Google esitteli Android 4.1 Jelly Beanin
27.6.2012
Juha

Google on juuri esitellyt San Franciscossa I/O 2012 -tapahtumansa avauspuheessa uuden Android 4.1 Jelly Bean -version. Jelly Bean perustuu Ice Cream Sandwichiin, mutta sisältää useita parannuksia. Yhtenä tärkeänä elementtinä Jelly Beanissa on panostettu käyttöliittymän nopeuteen ja sulavuuteen. Kotiruutujen kuvakkeet tukevat nyt automaattista uudelleenjärjestelyä uutta objektia lisättäessä tai siirrettäessä ja widgettien poistosta on tehty entistä helpompaa.
Tekstinsyöttöä on parannettu näppäimistöllä, joka oppii ennakoimaan käyttäjän painalluksia. Lisäksi viestien sanelu toimii nyt myös offline-tilassa (aluksi vain englanniksi). Kamerasovelluksessa otettujen kuvien selailua on helpotettu ja kuvien poistaminen onnistuu yksinkertaisesti pyyhkäisemällä ne ulos ruudusta. Ylävalikon ilmoituksia on monipuolistettu entisestään ja ne ovat nyt laajennettavissa ja kustomoitavissa. Ilmoituksiin mahtuu nyt suuria kuvia ja enemmän sisältöä.
Hakuominaisuutta on uudistettu ja hakutuloset esitetään Jelly Beanissa uudella tavalla. Ääniohjausta on kehitetty edelleen ja sovellus osaa vastata käyttäjän kysymyksiin luonnollisella puheella. Merkittävin uusi hakuominaisuus on Google Now, joka pyrkii päättelemään laitteesta löytyvien tietojen avulla käyttäjän tarpeita. Now näyttää käyttäjän toimista luotujen kaavojen pohjalta päätellyt tärkeät asiat korttinäkymänä, joiden sisältöä käyttäjän on helppo selata.
Google Play tukee uusia lähinnä ohjelmistokehittäjiä koskevia ominaisuuksia, kuten sovellusten suojausta ja älykästä päivitystä, joka mahdollistaa vain sovelluksen muuttuneen osan päivittämisen laitteeseen. Tästä päivästä lähtien Google Playn valikoima laajenee TV-sarjoilla ja lehdillä.
Android 4.1 Jelly Bean tulee saataville OTA-päivityksenä Nexus S, Galaxy Nexus ja Xoom -laitteille heinäkuun puolivälissä. SDK tulee ohjelmistokehittäjien saataville tänään.
Tilaisuutta voi seurata livenä YouTubesta sekä kuvina esimerkiksi Engadgetin ja The Vergen sivujen kautta.
YouTube, Android at Google I/O 2012 Day 1
Engadget, Live from Google I/O 2012’s opening keynote!
The Verge, Live from Google I/O 2012, day one
Juha Kokkonen
- 1.
-
Toivottavasti tulee SGS2:llekin, mitä sitten tuleekin sisältämään.
- 2.
-
Joo, jellyä Galaxiin.
- 3.
-
Menee Samsung poikottiin jos tämä ei tule SGS2.
- 4.
-
Wow. Hugo on uusi Steve.
- 5.
-
heiiii, millon gs3een tulee?!?
- 6.
-
Menee kyllä Samsung täydelliseen boikottiin jos Galaxy Note tätä ei saa.
- 7.
-
Menee kyllä custom-ROM-scene boikottiin jos ei tuu SGS:ään. Siitä tosin ei ole pelkoa ;)
- 8.
-
Nexus S ja Galaxy S sisältää saman raudan ja SGS: tä sanottu ettei se saa 4.0-> koska sen tehot ei riitä ni miten ihmeessä sitten Nexus S:n tehot muka riittää samalla raudalla?
- 9.
-
@8, aika epäreilua, Nexus S saa uusimman vain sen takia kun se on Googlen markkinoima puhelin.
- 10.
-
@8
galaxy s:ssä on samsungin oma touchwiz-kuorrute, joka vaatii laitteelta enemmän, etenkin muistia. Ja ilman tw:tä ei ole samsungille vaihtoehto. - 11.
-
@8 Ilmeisesti huonona tekosyynä oli, että TouchWiz vaatii enemmän muistia, kuin AOSP ICS. Eivät sitten viittineet lähteä karsimaan tavaraa, jotta vielä jäisi muistia sovelluksillekin. SGS voisi tosin verrata Desireen ja harva sitä ICS:ää sillekkään vaatii.
- 12.
-
Tottakai se tulee notelle jne, viimesimmille huippuluureille. SGS2 epäilisin että saattaa vielä tulla mutta ei sen vanhemmille. Menee vaan aikaa että ne valmistajan omat versiot tehdään niistä.
- 13.
-
Sepä se…
Tarvittaisiin kuluttajia silmällä pitäen joku sivusto josta näkisi mihin malleihin miltäkin valmistajalta parhaiten saisi päivityksiä niin voisi valita puhelimensa sen suhteen… Valitettavasti vain niin harva kuluttaja koskaan päivittää puhelimensa, että se ei vaikuttaisi valmistajien päätöksiin millään tavalla ja tietyillä valmistajilla päivitykset eivät sittenkään tulisi koskaan, tai korkeintaan valovuosia myöhemmin.
Mutta olisi yksittäisellä asiasta kiinnostuneella ostajalla edes jotain osviittaa.
Nyt joutuu lukemaan yksittäisiä käyttäjäfoorumeja ja löytää ”totuus” sieltä… - 14.
-
Androidin nopeutuminen ja sulavampi toiminta on tervetullut päivitys. Tulevaisuudessa Androidiin olisi hienoa saada Nokian N9-mallista tuttu swipe-käyttöliittymä.
- 15.
-
@11 Turha vaatia kun löytyy jo toimiva custom-romi, vielä betassa mutta enään ei tunnu olevan mitään ongelmia. On se Vanilla ics vaan niin herkullinen, miksi valmistajien pitää raiskata sitä :(
- 16.
-
Kokeilinpa juuri ensimmäistä vuotanutta JB-versiota Nexuksella.
Yleisilme on nyt entistäkin huolitellumpi. Animaatiot ja renderöinti on selkeästi sulavampaa, paikoin täydellistä. Jotkin siirtymäanimaatiot ovat myös vaihtuneet. Ainoastaan Play-kaupassa esiintyi vielä hieman töksähtelyä. Ilmoitusvalikon yleisilme on tyylikkäämpi ja siistimpi. Myös fontti on monin paikoin vaihtunut.
Erityisesti pidin fiksummasta kameran ja gallerian yhteistoiminnasta. Aiemmin kameralla otettu kuva avautui esikatselukuvaan, jota painamalla saattoi siirtyä galleriaan tai vaihtoehtoisesti palata takaisin kameraan. Nyt tuo erillinen ikkuna on poistettu, ja kameran ja gallerian välillä siirrytään yksinkertaisesti pyyhkäisemällä näyttöä. Pyyhkäistessä kamera liukuu sulavasti sivuun ja tilalle ilmestyy galleria ja viimeisin otettu kuva. Pyyhkäisyjä voi jatkaa selatakseen vanhempia kuvia, tai palata takaisin kameraan pyyhkäisemällä vastakkaiseen suuntaan. Kokonaisuus toimii sulavasti ja on huomattavasti parempi käyttää kuin ICS:n kamera.
Jelly Bean vaikuttaa todella hyvältä päiviytkseltä, joka tuo nopeutta ja iPhonemaista sulavuutta käyttöliittymään. Keskusmuistia näyttäisi ilman asennettuja ylimääräisiä ohjelmia olevan käyttössä 304MB.
- 17.
-
@13 Yksiselitteinen vastaus on Apple, päivityksiä tulee vielä 3vuotta vanhoihin puhelimiin.
- 18.
-
@17
Valitettavasti Applen puhelintarjonta on sen verran surkea, että ei se niin yksiselitteinen asia ole.
Tämän jutun kommentointi on suljettu.