Taskumuro.com

Viime vuoden alussa LG oli edelläkävijä julkaistessaan markkinoiden ensimmäisen kaksiytimisen älypuhelimen ja tuolloin TaskuMuro matkusti Tukholmaan ihmettelemään kyseistä uutuutta. Älypuhelinmarkkinoilla vauhti on hurjaa ja kehitys kovaa ja lopulta Optimus 2X joutui kilpailijoidensa jyräämäksi, eikä onnistunut saavuttamaan tavoittelemaansa menestystä.

Tämän vuoden alussa LG oli jälleen ensimmäisten joukossa, kun neliydinprosessorilla varustetut mallit tekivät tuloaan. LG esitteli Optimus 4X HD:n helmikuussa taktisesti Mobile World Congressia edeltäneellä viikolla ja näin ollen niukasti ennen HTC:n kilpailevaa One X -mallia. LG onnistui kuitenkin jostain syystä viivästyttämään Optimus 4X HD:n markkinoille tuloa niinkin pitkään, että sekä Samsungin että HTC:n kilpailevat tuotteet ehtivät markkinoille ennen sitä.

Lue lisää | Kommentit (21)

Uuden Android-version yhteydessä julkaistavat Googlelle brändätyt älypuhelinmallit ovat olleet mukana kuvioissa alusta alkaen, mutta kesäkuun lopulla 4.1 Jelly Bean -version yhteydessä Google esittelemä Nexus 7 -taulutietokone on ensimmäinen laatuaan. Samalla se sivuutti myös älypuhelimen, sillä erillistä älypuhelinmallia ei Jelly Beanin yhteydessä esitelty.

Samalla Google pyrkii tuomaan taulutietokoneita lähemmäksi tavallisia kuluttajia sijoittamalla Nexus 7:n houkuttelevaan hintaluokkaan, sillä laite on hinnoiteltu Yhdysvalloissa 199-249 dollariin. Nexus 7 saapui heinäkuussa kauppoihin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Iso-Britanniassa, kun taasen Suomessa joudutaan olemaan vielä toistaiseksi odottavalla kannalla. Laitteen julkaisusta on pian kaksi kuukautta, joten odottavan aika on saattanut jo käydä pitkäksi.

Lue lisää | Kommentit (19)

Nokia 808 PureView

7.8.2012
Juha

Viime helmikuun lopulla MWC 2012 -tapahtuman avauspäivänä Nokia yllätti kaikki julkaisemalla ennennäkemättömän suurella 41 megapikselin kuvakennolla varustetun 808 PureView -kamerapuhelimen. Puhelimen kameratekniikan speksit aiheuttivat monissa suurta hämmästystä ja jopa epäuskoisuutta, eivätkä kaikki aluksi aivan ymmärtäneet PureView-tekniikan perimmäistä ideaa. Nokian innovointi ei jäänyt myöskään tapahtumajärjestäjiltä huomiotta, sillä 808 PureView palkittiin MWC:n parhaana mobiililaitteena. Myöhemmin arvostettu TIPA (Technical Image Press Association) palkitsi laiteen vuoden 2012 parhaana kuvausinnovaationa. Hämärän rajamailla tarponut Nokia onnistui vetämään todellisen ässän hihastaan.

Lue lisää | Kommentit (30)

Testasimme TaskuMurossa alkuvuodesta kahta kiinalaisen Huawein keskihintaluokan Android-älypuhelinta Honoria ja Visionia. Tuolloin Huawein todettiin tekevän vahvaa tuloaan myös suorituskykyisempien älypuhelimien luokkaan ja Honorin sekä Visionin tarjoavan hyvän vastineen kilpailukykyisille hinnoilleen.

Lue lisää | Kommentit (7)

Kuluvan vuoden tähän asti odotetuimman tuotejulkistuksen suhteen ei ole kahta sanaa - se on ehdottomasti Samsungin Galaxy S III (edempänä myös nimellä GS3). Monet odottivat markkinoiden menestyneimmän Android-puhelimen uuden sukupolven julkaisun tapahtuvan helmikuun lopulla järjestetyssä MWC 2012 -tapahtumassa Barcelonassa, mutta Samsung ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei Galaxy S III:a nähdä MWC:ssä. Siitä alkoi malttamaton odotus sekä loputon arvuuttelu ja huhumylly, joka sai päätöksen vasta toukokuun alussa Lontoossa järjestetyssä julkistustilaisuudessa, jossa TaskuMurokin oli kutsuvieraana.

Lue lisää | Kommentit (24)

Nokia esitteli Lumia-mallistonsa huippumallin tammikuun alussa CES 2012 -tapahtumassa ja tuolloin laitteen ilmoitettiin tulevan yksinoikeudella Yhdysvaltain markkinoille. Myöhemmin Lumia 900:n kuitenkin ilmoitettiin saapuvan kauppoihin myös Euroopassa, joskin hieman Yhdysvaltoja myöhemmin. Lopulta Lumia 900 saatiin Suomessa kauppoihin toukokuun 25. päivä ja se asettui suoraan Nokia-malliston huipulle.

Nokian Lumia-malliston toistaiseksi edullisin malli 610 näki puolestaan päivänvalon Barcelonassa Mobile World Congress 2012 -tapahtumassa helmikuun lopulla. Kyseisen mallin avulla Nokia pyrkii työntymään aggressiivisemmin edullisten älypuhelinten markkinoille. Lumia 610 saatiin Suomessa kauppoihin toukokuun 18. päivä. TaskuMuro pääsi ottamaan ensituntumat Lumia 610:stä ja 900:stä maaliskuun alussa Nokian järjestämässä esittelytilaisuudessa Espoon keilaniemessä.

Lue lisää | Kommentit (15)

Asus esitteli PadFonen lähes tasan vuosi sitten toukokuun lopulla Computex-tapahtumassa Taiwanissa. Älypuhelimen ja taulutietokoneen uudella tavalla yhdistänyt laite keräsi huomattavasti kiinnostusta lehdistön ja kuluttajien suunnalta. Laite oli kuitenkin tuolloin vielä hyvin keskeneräinen, eikä Asus suostunut paljastamaan PadFonen teknisiä speksejä näyttöjen kokoa lukuunottamatta. Asuksen edustajat kuitenkin lupailivat laitetta markkinoille ennen vuoden loppua ja tuoreimmalla tuolloin saatavilla olevalla Android-versiolla varustettuna.

Lue lisää | Kommentit (11)

HTC:n hyvältä näyttänyt viime vuoden alku kääntyi kuukausien vieriessä alamäeksi ja vuoden 2011 viimeiseltä neljännekseltä oli tuloksena yli 25 % edellistä vuotta heikompi liikevaihto. Yhdeksi syypääksi arveltiin HTC:n sekavaksi muuttunutta mallistorakennetta sekä epäloogista julkaisupolitiikkaa. Uusia malleja puskettiin markkinoille ennen kuin edelliset olivat hädin tuskin ehtineet kauppoihin.

Lue lisää | Kommentit (6)

Apple esitteli uuden kolmannen sukupolven iPad-taulutietokoneensa maaliskuun alussa Californiassa järjestämässään tilaisuudessa. Uutuuden nimeämispolitiikka yllätti monet, sillä laitteen nimeksi paljastettiin ”Uusi iPad” odotetun iPad 3:n sijaan. Tuttuun tapaansa Apple aloitti uutuutensa myynnin nopeasti - suurimmilla markkinoilla 16. maaliskuuta ja Suomessa viikkoa myöhemmin (23.4). Jo 19. päivä maaliskuuta Apple ilmoitti myyneensä yli kolme miljoonaa uutta iPadia.

Lue lisää | Kommentit (29)

Nokia esitteli kaksi ensimmäistä Windows Phone -puhelintaan Nokia World 2011 -tapahtumassa lokakuun lopussa. Uusista Lumia-malleista edullisempi oli Lumia 710, joka on suunnattu huokeammaksi vaihtoehdoksi Lumia 800 -mallille. Tuolloin laitteen verottomaksi suositushinnaksi kerrottiin 270 euroa. Julkaisun yhteydessä Lumia 710 luvattiin Euroopassa kauppoihin marraskuun aikana, mutta todellisuudessa laite saapui Suomen markkinoille vasta helmikuun 22. päivä.

Lue lisää | Kommentit (13)

Mobiilialan vuoden tärkein tapahtuma Mobile World Congress järjestettiin tuttuun tapaan Barcelonassa ja ajankohta oli helmikuun viimeinen viikko. Tapahtumassa julkaistiin kymmeniä uusia älypuhelimia ja taulutietokoneita, jotka saapuvat myyntiin kevään markkinoille.

Lue lisää | Kommentit (4)

Google esitteli neljännen polven Android-mobiilikäyttöjärjestelmänsä ääriviivoja ensimmäistä kertaa toukokuussa 2011 I/O-tapahtumassaan, mutta tuolloin paljon kysymyksiä jäi vielä avoimeksi. Virallisesti päivänvalon Android 4.0 näki viime lokakuussa, kun se esiteltiin yhdessä julkaisualustana toimineen Samsung Galaxy Nexus -älypuhelimen kanssa. Kyseessä on tähän mennessä merkittävimpänä pidettävä Android-uudistus ja samalla se yhdistää aiemmin älypuhelinkäyttöön ja taulutietokonekäyttöön eriytetyt versiot saman nimen alle.

Lue lisää | Kommentit (23)

TaskuMurossa tutustuttiin elokuun lopulla kiinalaisen Huawein edullisiin Android-puhelimiin, jotka sijoittuivat noin 100 - 150 euron hintaluokkaan. Tuolloin niiden todettiin tarjoavan yllättävän hyvä vastineen rahoille, vaikka niiltä ei kannatakaan odottaa samaa suorituskykyä, kuin kalliimmista Android-puhelimista. Huawei on jatkanut syksyn mittaan hiljalleen Suomen markkinoille rantautumista strategianaan tarjota asiakkaille puhelimillaan erinomainen hinnan ja ominaisuuksien suhde. Yrityksen lähitulevaisuuden tavoitteena ei ole tarjota pelkästään low-end-älypuhelimia, vaan valloittaa markkinoita myös keskihintaluokassa.

Lue lisää | Kommentit (11)

Nokia julkisti viime lokakuussa pidetyssä Nokia World -tapahtumassa pitkään odotetut ensimmäiset Windows Phone -puhelimensa, Lumia 710:n ja Lumia 800:n. Monien mobiilialan ammattilaisten mielestä ensimmäisten Windows Phone -puhelimien harteilla lepää Nokian tulevaisuuden suunta. Suuremmissa Euroopan maissa Lumia-mallit tulivat myyntiin marraskuussa, mutta Suomen markkinat ovat vielä saaneet odottaa niiden saapumista. Vihdoin 11.1 Nokia ilmoitti Lumia 800:n tulevan Suomessa kauppoihin 1. helmikuuta lähtien 529 euron suositushintaan. Halvimmillaan laite on kuitenkin ennakkotilattavissa 449 eurolla.

Lue lisää | Kommentit (66)

Asus julkaisi vuoden 2011 tammikuussa CES-tapahtumassa Las Vegasissa neljä Eee-tuoteperheen taulutietokonetta, mutta ne tulivat saataville vasta kuukausia myöhemmin. Muropaketti tutustui elokuussa Eee Pad Transformer TF101 -malliin ja kyseessä on mielenkiintoinen ratkaisu, jossa samassa tuotteessa yhdistyy perinteinen taulutietokone sekä erillinen telakka, jolla taulutietokoneen saa muutettua minikannettavaksi. Kyseinen laite nousi Asuksen taulutietokonetarjonnan kärkeen ja sitä on myyty yli miljoona kappaletta. Tämän tiedon pohjalta ei liene suuri yllätys, että Asuksella on ollut halua parantaa tuotetta ja se esitteli lokakuussa Eee Pad Transformer -tuotteen toisen sukupolven Eee Pad Transformer Prime TF201 -mallin ja julkaisi sen virallisesti marraskuun alussa.

Lue lisää | Kommentit (26)

Heinäkuussa TaskuMuron testissä piipahti HTC:n uusi superpuhelin Sensation, joka sai kehuja näyttönsä tarkkuudesta, Sense 3.0 -käyttöliittymästään, suorituskyvystään sekä laadukkaista ja mukavan tuntuisista kuoristaan. Syyskuussa HTC esitteli Sensationista parannellun XE-mallin, joka on varustettu nopeammalla 1,5 GHz suorittimella, suuremmalla akulla sekä Beats Audio -ääniominaisuuksilla. Lokakuun alussa HTC laajensi Sensation-mallistoaan entisestään XL -mallilla, jonka merkittävimpänä ominaisuutena voitaneen pitää jättikokoista 4,7 tuuman näyttöä. Sensation XL saapui kauppoihin marraskuussa ja TaskuMuro pääsi tutustumaan kyseiseen malliin heti talven kynnyksellä.

Lue lisää | Kommentit (13)

TaskuMuro vieraili maanantaina (14.11.) Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla avatussa Hello Helsinki! 2011 -tapahtumassa tutustumassa Microsoftin tuoreimpiin digitaalisiin tuotteisiin. Kyseessä on ensimmäistä kertaa järjestettävä uusi digitaalisen elämäntyylin ilmaistapahtuma, jossa kävijät voivat nähdä, kokeilla ja ottaa käyttöön uusimpia teknologian mahdollisuuksia. Yhteistyössä tapahtumaa ovat järjestämässä mm. Nokia, Samsung, Sony ja Gigantti.

Lue lisää | Kommentit

Lokakuussa Nokia World -tapahtumassa julkaistu Nokia Lumia 800 on merkittävässä asemassa Nokian tulevaisuudennäkymien kannalta. Uusien Windows Phone -mallien harteilla on, jatkaako Nokia alamäkeään vai palaako se vihdoin menestyksen tielle. Odotukset uutuusmallin suhteen ovat kovat, sillä enää ei ole varaa epäonnistua.

Lue lisää | Kommentit (35)

Vanhemmat jutut arkistosta.

Takaisin ylös