Taskumuro.com

Ensimmäiset kuvat uudesta iPhonesta?

30.5.2012
Juha

iPhone 6 parts

9to5mac-sivusto on julkaissut tukun hyvälaatuisia kuvia, joissa uskotaan olevan seuraavan sukupolven iPhone. Kuvien kerrotaan olevan peräisin kiinalaiselta komponenttitoimittajalta ja niissä esiintyy väitteiden mukaan seuraavan sukupolven iPhonen runko mustana ja valkoisena.

iPhone 6 parts

Huomiota herättävää on puhelimen huomattavasti nykyistä iPhonea pidempi muoto, joka sopisi yhteen aiempien huhujen kanssa, joiden mukaan 3,99 tuuman näytön tarkkuus olisi 1136x640 pikseliä. Komponenttitoimittajan lähteen mukaan leveys on pysynyt samana, kuin nykyisessä iPhonessa. Merkittävä yksityiskohta on myöskin takakuori, jonka keskiosa on metallia lasin sijaan. Vasemmassa yläkulmassa on kameran linssi sekä LED-salama.

Muita huomion arvoisia yksityiskohtia ovat mm. koti-näppäin, pienempi dock-liitäntä, kuulokeliitännän sijainti pohjassa, suuremmat kaiutinaukot, micro-SIM-kelkka sekä FaceTime-kameran sijainti kuulokeaukon yläpuolella.

Vielä ei ole varmuutta, onko kyseessä vasta prototyyppivaiheessa olevan laitteen osia, mutta siitä huolimatta nämä kuvat antavat suurella todennäköisyydellä osviittaa siitä, miltä iPhone tulee ensi syksynä näyttämään.

9to5mac, Photos: Black and white next-gen metal iPhone backs, mini-dock, taller screen, moved earphone jack present

9to5mac, Is this the back and sides of the new iPhone?

Juha Kokkonen

 
1.

Toivottavasti vaihtavat vielä docki liitännän takaisin isompaan…

2.

Miksi ihmeessä pitäisi vaihtaa isompaan dock liitäntään? kilo ylimääräsiä pinnejä, niistähän on todella paljo hyötyä usbilla.

3.

Ehkä lähinnä se syy että monilla on läjä kaiken maailman dockeja niillä isoilla liittimillä, ja haluaisivat käyttää samoja myös vitosella. Toisaalta Applen ollessa kyseessä tod. näk. haluaavat ylimääräset käteiset pois taskuista ”pakottamalla” uusimaan myös oheislaitteet.

4.

Onpa se ruman ja vanhanaikaisen näköinen.

5.

Fake!

Apple ei varmasti ikinä vaihda omaa dock-liitäntää micro-usb:hen.

6.

Täysin uusi ja mullistava design. Taas.

7.

Tuota kun katsoo, niin voi hyvin olla, että tulee normaali microusbi. Mitta ainakin sopisi. Unibody rakenne, thank god.

8.

Ei ilmeisesti julkaisu kuitenkaan ole WWDC:ssä vaan vasta syksymmällä?

9.

@ 4
Täysin samaa mieltä.

10.

@5: Mun mielestä se oli ihan julkinen tieto, että Apple tulee vihdoin 2010-luvulle ja vaihtaa liittimensä micro usbiin.

@4: Totta! On taas vaihteeksi varsin tylsä kopio edellisestä.

11.

Välillä ei voi kuin ihmetellä, että minkälainen noiden kosketusnäyttöluurien pitäisi näyttää kun kaikki kommentit ovat mallia: vanhanaikainen, kopio muista, loota, loota pyöristetyillä kulmilla jne.

Mielestäni se näyttää Applen luurilta ja se näyttää kosketusnäytöllisestä luurilta. Mitä muuta siltä pitäisi odottaa? Höyryjunan muotoa? Ei kai kukaan ihan oikeasti kuvittele, että Apple muuttaa muotoiluaan täysin erilaiseksi muusta tuoterepertuaaristaan?

12.

Huikeita muutoksia joo.. Ja lasiset kuoret jaksaa kyllä naurattaa edelleen.

13.

Nyt kun vielä tietäis, että onko tuo aluminia (luultavasti) vaiko sitä liquid metallia (superpallometallia!).

14.

@13 Tuohon on helppo vastata. Kukaan täysijärkinen ei tekisi ruiskuvaluun sopivasta materiallista (juurikin tuo ihmemetalli) koteloa koneistamalla, korkeiden kustannusten vuoksi. Eli ihan wanhaa kunnon alumeetia tuo koppa on. Itselläni on ennen kuin apple osti tuon liquidmetalin yksinoikeuden tehty Sandiskin USB muisti, joka on juurikin tuosta liquidmetalista valettu.

15.

14. Ah, eroaako tuo käytössä millään tavalla? Tunnistaako siis ”erikoiseksi” metalliksi?

16.

Tästä se applen alamäki alkaa. Tuskin edes fanaattisimmat kulttilaiset enää jaksavat ostaa moista palikkaa. Nokia N9 näytti että mitä vähemmän nappeja sitä parempi. Puhelin ei oikeasti enää vuonna 2012 kaipaa enempää nappeja kuin kameranäppäimen ja volumerockerin. Applen ”home” nappi on niin kivikautista ja hankalaa, puhumattakaan androidien ja win puhelimien peräti 3 turhasta alareunan napista ”search” ”home” ja ”back”.

17.

Noista kuvista ei nyt ota selvää, mutta en näe Home-painiketta kuvissa?

18.

Edit: Eikö näkyihän se ekassa kuvassa.

19.

16. Aika paljon syntyy uusia ihmisiä maailmaan ja aika paljon myös ihmisistä tulee siihen ikään, että hankkivat/saavat puhelimen. Puhumattakaan käännynnäisistä ja luurinsa rikkojista/vaihtajista.

Kuvittelet jotenkin, että vain vanhat iphone omistajat päivittelet luurejaan… Veikkaan, että luuri myy vaikka ulkoasu olisi tismalleen sama, koska myi ennenkin.

20.

Mitenköhän meinaavat sumplia kuvasuhteen muutoksen? App Storessa on ”aika paljon” softaa ja kaikki niistä on tehty tuota iPhonen/iPadin nykyistä kuvasuhdetta silmällä pitäen. Eikä oikein tunnu realistiselta että pistäisivät kaikki kehittäjät optimoimaan softansa uusiksi…

21.

On aikas tyylikkään näköinen! Takakuori on meikän mieleen, hieno alumiini.

Ja olen kyllä samaa mieltä 11. kanssa. Jos kerran on vanhan näköinen ja kopio, olkaat hyvät ja näyttäkää millainen pitäisi sen olla. Piirtäkää kuva, tehkää proto, näyttäkää kun kerran voi sanoa. Ei se lopulta helppoa ole keksiä siistin näköistä puhelinta joka on lopulta halpa valmistajaa ja kuitenkin kestävä.

22.

20. Ainoa tapa mitä itse keksin olisi pitää kuvasuhde sama applikaatioille ja sitten dock yms. olisi aina näkyvissä applikaation alla. Silloinhan kuvasuhde pysyisi ja puhelin itsessään saisi pelitilaa muistutuksille yms.

23.

16@ Joo ja kaikki siirtyvät kirkuen N9:n ja sen jatkajien käyttäjiksi… eiku. Nykyään N9:stä pitää etsiä tietoa kaikenmaailman ”hämäräsaiteilta”, kun Nokian kotisivuilta vekottimesta ei löydy mitään tietoa. iPhonessa on yksi nappi UI:ta varten. Androidissa kolme ja Nokian rakastamassa WP:ssä myös kolme. Oman logiikkasi mukaan ihmiset ryntäävät ostamaan uutta iPhonea toisiaan tönien, jos näppäinten vähyys on se Juttu.

24.

Kommenttien laatu on itse laitteen ulkoasuakin koomisempi.

Miltähän sen puhelimen sitten pitäisi näyttää? Samsungin uudelta muoviselta pentile-järkäleeltä, joka ei mahdu paremman puoliskon käsilaukkuunkaan? Oknp.

25.

Onpa taas tänään koomisia kommentteja Apple-faneilta.

11: ”On vain kahdenlaista muotoilua: Applen vanhanaikainen sekä höyryjuna.”

21: ”Apple on huono valmistaja, koska ei osaa keksiä kunnon puhelinta.”

24: ”On vain kahdenlaista muotoilua: Applen vanhanaikainen sekä Samsungin muovinen.”

26.

@25:

Haukotus. Herra on hyvä ja esittelee puhelimen joka ei noudata nykyistä patukkakonseptia kosketusnäyttöineen tässä hintasegmentissä. Oh wait….

27.

25. Jos nyt vaikka et ”lainaisi” suoraan kirjoittelisi lisää ”lainaamiisi” kommentteihin. ”Lainaus” kun ei oikein toimi ”noin”.

Ja kuten 26. ilmaisi niin Applen vanhanainkainen/nykyaikainen kun on noin 99% samanlainen kuin kaikilla muillakin valmistajilla. Sen takiahan valmistajat onkin tukkanuottasilla muotoilujensa suhteen.

Kannattaa myös miettiä pari sekunttia (ettei nyt aivoihin satu), että minkä muotoisia näytöt ovat, sen alla olevat piirilevyt ja akku. Kappas…suorakaiteen muotoisia. Minkäs muotoiset kuoret pistän päälle? No hemmetti tottakai soikeat!

Nokiahan voisi julkaista niiden taipuvat superluurinsa pikkuhiljalleen, eikös niiden pitänyt olla jo ihan nurkan takana…olisi ainakin erilaisia, niin kauan kunhan ei japanissa vieraile.

28.

@27 Nokialta tuli uudella tavalla muotoiltu puhelin, jota suurinpiirtein kaikki pitävät tyylikkäänä ja modernin näköisenä. (N9 ja Lumia 800 ja 900) Eikö muut kuin Nokia osaa? Siltä vaikuttaa, kun kattelee tuota uutta iPhonea ja Samsung Galaxy S kolmosta.

29.

@28
Valitettavasti sillä pelkällä tyylikkäällä ja modernilla ulkonäöllä ei tee nykypäivän puhelinmarkkinoilla melkein mitään, jos sisältö on puutteellista.

30.

28@ Ehkä muut valmistajat eivät halua ratisevaa ja paksua kuorta?

31.

Mikä natisee, äitisi?

32.

@30 Ne on erittäin laadukkaan ja kestävän tuntuisia kädessä verrattuna esim. Samsungeihin. Tietäisit, jos edes kerran olisit kyseisiä puhelimia kokeillut.

En tarkota, että muiden pitäis matkia Nokian designia vaan että keksisivät jotain uutta omaperäistä ja tyylikästä.

Tuossa ois kans hieno konsepti Nokia:
http://www.concept-phones.com/wp-content/uploads/2012/05/Nokia_Lumia_Evolution_concept.jpg

Tuossa tyylikäs konsepti Samsung:
http://www.concept-phones.com/wp-content/uploads/2012/05/Samsung_concept_may2012_5.jpg

33.

32@ Aha. Meillä taitaa olla eri näkemys tyylikkäästä ja hienosta. Tosi rumia konsepteja. Olen kokeillut lumioita ja N9:ä. En huutele mistään mitään tietämättä, kuten jotkut toiset. Noissa on ollut tyyppivikaa, että kuoret ratisee ja näppäimet helisee.

34.

@32 On kyllä törkeen hieno toi Lumia Evolution konseptimalli.. Toivotaan että tulee tollasena syksyllä myyntiin, niin laitetaan tilaukseen.. :)

35.

@32

Jos se olisi noin yksinkertaista niin eiköhän kaikilla valmistajilla olisi mitä erikoisemman näkösiä supertyylikkäitä luureja.

3D konseptista valmis käytännöllinen ja järkevä tuote taitaa kuitenkin olla aika kaukana. Jo pelkästään materiaalimahdollisuudet rajoittaa erittäin paljon.

Ensinnäkin luurin pitää olla tietyssä määrin tylsän näköinen, luurissa ei saa olla yksityiskohtia mitkä voi häiritä massan mieltymyksiä. Esim juuri maintsemasi lumiat on todella simppeleitä siis 800 ja 900.

Mitä pelkistetympi sitä parempi. Sitä enemmän sille on potentiaalisia ostajia.

Mitä tulee iPhonen designiin niin ovat juuri siinä onnistuneet iPhone 4:llä. Ei ihme että se on myynyt varmaan joku 50 miljoonaa. Mielestäni edelleen parhaan näköinen luuri ja kalleimman näköinen ja myös se tuntuu kädessä kalliilta, eli napakymppi siinä mielessä.

Itsellähän ei kyseistä luuria ole, mutta on se vaan katseenvangitsija, ei ihme että kaikissa sovelluksissa mitä esitellään netissä niissä käytetään iPhonea koska se vaan näyttää niin hyvältä kuvissa ja luonnossa toki myös :)

Tähän loppuun voisin vielä mainita, esim samsung ei ole koskaan osannut tehdä hyvännäköistä luurin takaosaa. En voi käsittää miten sampan takakannet on aina niin rumia. Jättäisi sen mieluummin sitten täysin tyhjäksi kun yrittäisivät niitä turhia kikkakiluja.

36.

Apple tekee vielä nokiat.. jää lepäämään megamarkkinaosuutensa laakereille eikä ylimielisenä jaksa uusiutua. Heillä on suurin ekosysteemi (=iphone+ipad+miljoona melooninmetsästys applikaatiota) ja trendikäs brändi (kasvavilla markkinoilla) joten ei tarvitse kui n julkaista nättiä ja toimivaa kapistusta niin kyllä aasiaan menee vielä saman verran kapulaa kaupaksi lähivuosina. Se on sitten eri asia että kuina tuollainen jätti viitsii innovoida enää.

37.

32. Lumioita olen käyttänyt ja ei ole omalla kohdalla mitään pahaa sanottavaa muotoilusta, tai no korkeintaan siitä, että lasi ei sulaudu täydellisesti nurkissa itse kuoreen, mutta ne nyt on ”pieniä” juttuja…jotka silti tekee tuotteesta hiotun. Applen kohdalla olisivat korjanneet. Tosin, eri materiaalit niin homma on vähän hankala.

Siltikin Lumiat, iPhonet, nuo sinun konseptiluurisi ovat silti vain isoja näyttöjä hiukan muotoiluilla kuorilla. Ei se perusmuoto ole mihinkään sieltä kadonnut.

Tuo Lumian evolution on kyllä mielestä aika saamarin ruma. Näyttää ihan joltain kaukosäätimen ja Mecharobotin yhdistelmältä. Kenties teinit innostuu. Ja kyllä, iPhonet näyttää Braunin partakoneelta. Kenties pidän iPhonesta sen takia, että kasvaa ihan oikea parta eikä haivenia. Mitä opimme tästä? Kohderyhmät. Turha mesota laitteen ulkonäöstä jos ei edes kohderyhmään kuulu, koska silloin tuote ei ole edes tarkoitettu sinulle.

38.

En pidä tuosta Lumiasta, liian monimutkainen muotoilu ja lelumaisen näköinen. Tuo Samsung on kyllä hieno.

39.

@23 ”Nykyään N9:stä pitää etsiä tietoa kaikenmaailman ”hämäräsaiteilta”, kun Nokian kotisivuilta vekottimesta ei löydy mitään tietoa.”

Mitä nyt puhelimella täysin oma sivusto?

http://swipe.nokia.com

Tietty tuo on varmaan sellainen ”hämäräsaitti”? :)

40.

Kyllä Keep It Simple -konsepti toimii tänä päivänä mielestäni erittäin hyvin. Yksinkertaisesti ja hillitysti luotua tyyliä voi aina muokata ja ehostaa erilaisilla kuviollisilla suojakuorilla jne.

Pelottavasti tuo tyyli kyllä muistuttaa Ixonoksen smarphone platformin tyyliä: http://www.ixonos.com/wp-content/uploads/spesifications_sp_e.png

41.

41. Uusia haasteita odotellessa kun jengi keksii pyörän kuusitoista kertaa uudelleen :) Kaikin puolin siis. Ihmettelen suuresti, ettei mikään taskulaskin firma ikinä haastanut esim. RIM:iä oikeuteen. Tai no, kerkiihän sitä :)

Nyt kun kaikki valmistajat saisivat vielä kestävyyden kuntoon noissa. Joillain halkee lasit, joillain lähtee superpinnoite, joillain natisee ja nitisee.

42.

40@ Just. Jostain syystä puhelinta ei löydy Nokia.fi -sivuston tuotteiden joukosta. Sellaisia huippu-uutuuksia kuin E52 kyllä löytyy. Kyllä teillä N9-faneilla on kova usko tuotteeseen. Itseä ainakin vituttaisi, jos valmistaja käyttäytyisi asiakkaitaan kohtaan noin vittumaisesti kuin Nokia on käyttäytynyt N9:n ostaneita asiakkaitaan kohtaan.

43.

Sitä kyllä hiukan itsekin ihmettelin, kun koitin etsiä Nokian sivuilta tietoa N9:stä, mutta erittäin suppeasti sitä tuli. Vastaavasti jostain Aatamin aikaisista malleista löytyi useamman sivun verran tavaraa.
Harmi sinänsä, että Nokia ei halua olla ylpeä parhaasta tuotteestaan.

44.

Uusi desing.

45.

Kai iPhonet ovat myyneet sen 50 miljoonaa jollei muuta Applen luuria ole saatavilla? Apple myy melkeinpä pelkällä brändillä ja tämä luuri varmasti myy sen 50 miljoonaa koska isompi näyttö. Aikaisemmin 3,5 tuumaa oli täysin riittävä, nyt se sitten muuttuu neljään tuumaan.

Vaikka Androidissa ja WP:ssä on kolme nappia alhaalla, ne eivät ole välttämättä MEKAANISIA kuten tuo iPhonen home-nappi. Eikö se kapasitiivinen home-nappi ole muka mahdollinen? Vai onkohan kyse jostain patentista mistä Apple ei halua maksaa eikä tapella?

Apple kyllä laahaa kehityksen jäljessä, pl. näytön reso. Olen yllättänyt jos RAM yli 512Mt ja LTE tai DC HSPA.

46.

Asdw, uudessa iPadissa on LTE samoin giga rammia. En näe mitään syytä miksei näitä tulisi myös iPhoneen.

Miksi ram on muuten sulle niin tärkeä? Apple laittaa just sellaiset osat laitteisiin mikä on järkevää, ei sellasia joita jotku speksihullut haluaa. Se rauta mitä apple laittaa laitteisiinsa pyörittää kaikkea erittäin hyvin. Ehkä käytät androidia ja siksi kaipaat enemmän muistia? Kysehän on kuitenkin täysin eri alustasta, wp7 luureissa on myös 512mb ja miten se näkyy negatiivisesti käytössä?

47.

42. Huomannut saman, että N9-käyttäjillä on kyllä usko kohdallaan. Mitä itse kokeilin niin ihan mukava laite. Ei siinä mitään, mutta sitten kun sieltä oikeasti puuttuu aivan ihmeellisiä asioita, joita kuitenkin rauta tukee niin onnea vaan. Ei taida ihan heti olla luuri 100% omaa potentiaaliaan. Katsoo Nokian linjaa ja sivustoja niin on aika selvää, että N9:n jatko on kuopattu. Firman sisäiset harrastelijat sitä pitää elossa. Kenties joku pykälä jossain, mikä ilmoittaa kuinka kaukan Nokian on pitävä ”virallista” tukea tuolle (harrasteijat firman sisällä) ja sitten siitä tulee firman ulkopuolisten harrastelijoiden lelu. Tosin siinä vaiheessa jokainen noista luureista on jo romuna ilman varaosia.

46. Isot pojat kertoneet, että pitää olla rammia! Muuten tökkii! Viisaat poijaat vaan jätti kertomatta, että softaa voi optimoidakkin…

48.

Oikeastaan Android OS on huonosti optimoitu jos ja kun enää ei edes 1Gt RAM melkein riitä. LG:n huippuluurissa ja SGS3:n Korean versiossa on 2Gt RAMia.

iPhonea ja WP:tä kun olen käyttänyt, niin ei ole RAM kait loppunut kesken. En edes ole varma miten sen huomaisi.. WP:ssä ei vain pääse back -napilla tarpeeksi taaksepäin koska WP vapauttanut muistia muihin ohjelmiin, ja näin ollen sulkenut ohjelman ”tausta-ajosta”.

Pelit taitaa vaatia eniten sitä RAM -muistia ja jos reso nousee tuossa uudessa iPhonessa, niin eiköhän se ole siellä. Josta tulikin mieleen, että tämä taitaa olla ”The new iPhone” eikä iPhone 5?

DC HSPA ei ole nyt kovin yleinen monessa luurissa, edes SGS3:ssa ei ole sitä.. LTE:stä puhumattakaan. Joo, SGS3:sta tulee sitten joskus uudet mallit missä LTE jne. mutta en pidättelisi hengitystä että nopealla aikataululla on tulossa jos kerta SGS3:ta on huhujen mukaan ennakkomyyty 9miljoonaa kappaletta.

Niin tai näin, 1Gt RAM, iso reso ja LTE/DC HSPA olisi hyvä myyntivaltti taas Applelta myydä tätä kuin leipää.

49.

Ketkä haukkuvat Samsungien muovisuutta eivät varmasti ole koskaan pitäneet Galaxy S-puhelinta kädessä.

Galaxy S ei taivu mihinkään suuntaan, jos oikein alat puristelemaan niin saattaa pikkuinen natina jostakin kuulua. Takakuoren alla kun ei ole turhaa tilaa, ei puhelin pääse painumaan kasaan. Mutta jos tästä vedetään johtopäätöksiä että on muoviromu, väitän että niin sanovat ovat mielenvikaisia. Muovi on ympäristöystävällisempi materiaali kuin metalli ja kestävämpi kuin lasi - sekä kaikista kolmesta kevein.

Galaxy S II:ta ei heti edes uskoisi muovipuhelimeksi, Galaxy S:n ainoa natiseva osa, kromikehikko, on paljon tiukemmin paikallaan eikä puhelimessa natise yhtikäs mikään.

Galaxy S III:ta ei tietenkään ole kädessä pitänyt mutta näyttää vielä jämäkämmältä kuin Galaxy S II, onhan se ohuempikin.

50.

49. Ympäristöystävällisyys ja kestävyys on täysin kiinni mitä muovia/metallia käytetään.

Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 55 kommenttia.

Tämän jutun kommentointi on suljettu.

Takaisin ylös