iPhonea jonotettiin myös Suomessa
30.7.2010
Juha
iPhonella on ollut maailmalla tapana kerätä ensimmäisenä myyntipäivänään miehekkäitä jonoja sitä kaupittelevien myymälöiden eteen. iPhone 4:n myynti alkoi tänään Suomessa ja nopeimmille oli tarjolla pieni erä välittömästi mukaan saatavia laitteita 24 myymälässä ympäri Suomen. Muut joutuvat odottamaan laitteensa toimitusta postitse.
Tämä sai jonotusilmiön näyttäytymään myös koto-Suomen katukuvaan, sillä ainakin Aamulehti raportoi Tampereella ensimmäisen jonottajan ilmestyneen Hämeenkadun Sonera Kaupan eteen jo aamukolmelta. Jono pysyi kuitenkin siinä määrin maltillisena, että kaikki liikkeen avaamiseen mennessä jonoon kerääntyneet ihmiset saivat itselleen puhelimen.
Myös Helsingissä liikeiden ovien eteen kerrotaan muodostuneen jonoja jo aikaisin aamulla. Innokkaimpien kerrotaan saapuneen kauppojen eteen jo torstai-iltana. Myös netissä nähtiin jonkinlainen ostoryntäys, sillä Soneran verkkokaupan kerrotaan kaatuneen iPhone-kysynnän takia.
Aamulehti, Kaikki Tampereella jonottaneet saivat uuden iPhonen
Ilta-Sanomat, Uusi iPhone 4 aiheutti Suomessa jonoja ja kaatoi nettikaupan
Juha Kokkonen
- 1.
-
Hesassa oli jonot 12h. Iltasanomien mukaan ennätyksellinen myynti. Aamun Hesarista voi lukea loput.
Tuonhan ei pitänyt myydä ollenkaan kun on niitä antenniongelmia muilla.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2230597 - 2.
-
AppleHype© iskeny taas kerran, mikä tossa on…
- 3.
-
Huolestuttavaa…
Porukka jonottaa rikkinäistä puhelinta. :/
- 4.
-
1: Kukaan ei tietääkseni ole missään vaiheessa väittänyt, etteikö iPhone 4 menisi kaupaksi. Lähinnä on naureskeltu/kauhisteltu, kuinka Apple riistää rahaa asiakkailtaan härskillä politiikallaan/markkinointitaktiikallaan. Ei ne hyvät myyntiluvut sitä tarkoita, ettei antenniongelmia olisi. Ne vain kertovat, kuinka höveleitä nämä Apple-fanit ovat.
- 5.
-
Tampereelta on tullut viisaita DI. Ja yksi p-reikä. Satu Hassi.
Kaikki kunnia hänelle mutta muut mitkä tunnen on mukavia kavereita. - 6.
-
Fanit on muuten aika laaja käsite. Nytkin Hesassa eniten odottanut oli LTK eikä minusta fani. Se fani voi päättää elämästä ja on kanssa vara ostaa iPhone kun hänen kaverit ulkomailla käyttää kanssa. Laatu hänelle oli tärkeintä.
- 7.
-
Applemuron uutisointi ei petä…
- 8.
-
Ihailtavaa tuo fanaattisuus, jengi ostaa viallista tuotetta jonoksi asti. Steve jos purkittaisi ureaa, sama porukka olisi varmaan samalla asetelmalla samassa paikassa…
- 9.
-
No jonotetaanhan sitä Harry Potteriakin eli ei se mitä jonotetaan vaan se että saa jonottaa.
Muoti ilmiö tuo jonotuskin.vielä kun saisi valokuvia noista jonottajista niinn voisi laittaa fools of the year kuvan johonkin kilpailuun. - 10.
-
Kyllä Hesari sen verran kuvasi että eiköhän niitä valokuvia riitä.
Tuossahan se kolmelta tulee eli täytyy valvoa ja odottaa.
Niitä fools of the year taitaa tulla yli 80M tänä vuonna. - 11.
-
Minä en tajua tätä meininkiä… Pittää puhelinta, missä ole mitään uutta ja niin erikoista, jonottaa ja maksaa ittesä kippeeks.
- 12.
-
Minä en tajua tätä meininkiä… Pittää puhelinta, missä ole mitään uutta ja niin erikoista, jonottaa ja maksaa ittesä kippeeks.
- 13.
-
@12 Joitain ihmisiä vain hotsittaa saada tuotteensa ekana ja Apple on onnistunut keräämään tuotteilleen jonotuskulttuurin. Jonotuksella ei tarvitse olla mitään tekemistä tuotteen absoluuttisen hyvyyden kanssa. Esimerkiksi harrypotterit ovat aivan perusfantasiakirjoja ilman mitään erityisiä ansioita, mutta silti ne ovat tajuttoman suosittuja ja uusia kirjoja jonotettiin aamuyöstä kirjakauppoihin.
Ei silti, en väitä etteikö iPhone 4 olisi hyvä puhelin. Väitän vain että suurimmalle osalle jonottajista se itse jonotus ja ensimmäisenä olo on tärkeämpää.
- 14.
-
@6, Siis mitä hemmettiä oikeesti, mikä ihmeen rölli sä olet? Mä en oikeasti tajua, että miten vakavavikainen laite voisi olla laatua?! Toivottavasti seuraavaksi tekevät kunnolla tuon antennivian, että joutuu pitämään pikkurilliä ylhäällä.
Ei kyllä tajunta riitä itselläkään tuohon, että miksi ihmiset jonottavat jo valmiiksi rikkinäistä puhelinta.. Joo, kortsu korjaa vian, mutta onko päältä 600euron hintalappu sen arvoista? Omasta mielestäni EI. Kunnon puhelimia löytyy markkinoilta mielin määrin, mutta Applefanit on Applefaneja, eikä sille voi mitään.
- 15.
-
Iphonen ostaminen on melkein sama, kuin Lady Gagan konserttiin jonottaminen nykyään.
- 16.
-
Taitaapi olla niin, notta androidiluureja menee paremmin kaupaksi amerikois ku ip4 luureja. Ovat halvempia, parempia, on valinnanvaraa muotoilussa, koossa, tehoissa, väreissä ja hinnoissa.
- 17.
-
@16 Ylläri, että menee kaupaks kun Google jakelee ilmaiseksi käyttöjärjestelmää kännykkäfirmoille? Esim HTC, Samsung jne. Niin kai niitä tuotteitakin on enemmän..
Onnea niille jotka ovat iPhone 4:sen omistajia. Ei se antenni vika myöskään kaikille vaikuta, + ilmainen kuori niin ongelma katoaa = voittoa???
Ei tässä muuta, applefanboy kuitta, vai miten se meni?
- 18.
-
En kyllä tajua noita jonottajia. Vaikka itsekkin tilasin kyseisen puhelimen (verkkokaupasta, lazy bastard), niin ei olisi tullut mieleenkään jonottaa sitä. Oikeasti, ei mikään teknologiaromu ole sen arvoista (leffoista puhumattakaan).
- 19.
-
Harrypottereita nyt sentään jonottivat lähinnä varhaisteinit, näitä luureja ihan aikuiset ihmiset. Ei voi ymmärtää.
- 20.
-
Joo. kyllä noille jonottajille voisi myöntää vaikka jaetun darwin awardin.
- 21.
-
@ 13 juuri tuota itsekin tarkoitin
- 22.
-
Lippujen jonottamisen vielä ymmärrän, mutta puhelimen jonottaminen menee jo yli, varsinkin kun kyseessä on kallis ja surkea tekele, jonka on valmistanut jo säälittäväksi mennyt firma
- 23.
-
”Miehekkäitä” jonoja?
HEHEHAHAHAHOHOHOAHEHAHEHAHA
- 24.
-
Huolestuttavaa…
Porukka jonottaa Applen puhelinta. :/
Miehekkäitä jonoja ei ole enää olemassakaan enää
Huolestuttaa että mihin Suomi on menossa…
- 25.
-
Öööö…Siis Tampereella oli yhden liikkeen edessä jono ja kaikki jonossa olleet saivat puhelimen, joita oli tarjolla 25 kpl. Mikä pointti oli mennä jonottamaan? Ja aivan ällisstyttävän suuri kysyntä ton uutisen perusteella. Ei voi kun ihmetellä tota touhua. Mutta kai se on niin, ettei kaikilla ole elämää…. :-)
- 26.
-
Hmmm… Pari vuotta sitten ostin Nokian E 90 -kommunikaattorin. Toimitusaika laitteelle oli reilu 4 kk. Hintaa sille tuli nagointiohjelmiston kanssa vähän päälle 1300€. Laite oli vuoden aikana kaksi kertaa huollossa, puhelut katkesivat toisinaan minua tavoitelleet luulivat, että puhelimeni on pois päältä kun meni puhelut suoraan vastaajaan. Myös puhelimen synronointi ja varmuuskopion tekeminen oli suunnattu vain pc:n käyttäjille, eikä siksi toiminut minulla. Ja koska noin epävarman laitteen kanssa varmuuskopiolle oli ihan oikea tarve, oli pakko vihdoin katkaista Nokiaputkeni.
Viime vuoden lopulla ja tilasin iPhonen 3 GS:n. Ainoa mikä harmittaa on näppiksen puute, vaikka bluetoothilla saa mac-näppiksen liitettyä siihen, jos on koneen kanssa samaas paikassa.
Ei se hyvät ihmiset ole paha asia, ainakaan minun mielestä jos vaihdoin puhelimeen joka 1. maksoi n. kolmasosan edellisestä 2. On toiminut moitteettomasti kovassa käytössä 3. on paljon näppärämmän kokoinen kuljettaa mukana.
Ainoa mikä ”teliasonerafinlandissa” harmittaa oikein pirusti on sen täysin riittämätön 3G-verkko.
- 27.
-
26. Loppuvuodesta iPhone tuli n. viikossa.
- 28.
-
Ja milloin viimeksi jonotettiin Nokian puhelinta? Missään maassa, muualle kuin huoltoon.
- 29.
-
@28
http://www.unwiredview.com/2010/06/08/nokia-c3-launch-causes-iphone-like-queues-in-indonesia/
Eikä tuota tietoa ole edes vaikea löytää. Jos meni viikonloppu piloille ton tiedon takia…ei se mitään, näitä sattuu… ;-)
- 30.
-
29. Noh, en nyt ihan viitsinyt tarkistaa :) Pointti oli enemmänkin siinä, että kuka muisti tuollaista tapahtuneen? Tosin sama pätee iPhoneen, mutta Apple on siinä mielessä tehnyt näppärästi, että jokainen uutinen on aina iPhone (mallimerkintä on asia erikseen), joten ihmiset ei muista mikä iPhone, mutta iPhonen kyllä.
Nokian luureissa taitaa vain commulla olla sama asema, mutta sekin sitten on nyt hiukan unholassa. Nokia voisi myös tuoda puhelimen, joka pysyy aina valikoimassa vuodesta toiseen vain eri mallimerkinnällä.
- 31.
-
Äh elä jaksa frissy, sanoit ton lauseen niin että annoit ymmärtää ettei Nokian puhelimia koskaan ole jonotettu, kuitenkin olit väärässä niin elä enää yritä korjata koska se ei mene läpi. Et vain ole viitsinyt etsiä faktoja koska oletit ettei Nokian puhelin voi kiinnostaa ketään.
- 32.
-
Koska frissyä ei kiinnosta mikään jos siinä ei ole omenalogoa, näinhän se on. Sitten kun joku hyvä pointti tehdään niin hemmo menee suoraan pois asiayhteydestä.
- 33.
-
@30
Itekki olisin voinut harkita commarin hankintaa, mutta kukaan ei tee enään sen tyyppisiä luureja (päänäyttö on suojassa). Kaiken laisia liukuvia p*skoja yms on, mut ei sellasta ku commari oli. Onko se oikeesti niin vaikea tehdä nykyään? Piti sitten tyytyä samsungin galaxy s:n jossa suojat ympärillä =/.On se kyl ihme et porukka viittii jonottaa sellasta laitetta jossa suuri ja mahtava diktaattori saa päättää mitä ohjelmia niihin saa asentaa. Mulle vähä sama ku gates (tai ballmer) estäs firefoxin, operan tai openofficen asentamisen windowssiin.
- 34.
-
nyt on moni suomalainen mennyt retkuun toi iphone 4 on täys paska flopi en osta paskaa koskaa käyn ensin kattoon totean toimiikos toi ja totesin et eitoimi sonera pistessä oli puhelimessa antenni ongelma lol :D
- 35.
-
Sinä ei tunnista yhdys sana. Huono on kirjoita.
- 36.
-
Paljon muitakin virheitä on. Ei ole sonera pisteitä vaan on Sonera Kauppa joka lukee ulkopuolella.
http://www.sonerakauppa.fi/sonerakauppa
Ja iPhone 4 ei ole näytillä eli on tsiikannut jossakin Samsung Galaxy S ja luullut sitä iPhoneksi. HTC Desire se ole voinut olla kun niissä on ollut niin paljon näytöissä ongelmia että tuotanto on nyt loppu. Oikeassa on kyllä siinä että siinä Galaxy S on antennissa ongelmia.
Noksun kommaria on eniten myyty täällä ja toisella sialla onkin Indonesia. Se myynti vain ei tainnut olla kovin kannattavaa kun valmistus lopetettiin.
Hyvä että Nokia oli pitänyt Indonesiassa nuo karnevaalit ja jakanut ruokaa ja saanut kansaa liikkeelle. Saanut nimeään tunnetuksi.
Applehan ei iPhonea siellä myy joten ei ainakaan ole kilpailija. - 37.
-
”Oikeassa on kyllä siinä että siinä Galaxy S on antennissa ongelmia.”
Kerrohan nyt se linkki johonkin uutiseen kun kerran faktaa lyöt pöytään. Ainoa mitä mä googlettamalla löysin oli iPhone 4 antenniongelmat.
- 38.
-
”Kerrohan nyt se linkki johonkin uutiseen kun kerran faktaa lyöt pöytään. Ainoa mitä mä googlettamalla löysin oli iPhone 4 antenniongelmat.”
Älä nyt Steve Jobs on sanonut niin. Joten pitää uskoa mitä jumala sanoo.
Oikeastaan tältä Hah Hah nimimerkiltä ei löydy yhtään faktaa. Joten keksii tälläisiä satuja. Hah Hah = perus Apple fanaatikko. - 39.
-
haha täälä joensuussa oli 7 jamppaa oottamassa iphonea:D
- 40.
-
Ei Galaxy S myydä USA eli tuossa on vastaavan antenissa ongelmia:
http://www.youtube.com/watch?v=XuoS1XqUyRw&feature=channel - 41.
-
”Ei Galaxy S myydä USA eli tuossa on vastaavan antenissa ongelmia:
http://www.youtube.com/watch?v=XuoS1XqUyRw&feature=channel”Iphone 4 ongelma on vähän eri mittakaavassa kuin Galaxy S:n
http://www.youtube.com/watch?v=RD188LlRBGMTietenkin Iphone 4:n toimii eri otteella paremmin.
http://www.youtube.com/watch?v=JK37dysPPzU - 42.
-
En minä vain saa tuota iPhone 4 antennin ongelmaa esille nyt sitten millään näillä tänään tulleilla Soneran uusilla verkon asetuksilla.
Eikä niitä ollut eilenkään vanhoilla.
Eikä ole bumperia tai laastaria pikkurillissä.
Ehkä minä en vain osaa tai niitä ei sitten ole mutta näin on pakko nyt pärjätä. - 43.
-
Onko Suomalaisista tulossa idiootteja??
- 44.
-
Taitaa olla muotia jonottaa applen tuotteita nykyään…
- 45.
-
#43.
Onko Suomalaisista tulossa idiootteja??1.8.2010 klo 16.27, Pika-aloitusopas
Tässä Suuressa Palkkisodassa on kyllä koomisia piirteitä.
Jos kyseessä olisi ollut joku Android luuri niin yhtä uutista enempää siitä ei olisi saatu millään aikaan. Ketään se ei olisi kiinnostanut. Edelleen kukaan ei suostu palauttamaan puhelinta vaikka voisi, valitusten määrä ei ole noussut ja nelonen vaan toimii. Sijoittajille Apple on ilmoittanut että Bumperien jakaminen ilmaiseksi loppuu syyskuun lopussa ja modattua mallia ei ole tulossa.
Ja tämä Antennagate on mukavasti lisännyt Applen myyntiä.Ketkähän tässä sodassa on häviäjiä?
- 46.
-
”En minä vain saa tuota iPhone 4 antennin ongelmaa esille nyt sitten millään näillä tänään tulleilla Soneran uusilla verkon asetuksilla.
Eikä niitä ollut eilenkään vanhoilla.
Eikä ole bumperia tai laastaria pikkurillissä.
Ehkä minä en vain osaa tai niitä ei sitten ole mutta näin on pakko nyt pärjätä.”Olet varmaan onnekas moni muu ei ole:
http://macmaa.com/2010/07/31/kuoleman-ote-toimii-myos-suomessa-iphoneissa-video/ - 47.
-
#46. Nyt hyvin huomaa että miten kusetus ja tietämättömyys samalla menee läpi toisiin.
Ensimmäinen on kuvattu Soneran esittelyluurista jonka taustakuvasta hyvin näkee että käyttis on 4.0 ja toinen 2.7.2010 samalla käyttiksella. Tuo ilmiö on se palkien väärin näyttäminen mikä on 4.01 korjattu.
Puhelujen katkeamista ei kummassakaan videossa siis tapahtunut. - 48.
-
#47
”Tuo ilmiö on se palkien väärin näyttäminen mikä on 4.01 korjattu.”
Ei se palkkien laskentatavan muutto paljon auta, jos kyseessä on suunnitteluvirhe antennin reuna kohdassa.”Puhelujen katkeamista ei kummassakaan videossa siis tapahtunut.”
Jep suomessa on vähän paremmat verkot(pk-seutu). - 49.
-
@47 ja jos olikin kuiva sormi. vähänkään hikisempi sormi niin tippuu tehokkaammin verkosta..
Eniten noissa videoissa ärsyttä toi palkkien esittely ilman data liikennettä. Paras video joka tuli vastaan oli datan siirtotestiohjelma päällä ja sormi tohon rakoon. Siinä loppu kuin seinään kaikki verkko liikenne. Ja ainakin noksussa toi palkki esitys vaihtaa tilaa paljon nopeemmin jos on data linkki päällä. Venaa viikko videoo että vaihtuu yhden palkin verran tilanne. - 50.
-
Tämä kertoo kaiken tarpeellisen. Iphonea ei tarvitse enää mihinkään kun on parempia ja edullisempia vaihtoehtoja.
-
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 64 kommenttia.

