4G olisi ollut ongelmaton puhelin, niin olisin suurella todennäköisyydellä sijoittanut siihen. Nyt meni Apple ryssimään puhelimen suunnittelun, niin ei tarvi siinäkään leirissä kahta vuotta pidempää olla.

Se, että satun yhden iPhonen omistamaan, ei tee minusta mitään Apple-fania, vai tekeekö?

24.

http://nds1.nokia.com/phones/files/guides/Nokia_1100_UG_en.pdf

^^ Sivulla 14 löytyy kohta jossa mainitaan että älä koske tähän Nokian puhelimessa. Tosin kyseessä on 1100 malli joten jos 30€ puhelinta vertaa n. 500€ puhelimeen että löytää kilpailijalta samanlaisia ongelmia täytyy olla aika epätoivoinen. Kyll halpapuhelimessa voisi antaa kyseisen ongelman anteeksi, ei yli 500€ puhelimessa.

25.

Jobs yritti kääntää keskustelua matkapuhelimien yleiseen haasteeseen: ihmisen käsi todella estää radioaaltojen kulkua.

Mutta se varsinainen Applen oma suunnitteluongelma jäi käsittelemättä: iPhone 4:n antennit voi oikosulkea yhdellä sormenpään painalluksella.

26.

Voi hyvänen aika.

Jos kuka tahansa tyytymätön saa palauttaa sen iphone 4:nsa, niin missä se ongelma on????

Sama asia jos ostat tuotteen X ja on yleisesti tiedossa että siinä on vika / ”ominaisuus” Y, niin eikö vaihtoehdot oo kuluttajan kannalta selvät:
1. Ei osta
2. Ostaa viasta huolimatta, ja pyrkii elämään sen kanssa.

Eli jaloillaan SAA äänestää, kukaanhan ei pakota ostamaan tuota.
Ps. Saapa nähdä palauttaako täälä murossa, ne kaikki jotka tuosta antenniongelmasta itkevät, sen phonensa… Eikö niin, onkohan heillä kaikilla edes sitä….?

27.

@23 apple uskovaiset ovat juuri näitä jotka ostavat esimerkiksi iPhone4:n vain siksi koska se on ”hienoin ja mahtavin puhelin maan päällä” ja ummistavat silmänsä vioille.

@24 mielenkiintoista, että Nokia on jopa halpaluurissa osannut pistää antennin sellaiseen paikkaan, että sitä tuskin soittaessa kosketellaan.. Applen mokahan on nimenomaan se, ettei ole osattu normaalia puhelimen kädessä pitämistä ottaa huomioon antennien paikkoja suunnitellessa.

28.

@26 Se ei poista ongelmaa, saati applen ylimielistä asennetta. Näistä varmasti saa keskustella eikö?

29.

17.7.2010 klo 13.12, pkuitune

kuka täällä on sanonu SINUA i-uskovaiseksi?

”Miksi te puhutte jostai Apple-uskovaisuudesta? En ymmärrä mitä ajatte takaa.”

Siksi että kaverit ostelee applen tuotteita hirveellä sykkeellä ja se on aivan sama millasia typeryyksiä niitten laitteiden suunnittelussa ja toteutuksessa on tehty niin ne kehutaan maasta taivaaseen. Juuri yks kaveri näky telkkarissa ipadin julkistamis tilaisuudessa ku se juoksi sieltä sen padinsä kanssa ja huikkas ”I just gotta buy everything with apple logo on it!!” .. voe helevetti..

Tästä iphone 4 skandaalista ja sen ratkaisuista huomaa että steve jobs on täysin tietoinen siitä kuinka tyhmiä nämä heidän asiakkaansa ovat.

30.

Omassa 500€ N5 noksussa ei kyllä koskaan ole ollut mitään antenniongelmia. Työpaikalla oleva halpanoksu tosin katkeilee silloin tällöin ja välillä ei saa selvää mitä asiakas puhuu toisessa päässä mutta en tiedä johtuuko se puhelimesta vai operaattorista.

31.

N85 eikä N5

32.

Omassa 45e Nokiassa ei myöskään ongelmia. Jobs huijaa BOOO.

33.

Kylmät tosiasiat on Applen puolelta lyöty pöytään. En usko että Mr.Jobs palaa enää Antennagate asiaan vaan seuraava tiedote Applelta on ennätyksellinen tulos Q3/2010 ja sitä seuraava vielä parempi tulossa oleva ennuste Q4. Nämä siis ensi tiistaina. Ja noita ilmaisia kuoriakaan ei siis tule enää syyskuun jälkeen kun ei ole mitään tarvetta. Markkinat ja omistajat on jo hyväksyneet kaikki päätökset joten niihin on kyllä kaikkien tyytyminen. Omistajat kun määräävät yhtiöissä. Ei kukaan muu.

34.

Nauttikoot omistajat osingoista, eiku … :)

35.

Onhan tuosta jo ollut huhua, että korjattu malli olisi jo valmistuksessa. Kysymyshän on oikeastaan siitä, että milloin uudet mallit tulee kiertoon, koska noita on varmuudella tehty varastoon jokunen…

Suomeen tulevat mallit on varmaankin jo uutta erää. Mielenkiintoiseksi jää, että voidaanko jo valmistetut mallit purkaa takaisin tuotantolinjalle ja uusia niihin kalvo tuon antennin päälle. Kierrätykseen ne onnistuu kyllä, mutta nykyaikana kun on aina pulaa komponenteista niin riittääköhän toimitusmäärät ilman ”purkua”.

36.

Kiva oli toi kommentti ” Puhelimet eivät ole täydellisiä. Kyseessä on koko alan haaste”. No omaani Sony Ericsson, jos vertaan niin vaikka kuinka pyörittää lattialla ja peittelee sitä niin ei singaali laske. Oli varmaan kova homma etsiä muita puhelimia, jossa olisi samanlaisia ongelmia. Siinä men i se 22 päivää :)

37.

Mielenkiintoista miten yksi valmistaja pystyy nostamaan näin paljon tunteita. Jos puhuttaisiin vaikka Nokian puhelimien ongelmista, niin ketään ei kiinnosta. Ehkä se johtuu siitä. että Nokian tuotteet eivät enää kiinnosta ketään.

38.

Nokian projekti iPhonen tappajaksi on hyvässä vaiheessa. Sitä ei ole vielä aloitettu mutta on varmasti jo suunniteltu aloittamista. Ei vain tiedetä että miten se pitäisi tehdä.
Tämä tapaus Gizmodo on kyllä hauska. Löytyy joka Applea käsittelevään asiaan kanta vaikka heillä on porttikielto Applen tilaisuuksiin ja joutuvat muualta lukemaan ne.
Ja löytävät sellaisia Applella duunissa olleita joista Apple ei itse ole tietoinen Muttaa pääasihan heillä on mainostaalat ja sontaa levittämällä niitä saa helpoiten. Kunnes oikeuden päätöksellä heidät suljetaan.

BBC:n kommenti Applen tiedoitustilaisuudesta:

Technology reporter Maggie Shiels who attended the conference for the BBC said it was a ”sterling” performance by Mr Jobs.

”For Steve Jobs to publicly apologise to customers problem was amazing to hear,” she said. ”It didn't come until 45 mins into the event but it was clear throughout that he has taken the criticism personally.”

”While he constantly underscored how hard Apple had worked to resolve the problem, he came out swinging for the fences and defended the phone to the hilt,” she said.

39.

http://www.youtube.com/watch?v=i_qWXTuzVxE&feature=channel

40.

kai applella jo osataan laittaa laitteen ulkomitat oikein, eli kumisukan kanssa, kun muuten se ei toimi? eihän muutkaan valmistajat ilmoita mittojaan ilman kuoria.

41.

@ 22
Sitä osake sukellusta saat odottaa ja kauan. Verrastettavissa siihen että katolinen kirkko menis konkurssiin.

42.

Miksi ihmeessä Apple menisi konkurssiin? Esim. Acer on ja pysyy pystyssä vaikka tuotteet ovat täyttä kuraa. Sitä en tosin jaksa tarkistaa minkälaista voittoa Apple tekee.

43.

Tarkoitin: minkälaista voittoa Acer tekee…

44.

@Apple on tekevinään huipputuotteita, Acer tekee vain ”esim läppäreitä”. Sekä halpoja, että vähän kalliimpia enemmän ja vähemmän toimivia. Acer ei yritä tehdä ihmekoneita, jotka maksavat huomattavan paljon ja oikeasti eivät edes toimi.

Apple antaa ymmärtää, että tuotteet olisivat keskimäärin laadukkaampia ja parempia. Mielestäni silloin ei saisi mennä pieleen tuolainen perusasia.

Lisäksi applella on ollut noita naurettavia ”PR tempauksia”, kuten sen räjähtäneen laitteen omistajan uhkailuyritys. Jos olisivat toimineet viisaasti, niin olisivat pistäneet uuden laitteen ja pahoittelut räjähtäneen laitteen aiheuttamasta vaaratilanteesta, mukaan vaikka palautuskuori (jos ei halua käydä viemässä APPLESTOREEN, jossa saisi vähän bonusta). Sen sijaan pistivät paperit allekirjoitettavaksi, jotta kukaan ei vain kuulisi tapahtuneesta.

Harkitsisin ihan periaatteesta, miten tuolaisen firman tuotteisiin / lupauksiin tulisi suhtautua.

45.

Taitaa tosiaan olla lähtenyt käsistä tuon antennivian hehkutus netissä. Suurin osa suomalaisista on todennut ettei tuo haittaa oikeassa käytössä mitenkään, vaikka ongelma onkin olemassa. Ja kun puhelimen voi palauttaa ollessaan siihen tyytymätön (huom. tämä ei ole yleinen käytäntö elektroniikan kanssa), niin en näe asiassa mitään ongelmaa.

46.

http://www.businessinsider.com/the-iphone-4-is-like-a-double-rainbow-for-fanboys-2010-7
Katsokaa ja etsikää sitten iPhone 5 sen jälkeen…

47.

miks kaikilla on kädet haarojen välissä

48.

Aika naurettavaa toimintaa Applelta taas suuri syy miksi pysyin Nokiassa. N900 on tällä hetkellä vaan parhain puhelin mitä markkinoilla on. Iphone 3 tai 4 ei ole koska Apple itse firmana on surkea joka ei osaa myöntää virheitänsä. Nokialta jos olisi tullut samanlainen virhe niin kyllä se korjattaisiin. Tämä nähtiin mm. Nokia 5800 XpressMusic puhelimen kuulokevialla. Korjattiinko? Korjattiin. Ei annettu mitään säälittävää kumihökötystä ympärille. Tämä on siis minun IMO ;)

49.

Eikös Desire ole paras?

50.

Eikös Desire ole paras?

18.7.2010 klo 21.44, Tege

Jokos Tegellä on sen verran ikää että ymmärtää sen verran että Desiree voi olla haluttava mutta myös tautinen.

Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 60 kommenttia.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös