Taskumuro.com

Galaxy Nexus joutui myyntikieltoon Yhdysvalloissa

2.7.2012
Juha

Google hakupalkkiApplen ja Samsungin välinen oikeuskärhämöinti on poikinut myyntikiellon Galaxy Nexus -puhelimelle Yhdysvaltain maaperällä. Väliaikainen kielto pohjautuu helmikuussa alkunsa saaneeseen oikeusjuttuun, johon liittyvät ensimmäiset päätökset annettiin vasta nyt.

Tuomari Lucy Kohin päätöksen mukaan Samsung on rikkonut neljää patenttia, joista yksi oikeuttaa myyntikiellon langettamiseen. Se koskee useista lähteistä hakemista yhden käyttöliittymän välityksellä, eli toisin sanoen Applen Siriä. Lisäksi päätöksessä painotetaan, että Androidin pikahakulaatikkoa pidetään käyttöjärjestelmän yhtenä ydinominaisuutena, joten siitä saattaa olla merkittävää haittaa Applen markkinaosuudelle. Myös muut rikkomukset koskivat ohjelmistollisia ominaisuuksia. Kielto tulee voimaan, jos Apple maksaa 96 miljoonan dollarin arvoisen takuusumman.

Toistaiseksi on hankala sanoa kuinka kauan myyntikielto pysyy voimassa. Jos Apple voittaa tulevat asiaa koskevat oikeudenkäynnit, kielto saattaa muuttua pysyväksi. Toistaalta jos Samsung onnistuu osoittamaan Applen syytökset vääriksi, kielto purkaantuu. Aiemmin viime viikolla Apple sai aikaan myyntikiellon myös Samsungin Galaxy Tab 10.1 -taulutietokoneelle Yhdysvalloissa.

The Verge, Apple v. Samsung: US judge grants injunction on Galaxy Nexus

Juha Kokkonen

 
1.

Ah, software patents. The greatest innovation since Apple II.

2.

Näiden patenttitrollausuutisten kohdalla tieto lisää tuskaa.

3.

Ihan ku ei jo ennestään ollut tarpeeksi syitä boikotoida applea.

4.

”Se koskee useista lähteistä hakemista yhden käyttöliittymän välityksellä, eli toisin sanoen Applen Siriä.”

Ei tuon nyt VOI olla Applen patentti… V***u mitä paskaa tämä patentoiminen nykyään. Pitäisköhän patentoida tiedon siirtäminen aivoihin yhden tai useamman silmän välityksellä käyttäen valoa. Samaa tasoa kuin tuo.

5.

”Se koskee useista lähteistä hakemista yhden käyttöliittymän välityksellä, eli toisin sanoen Applen Siriä.”

Joku Google-hakupalkki vai?

6.

@5: S-Voice olettaisin.

Tsiisus mitä shittiä tämmöiset softapatentit..
Tyylillä: ”molemmat ohjelmistot kirjoitettu aakkosin ja numeroin -> kopioitu”

7.

Tsiisus miten kuvitellaan vain Applen tekevän noin…

8.

@7: Uutinen nyt koskee Applea, mutta ihan samalla itse ainakin laitan kaikki vastaavat patenttijutut firmasta riippumatta ”vittu mitä paskaa” -kategoriaan. Applella tosin tuntuu olevan aggressiivisempi tässä patenttitrollaamisessa, minkä sinänsä kai voi kohta luokitella bisnesvaistoksi, etenkin kun rahaa ilmeisesti voi tehdä niillä enemmän kuin myymällä yhtään mitään.

9.

8. No se on kyllä totta. Itse en ole vielä oikein päättänyt mieltäni nouden patenttien osalta, kosha joku henkilö on kuitenkin ne keksinyt. Eri asia sitten kenelle ne kuuluu, mutta jos kehität jotain mukavassa firmassa ( joka kenties antaa siitä bonarin tjms. ) niin kyllä itseä ottaisi päähän. Siltikin osittain tuo patenttisysteemi on ihan hanurista. Siltikin jos on firmojen oikeus puolustaa patenttejaan niin henmetin tyhmäähän se olisi jättää tekemättä.

Puhumattakaan siitä, että kuinka moni patenttikiista (ihan oikea kiista) sovitaan jo ennen virallisia tahoja kiukkuisilla kirjeillä.

10.

Oiskohan syynä et taataan Applen menestys jenkkien puhelinmarkkinoilla kun kiteytetään muut pois…

Kaikki patenttiroskat on ihan hanurista. Ne vaan hidastaa teknologian kehittymistä.

11.

Aika naurettavaa kyllä että tollasista asioista pamautetaan samantien myyntikieltoa. No joo amerikkalainen yritys vs korelainen amerikkalaisessa tuomioistuimessa, kumpikohan voittaa..

Eikös HTC ollut hetken myös kiellossa koska se rikkoi applen patenttia muodostaen linkkejä puhelinnumeroihin esim sähköpostiviesteistä ja tekstiviesteistä. Miten voi applella olla patentti moiseen kun muistelisin vastaavan olleen mahdollista jo mun vanhalla nokialaisellakin vm 2005?

Ennen siriähän oli googlella joku äänihakujuttu. Ei se niin monipuolinen ollut kuin siri mutta perusperiaatteeltaan kuitenkin sama. Ja applella on sitten patentti moiseen?

12.

11. Patentteja on monelaisia ja kuka sanoo, ettei Applella olisi ollut noita jo esim. vm. 2004.

13.

@11
No ehkä on voinut olla, mutta koko patenttiroskahan on suuryrityksille tehty väline, jolla pienemmän kilpailijan saa hengiltä. Toki vapaakaupan suurin kannattaja USA käyttää tätä myös edukseen - selkeää protektionismia.
Puhumattakaan noinkin yksinkertaisen idean patentointikelpoisuutta - klikkaa numeroa ja puhelin soittaa, jeesusperkele anna kaikki kestää.

14.

Samaa mieltä monien kanssa. Yhdysvaltain patenttiorganisaatio on ihan jälkeen jäännyt roska. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että yritys suojelee ideoitaan, kunhan se on rautapohjainen innovaatio tai kunhan se softapuolen patentti on kunnolla rajattu (toisin parempi, kun softapatentteja ei olisi ollenkaan). Mitään järkeä, että yritys pystyy patentoimaan jotain ympäripyöresti.

Tämän jutun kommentointi on suljettu.

Takaisin ylös