Taskumuro.com

Entiset Nokialaiset jatkavat MeeGon kehitystä ja lupaavat myyntiin MeeGo-älypuhelimia

7.7.2012
Sampsa

Twitterissä on tänään aloittanut tiedottamisen suomalainen Jolla Oy, joka omien sanojensa mukaan jatkaa MeeGo-käyttöjärjestelmän ja älypuhelimien kehittämistä siitä mihin Nokia jäi. Yritys koostuu N9-ydinosaajista sekä MeeGo-yhteisön jäsenistä.

Jolla ei voi jatkaa Nokian Harmattan- ja Ilmatar-projektien tai N9- ja N950-laitteiden kehittämistä tai tukemista, vaan keskittyy oman MeeGoon ja RPM-paketointiin perustuvan uuden avoimeen lähdekoodiin perustuvan käyttöjärjestelmän sekä käyttöliittymän kehittämiseen. Suunnitteilla on yhdessä teollisuus- ja rahoituspartnereiden kanssa uuteen käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia.

Yritys on saanut Twitterissä erittäin kannustavan vastaanoton ja se toimii toistaiseksi projektin virallisena tiedotuskanavana.

TaskuMuron oman selvityksen mukaan YTJ:n yrityshausta löytyy Pirkkalaan lokakuussa 2011 rekisteröity osakeyhtiö Jolla Oy, jonka päätoimiala on ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus. Yrityksen taustalta löytyy Sami Pienimäki, joka on työskennellyt Nokialla tittelillä MeeGo Handset Product Manager. JollaMobilen Twitter-tilin tiedotuksesta vastaa Jukka Eklund, joka on työskennellyt Nokialla MeeGon tuotepäällikkönä ja toimii omien sanojensa mukaan Jollan neuvonantajana. LinkedIn-palveluun Jolla on ilmoittanut osoitteekseen Hiilikatu 3, 00180 Helsinki ja samassa osoitteessa toimii Aalto-yliopiston yrityshautomo Aalto Start-Up Center.

Twitter, JollaMobile

LinkedIn, Jolla Oy

Sampsa Kurri

 
1.

Nyt kun saisivat Intelin siihen mukaan taalapinoineen, niin tekisivät sitä mitä Nokian olisi pitänyt…

2.

Erinomaista! Tätä onkin odotettu, toivotan pojille menestystä. Parasta mitä mobiilipuolella on tapahtunut suomessa vähään aikaan.

3.

Toivottavasti saavat Swipe UIn tuohon lisensoitu. Jotain pientä huhua on, että nokia olisi myös tukemassa tuota projektia. Laitteita odotellessa toivotaan ettei mene haporwaren puolelle tämäkin projekti.

4.

@1

Parempi olisi että intel pysyisi kaukana tästä jos jotain valmista kaupan hyllyille haluaa. Perusteluita voi katsoa intelin mobiilikäyttishistoriasta. Maemo oli paljon hyvinvoivampi ennen kuin intel meni sörkkimään siitä meegoa.

5.

Nokia Plan B taas. Mahtavaa trollia entisiltä nokialaisilta. 5/5

6.

JOLLA JOLLA!

Tarviskos Jolla tuotetestaajaa? :D

7.

Sen verran tiedän tästä, että takana on teknisesti osaavaa porukkaa, kunhan saavat vaan markkinointi ja rahoituspuolen kuntoon, niin hyvä tulee.

8.

Monet meegon ydinosaajista on jo paennut inteliin tizenin pariin ja muihin yrityksiin. Tuskinpa tästä mitään tulee.

9.

Ensiks kirjotetaan se android tuki natiivina siihen softaan niin menee kuin kuumille kiville.

10.

En usko, että mikään näistä isoista (intel yms.) tuonne kelkkaan menisi. Ainon jonka voisin korkeintaan uskoa tekevän jotain olisi samsung. Ihan vain piruuttain. Toinen kova sana olisi kyllä kiinan ihmeet jos ne ottaisivat tuon Androidin rinnalle.

11.

@10

Eikö Samsungilla ole jo Tizen ja Bada? Tuskin nyt alkaisivat neljättä linux-järjestelmää kehittämään rinnalle. HTC:llä ei taida olla omaa järjestelmää vielä, ja historiallisesti eivät ole olleet mitenkää liian sidottuja mihinkään käyttikseen.

Itse uskoisin että ekat Jolla-laittteet olisivat jotain geneerisiä Kiina-leluja jonka brändäävät itselle ja pistävät sen oman meegonsa sisälle.

12.

11. Sen takia sanoinkin, että ihan vain piruuttain :) Kannattaa toki ottaa huomioon se, että ei niistä tulisi neljää erilaista…vaan taatusti jotkut yhdistyisi.

En suoraan sanottuna ainakaan itse usko, että mobiilipuolella on mahdolisuutta olla pieni pelajaa. Jos tuo yhden puhelimen markkinoille niin ellei siinä ole taustavoimana joku suurimmista valmistajista niin ei kyllä taatusti ole elinkaari pitkä. Ehkäpä tuossa haetaan ihan puhtaasti yritysostoa. Nokia nyt on ainakin poissa kuvioista kuten myös Apple (varauksin). Googlehan voisi ostaa poppoon tuosta veke.

13.

Toivottavasti ei ole pelkkä trolli. Sydän särkyisi jos olisi. <3 N9.

14.

Mikä tulee puhelimen nimeksi, Jolla?

15.

14.Optimisti tietysti.

16.

tämä jos lyö läpi niin taitaa olla Elopilla selittäminen että miksi se windows oli niin mahtava juttu…
mutta kahtellaan..

17.

@ 1. Tuskin, käytännössä mobiilimaailmassa on enää kolme vaihtoehtoa vaikka miten jeesusteltaisiin Meegon hienoutta, eli Android, Windows Phone ja iOS

18.

16. Jos ei tuolla lyönyt läpi Nokian (silloinen maailman suurin matkapuhelinvalmistaja) ja Intelin kanssa (toinen maailman suurin toisella alalla) kanssa, niin en usko lyövän yksistäänkään. Kannattaa toki muistaa se, että ei Elopkaan ole ihan täysi idiootti. Jostain syystä meego kuopattiin ja ei noita vain kuopata ”kun siltä tuntuu”. Nokian kohdalla tuo kuoppaus voi tietysti johtua samoista syistä miksi Androidikaan ei ollut vaihtoehto. Ehkpä tuossa haistettiin nimenomaan se, että tuonne ei mahdu Androidin lisäksi vielä toinen ”samanlainen” alusta. Kuten 17. asian ilmaisi. Itse lisäisin sen, että näkisin kyllä yritysostojen mahdollisuuksia ja voisin hyvin kuvitella, miten Google voisi ostella toisia linux-pohjaisia ratkaisuja ja sulauttaa ne androidiin. Eli itse näen kolme alustaa, enkä niinkään kolme käyttöjärjestelmää. En usko, että Androidin rinnalle tulisi mitään varteenotettavaa toista linux-alustaa. Ei suoraan sanottuna olisi mitään järkeä.

19.

Hienoa miten monet ovat sitä mieltä, että tästä ei voi tulla yhtään mitään koska on jo olemassa suuria mobiilikäyttiksiä.

Noiden mahdollisesti tekemistä puhelimista ei ole mitään tietoa saatavilla. UI:sta ei ole kerrottu mitään. (Käyttis on käytännössä sama asia kuin UI.) Eli ihan sama onko siellä Meego vai mikä pyörimässä taustalla, UI:sta ei tiedetä vielä mitään ja se voi olla ihan minkälainen vain. Toki laitteilta on odotettavissa jossain määrin N900/N9-henkisyyttä. Jos kyseessä olisi aivan uusi firma, jolla ei olisi mitään nokia/meego-taustaa, niin ilmeisesti ihmisten mielestä silloin sillä voisi olla mahdollisuus menestyä, toisin kuin nyt.

Ja sitten toinen asia eli ekosysteemihaihattelu. Onhan se hienoa, jos puhelimessa ja koneella pyörii ”sama” käyttis, siten että ne toimivat keskenään hyvin. Mutta ihan sama; jos perusjutut toimivat, kuten tiedostojen siirto ja kalenterien synkkaus ynnä muu, niin ei sillä ole mitään väliä minkä firman käyttikset pyörivät koneessa ja luurissa. Tälläkin hetkellä Android-puhelin toimii windows-koneen kaverina paremmin kuin WP7.5-puhelin.

20.

19. Kyllä niillä softilla yms. on merkitystä, jotta sille löytyy kehittäjiä. Sinun kuvailemallasi tapaa ainot kehittäjät olisi Jolla Oy ja sitten harrastelijat. En kiellä, etteikö peruspuhelin joka vain toimisi ja siinä olisi pakolliset softat olisi aivan loistava lisä. Siltikin, en usko tuon menevän massoille. Miksi? Koska jotkut hemmetin deittisoftat ja ängry piirdsit ei toimi sillä.

Ei se raha ole laitteissa tai käyttiksessä. Jos olisi niin Applellahan menisi todella heikosti, mutta kun ei mene.

Asia olisi TÄYSIN eri jos ei olisi androidia. Silloinhan tuo ottaisi sen paikan ja muutenkin täyttäisi sen aukon. Tosin onko kenelläkään tarkkaa kuvaa (muilla kuin Jollalla), että minkälainen meego itsessään on? Oliskohan tuosta helppo tehdä täysin erikoistunut alusta firmojen/valtioiden käyttään? Siis mallia armeijan käyttään soveltuvaa tai esim. suurien pankkien sisäiseen käyttöän jne. Noita virityksiähän on jonkin verran maailmalla ja jotainhan RIM muistaakseni yritti adroidin kera.

21.

@19 ”Hienoa miten monet ovat sitä mieltä, että tästä ei voi tulla yhtään mitään koska on jo olemassa suuria mobiilikäyttiksiä.”

Jos tuo pitäs paikkansa ei Android eikä iOS olis ikinä lyönyt läpi. :D

Uskoisin UI:n olevan saman tyylinen, kuin niissä ensimmäisissä Meego videoissa aikanaan näkyi se vaikutti ihan pätevälle.

22.

@21, tuo pitää nimenomaan paikkaansa koska Android ja iOS ovat jo lyöneet läpi.

Markkinoilla ei yksinkertaisesti ole tilaa uudelle mobiilikäyttikselle. Jos Android ei olisi saavuttanut nykyistä suosiotaan, Meegolla olisi ollut mahdollisuudet mihin vain, mutta nykytilanteessa on vaikeaa uskoa sen menestykseen.

23.

Nokian olisi pitänyt puskea maemo/meego (tuo haara oli miten oli) ENNEN kuin Android tuli. Silloin tilanne olisi täysin eri. Nokia varmaan ymmärsi nyt, että tilaisuus meni ja ukot pihalle. Onkohan meego liian raskas noihin halppisluureihin?

24.

Eräs ajatus joka tuli juuri päähän:

Ihmiset hehkuttava N9:ää nimenomaan ainutlaatuisen käyttökokemuksen kautta ja tätä tuskin kukaan kiistää. Toki ainakin osa arvostaa Linux-pohjaisuutta, mutta se on asia erikseen.

Hyvänä yksityiskohtana laskettakoon, että nimenomaan tämä käyttökokemus on tuo Harmattan-osa, jonka omistus on edelleen Nokialla. Toisin sanoen käyttökokemuksena tämä tullee olemaan jotain MeeGo 1.2 CE:n tasoista, eli ei paljoa mitään. Siis oikeasti, MeeGo CE on aika pitkälti käyttökelvoton, siinä käyttöliittymässä ei ole mitään UX:ää, vain hitusen WP:tä muistuttavaa UI:ta.

Tässä on nyt oikeasti vain nippu tyyppejä koodaamassa Debian-forkkia jossain Aallon yrityshautomon ikkunattomassa kellarissa :) Ei sillä etteikö saisi yrittää, mutta aikamoisia halluja porukat näyttävät vetävän tästä.

25.

@24 toistan tämän

26.

@22 Ei se silti estä uuden käyttiksen läpi lyömistä, jos tuote on kohdallaan…

27.

18:

”Jos ei tuolla lyönyt läpi Nokian (silloinen maailman suurin matkapuhelinvalmistaja) ja Intelin kanssa (toinen maailman suurin toisella alalla) kanssa, niin en usko lyövän yksistäänkään. Kannattaa toki muistaa se, että ei Elopkaan ole ihan täysi idiootti. Jostain syystä meego kuopattiin ja ei noita vain kuopata ”kun siltä tuntuu”.”

Nokialla oli antanut suurimmat kehitysresurssit edelleen Symbianille ja tämän vuoksi Harmattanin kehitys oli tuskaisan hidasta. Sitten hommaa viivästytti vielä liittoutuminen Intelin kanssa ja heidän alustan yhdistäminen Harmattaniin, jolloin uuden projektin nimeksi tuli MeeGo.

Nokian hallitus oli ilmeisesti jo 2010 syksyllä päättänyt tehdä täyskäännöksen strategiassa ja tämän vuoksi Flop palkattiin taloon ajamaan firmat omat tuotteet alas ja johtaman WP:n siirtymistä. Yksi MeeGo puhelin piti kuitenkin julkaista Intelin kanssa tehdyn sopimuksen vuoksi ja se oli N9.

Toivottavasti tämä uusi projekti saa tuulta alleen ja menestyy.

28.

Miksi ihmeessä suurin osa mollaa koko yrityksen maan rakoon? Nokialla MeeGolle annettu tarpeeksi resursseja kehitykseen.

Itse en löydä itselleni yhtään hyvää puhelin markkinoilta. Hinta luokka mid-end eli kaks viiva neljä sataa egee. WP on yks paska rahastus yritys M$:ltä, varmaan nykyisten WP7 puhelimien päivitys WP8 maksaa 50e (Jos päivitys on ees mahdollinen.)

Applella ei oo ees laitetta tähän hinta luokkaan. Ja omenaa en ottaisi vaikka maksettaisiin.

Ja Android puhelimia on paljon erilaisia, mutta jokaisessa joku asia kusee muroihin. Esim. Muistien koot, prosessori ja pari merkkiä mihin en koskisi pitkällä. Yks ydin 1 ghz, sisäistä muistia pari gigaa O_o tai toisin päin muistia piisaa mutta tehoja ei oo.

Tähän luokkassa on kaksi alustaa, toinen on nokian hallitsema WP ja toinen android. Ja WP tippuu asiasta pois koska se on täyssusi.

Hinta luokasta löytyy YKSI ALUSTA - Android. Uudelle löytyy tilaa!

29.

@8 WP7.x -> WP8 -päivitys ei ole mahdollista, mutta MS julkaisee WP7.8 -päivityksen, jossa tuodaan käyttöliittymäparannuksista suhteellisen iso osa myös olemassaoleville puhelimille. Nämä päivitykset jaetaan Zunen kautta operaattorien ohi täysin ilmaiseksi. Ja Applehan se rahastaa, OSX:n service packit ovat aina parikymppiä kappale, ja vaikka itse iOS onkin ilmainen, niin jotenkin kummasti sen kaveriksi ostettavaksi löytyy myös lähemmäs puoli tuhatta maksava iPuhelin+1.

Varmaan jo parisenkymmentä kertaa vetänyt pakasta tämän ”olen käyttänyt kaikki mobiiliosseja…”-kortin, mutta sanon edelleenkin että WP on tarjolla olevista paras. Harmattanissa oli oma viehätyksensä, mutta sen ongelmaksi koitui, ettei se ollut missään määrin valmis muiden kuin Linux-miesten ja entisten s40-puhelinten käyttäjien mielestä.

30.

@22
Kyllä tilaa on toisillekin käyttiksille. Vai luuletko että Samsung, Gigabity, ZTE, Mozilla ja muut.. muuten vaan kehittelee uusia mobiilikäyttöjärjestelmiä. Itse odotan mielenkiinnolla mitä Jollan poppoo saa aikaan. Toivoittavasti porukalla on nälkää sen verran, että yritystä ei heti ensimmäisen tarjouksen jälkeen myydä.

31.

gigabyte

Tämän jutun kommentointi on suljettu.

Takaisin ylös