Plaza

Taskumuro.com

Melkoinen kalajuttu: hukkunut puhelin löytyi toimivana kalan mahasta

1.3.2009
Juha

Aloitetaanpa uusi kuukausi melkoisella kalajutulla. Uskoo ken pystyy, mutta asiasta uutisoi perjantaina Brittilehti The Sun. Tarina kuuluu jokseenkin seuraavanlaisesti: Brittimies Andrew Cheatle tipautti Nokia 1600 -puhelimensa vahingossa mereen leikkiessään koiransa kanssa ja uskoi luurin olevan lopullisesti mennyttä kalua. Tarina ei kuitenkaan päättynyt siihen, vaan tapahtumapaikalla uiskennellut iso turska onnistui jollain keinoin popsimaan veden varaan päätyneen puhelimen suihinsa.

Kala sai uiskellenna puhelin mahassaan viikon päivät, kunnes jäi kiikkiin trooliin kalastaja Glen Kerleyn toimesta, joka löysi puhelimen kalan vatsasta. Kyseessä oli kookas runsaat 11 kiloa painanut turska. Andrew, puhelimen alkuperäinen omistaja, oli juuri ostamassa uutta puhelinta yhdessä naisystävänsä Rita Smithin kanssa, kun Ritan puhelimeen soitettiin Andrewin hukkuneen puhelimen numerosta. Linjan toisessa päässä oli kalastaja Kerley, joka oli siirtänyt kalasta löytyneen puhelimen SIM-kortin toiseen kännykkään ja päättänyt jäljittää puhelimen omistajan.

”En uskonut ennen kuin menin tapaamaan häntä ja näin puhelimeni - se haisi pahalle ja oli hieman nuhuinen, mutta uskomatonta kyllä toimi edelleen kuivaamisen jälkeen!” Andrew kertoo. Kalastaja Glen Kerley puolestaan toteaa, että ”Turskat ovat ahneita kaloja - ne syövät mitä tahansa. Niillä on suuri pää ja suuri suu. Olen löytänyt niiden sisältä muovimukeja, kiviä, teelusikoita ja paristoja sekä kuullut jonkun löytäneen jopa tekohampaat”. Mikä erikoisinta, Andrew Cheatle käyttää edelleen kalan matkassa käynyttä Nokialaistaan. ”Se toimi, mutta temppuili hieman, joten vaihdatin lopulta piirilevyn. Nyt se on kunnossa. Tiedän, että tämä kuulostaa kalajutulta, mutta se on sataprosenttisesti tosi”, lopettaa Andrew.

The Sun, Fisherman found my lost phone in the belly of a 25lb cod …and it still works after a week in a fish

Juha Kokkonen

1.

”Linjan toisessa päässä oli kalastaja Kerley, joka oli siirtänyt kalasta löytyneen puhelimen SIM-kortin toiseen kännykkään ja päättänyt jäljittää puhelimen omistajan.”

Mistä se ties PIN-koodin?

2.

Jos PIN-koodin kysely oli otettu pois päältä? Tai sitten sitä ei oltu vaihdettu ja se oli 1234/0000.

3.

PIN- koodi oli päällä, Nokian 1234, tai mikä se nykyään onkaan. Kalastaja oli kokeillut ja heti tärppäsi. Näin sanottiin ensimmäisessä uutisessa. En ole muuten itsekkään sitä koskaan vaihtanut

4.

Itse olen aina ottanut ”salasanan” kyselyn pois kännykästä. Ja näin ollen en ole sitä koodiakaan muuttanut.

5.

Tuskin olis iPhone kestänyt ;-)


PS. Eka

6.

Takuulla olis. Ainakin iPod. Nano 2gen. Tippu järveen, ja toimi, kun plugas pistokkeeseen. Toiki kuivauksen jälkeen.

Mutta, ihan jees. Noi Nokian semiperusperuspuhelimet on viel ihan jees. Ja tuppaavat kestämään. Mutta auta armias, kun mennään johonkin N/E-sarjaan..

7.

semiperuspuhelimet? Nokia 1600 on niin perus puhelin kun voi ollakkaan, hintaluokka 40-50e

8.

Millastahan olis sillon ollu ku turskan olis pitäny saada puhelin ulos luonnollista tietä! :D

9.

no on kyl kohtuu pommi juttu kaikkee paskaa ihmiset keksii että pääsee lehtiin ja sit viä jotkut uskoo ne

10.

3@ Semmonen juttu, että pin-koodi on sim-kortin eikä Nokian. Eli 1234 on Soneralla jne. Elisalla ja Saunalahdella taisi olla 0000.

11.

hyvin on n70 me kestänut pari ~5m pudotusta ja yhden uinti reisssun, ainoa mitä tehty niin kuoret vaihdettu viimeisimmän pudotuksen jälkeen.

12.

10: Kyllä meikäläisellä on ainakin Elisan, Saunalahden ja Kolumbuksen liittymissä 1234 vakio-PIN.

13.

Soneralla on 0000 nimenomaan eli Tegellä meni vaan väärinpäin. Jos tuolleen sanottu uutisessa mitä volkkariveneilijä kerto niin vahvistaa kalavaletta :)

14.

Itse löysin laskettelurinteestä viime vuoden kesäkuussa nokian 6-sarjan puhelimen, joka lähti toimimaan kun laittoi laturiin.. puhelimen (ei sim-kortin) logien mukaan viimeinen puhelu oli soitettu helmikuussa. Olin hieman äimänä että toimi, mutta tuolla se on vieläkin hyllyssä varapuhelimena.
Tiedä sitten miten turskassa oleminen, merisuola ja vatsahapot.. Mutta normaali lumi ja sadevesi ei tätä mallia haitanneet.

15.

Selkeä kosteusvaurio siinä puhelimessa oli, kun lukee tuota. Hänhän sanoi, että temppuili vähän ja joutui vaihdattamaan piirilevyn. En toisin ymmärrä miksi noin halpaan puhelimeen moista toimenpidettä tehtäisiin, mutta omapa on asiansa(tämä siis olettaen, että se ei ollut kalajuttu, kuten tuosta voi olettaa).

16.

Tätä ei usko Ericcikään

17.

kovia juttuja! ;D

18.

Onse jännä että just tuokala.

19.

Muistaakseni olen tälläisestä ennenkin kuullut, eli ei ihan ennakkotapaus.

20.

Kaloista tiedän että on ne sen verran tyhmiä että ne syövät vaikka pieniä kiviä kun niille nakkelee. Ei siinä mielessä ihmeellistä että olisi puhelimenki hotkaissut ;-D

21.

Ihan hauska juttu ainakin, jos ei muuta. Hyvää mainosta kuitenkin nokialle, kun kaikki varmasti jutusta kirjoittavat netissä ja monia varmasti kiinnostaa että mikä puhelin oli kyseessä oli jutussa perää tai sitten ei.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös