Mistä Lumia 920:n PureViewissä on oikeastaan kyse?
6.9.2012
Juha

Osalle TaskuMuron lukijoista Nokian eilen julkaiseman Lumia 920 -puhelimen PureView-kameran ominaisuudet saattoivat olla pieni pettymys, sillä odotuksissa oli ainakin tuplasti suurempi 808 PureView -tyylinen kamerakenno. Lumia 920:n kamerakennon tarkkuus on kuitenkin ”vain” 8,7 megapikseliä ja siitä huolimatta sen yhteydessä käytetään termiä PureView. Ylinäytteistyksen ja häviöttömän zoomauksen ei ainakaan pitäisi olla mahdollista näin pienellä kennolla - mistä siis oikein on kyse? Nokian kamerapuolen johtaja Damian Dinning on julkaissut whitepaper-dokumentin, jossa pureudutaan uusimman PureView-tekniikan saloihin.
Stephen Elop valottaa Engadget-sivustolle antamassaan haastattelussa, että Nokia työskentelee kamerateknologiaan liittyen eri laitteiden kanssa ratkaistakseen erilaisia käyttäjälähtöisiä ongelmia. 808 PureViewissä Nokia keskittyi erityisesti häviöttömään zoomaukseen ja kuvan yksityiskohtiin, kun taasen Lumia 920:n PureView-kameran fokusalueena on kuvanvakautus ja hämäräolosuhteet. Nämä molemmat ovat merkittäviä kehitysaskelia Nokian kameratekniikassa ja lisää askelia on luvassa. Elop painottaa, että PureView tarkoittaa yleisesti korkealaatuista valokuvausta, ollen brändinimitys yksittäisen tekniikan sijaan. PureView-nimikkeen alla olevat eri tekniikat eivät siis ole keskenään kilpailevia, vaan eri askeleita kohti samaa päämäärää.
Damian Dinning korostaa, että tärkeintä ei ole pikseleiden määrä, vaan se kuinka niitä osataan hyödyntää. Lumia 920:n PureView-kameran teknisenä perustana ovat uusimman sukupolven BSI-kuvakenno (Back-Side Illuminated), valovoimainen Carl Zeiss -optiikka, kehittynyt optinen kuvanvakautus (OIS), uuden sukupolven LED-salama sekä Nokian kuvanparannusalgoritmit.

Taustalta valotetussa (BSI) sensorissa kuvakennosto sijaitsee heti optiikan ja suodattimien alapuolella, joka mahdollistaa maksimaalisen valomäärän pääsyn kennon pinnalle. Kennon tarkkuus on 8,7 megapikseliä (3552x2448, pikselikoko 1,4 mikronia), joten se pystyy hyödyntämään kennon maksimileveyden ja korkeuden eri kuvasuhteilla. 4:3 kuvasuhteella kuvan koko on 3264x2448 pikseliä (8 Mpix) ja 16:9 kuvasuhteella 3552x1998 pikseliä (7,1 Mpix). Sensorin edessä olevan Carl Zeiss -optiikan f-arvo on erittäin valovoimainen 2.0, joka puolestaan mahdollistaa suuremman valomäärän pääsyn kuvakennolle. Optiikka koostuu viiden asfäärisen linssielementin ryhmästä, joiden polttoväli on 3,73 mm. Kinovastaava polttoväli on puolestaan 26 mm 16:9 kuvissa ja 28 mm 4:3 kuvissa.

Dinningin mukaan tärkein Lumia 920:n kameran innovaatio on kuitenkin optinen kuvanvakautus (OIS), joka kykenee kompensoimaan käsien tärinää sekä liikkeestä johtuvaa heilahtelua. Tästä on erityistä hyötyä hämäräolosuhteissa, jolloin suljinajat ovat pitkiä. Nokian optinen kuvanvakain mittaa puhelimen liikkeen suuntaa sekä määrää huipputarkan gyroskoopin avulla ja liikuttaa sen mukaan koko linssiasetelmaa liikkeen kompensoimiseksi. Nokian järjestelmän etuna digikameroihin verrattuna on komponenttien pieni massa, joka mahdollistaa järjestelmän jopa 50 % herkemmän toiminnan. Dinningin mukaan Nokian OIS pystyy korjaamaan jopa 500 liikettä sekunnissa ja reagoimaan myös satunnaiseen liikkeeseen linssiasetelman sijainnin jatkuvan reaaliaikaisen seurannan ansiosta.
Nokian testien mukaan kuvanvakautus mahdollistaa jopa kolme pykälää suuremman valotusarvon (Exposure Value, EV) tai kahdeksan kertaa pidemmän suljinajan käytön. Nokia on todennut testeissään 1/4 sekunnin suljinajan olevan vielä käyttökelpoinen, kun ilman kuvanvakautusta aika on tyypillisesti 1/20 tai 1/30 sekuntia. Nokia hyödyntää kuvanvakautustaan myös videokuvauksessa, joka mahdollistaa häiritsevien pienten liikkeiden eliminoimisen videosta.
Lumia 920:ssa kameran kaverina käytetään kahden LED-valon salamayksikköä. Dinningin mukaan kyseessä on uuden sukupolven LEDit, jotka mahdollistavat ensimmäistä kertaa xenon-salaman tyyppisen nopean kertaluontoisen pulssivälähdyksen (pulse flash burst). Vaikka välähdys ei ole yhtä nopea kuin xenonissa, LEDien etuna on myös mahdollisuus käyttää niitä kuvausvalona videokuvauksessa. Nokian kuvanparannusalgoritmeista Dinning nostaa Lumia 920:n tapauksessa esille uudistetun kohinanvaimennusalgoritmin, jonka tarkoituksena on vähentää näkyvää kohinaa parantaen hämäräsuorituskykyä pitäen kuvat luonnollisina.
Pähkinänkuoressa Lumia 920:n PureView-kameran ei siis ole tarkoitus osata samoja temppuja, kuin alkuvuodesta julkaistu 808 PureView. Lumia 920:ssa painotetaan eri osa-alueita, mutta kyseessä ei ole kilpaileva vaihtoehtoinen tekniikka PureView Pro -ylinäytteistystekniikalle. Tulevissa Lumia-malleissa tulemme todennäköisesti näkemään uusia teknisiä innovaatioita ja toivottavasti jossain vaiheessa näemme jopa ne kaikki samassa laitteessa.
Nokia PureView imaging technology white paper 2 (PDF)
Nokia Conversations, Taking PureView to the next level
Engadget, The Engadget Interview: Nokia CEO Stephen Elop
Juha Kokkonen
- 1.
-
Tuo kuvanvakaus videossa on kyllä selvästi softapohjainen, ainakin osittain.
- 2.
-
Mielenkiintoisia valotusarvoja käyttävät esimerkeissään. Tuolla 1/4 sekunnin suljinajalla ei kuvata ihmisiä - ehtivät liikahtaa kuvassa - eikä myöskään videokuvaa - tuloksena pelkkää mössöä.
- 3.
- 4.
-
PureView -nimen käyttö tän kameran yhteydessä on liki häpäisy-tasoa. Eihän n. 8megaa mahdollista juurikaan ylinäytteistystä eikä digizoomia.
Valovoima 2,0 on jo suht hyvä, ja kuvanvakautus samoin, jos se vaan oikeastikin toimii …minulla kun ei oo pakettiautoakaan käytössäni yht'äkkisesti kun jonkun nätin neidon saisin kohteekseni…
Kelpo kamera se silti voi olla. Mutt PureView on vain pelkkä markkinoinnin käyttämä harhautusnimitys.
- 5.
- 6.
-
Pitäisköhän Nokian siirtyä suoraan kamera-hw puolelle :D
Kännyköissä tulee takkiin, mutta kamerat muuttaa maailmaa :P - 7.
-
@4
Teitä lukutaidottomia kyllä eksyy joka uutiseen :) - 8.
-
Pitäisköhän nokian siirtyä kamera-hw puolelle :P
Luureissa tulee takkiin, mutta kamerat näyttävät mullistavan maailmaa :D - 9.
-
Tulee vähän olo että mitä ihmettä ihmiset odotti, jotain alien tason teknologisia uudistuksia? Ainakin omasta mielestä erinomaisen oloinen laite ja ihmettelen tota että miksi tosta näytöstä sanotaan että huono valinta toi IPS, kun nokia on itse siitä jännite-tweakkailuilla tehnyt äärimmäisen hyvän, ainakaan kukaan laitetta testannut ei ole vielä valittanut? Itsellä lumia 900 ja en ole vaihtamassa mutta jos nyt syksyllä ostaisin puhelimen niin ehdoton valinta olisi 920. Edellä muita yksinkertaisesti. Luulenpa ettei aplella ole mitään ässiä hihassa tällä kertaa, elleivät iske jotain fullhd-näyttöjä peliin mitä ei oikein pitäisi olla vielä saatavilla kunnolla. Taisivat enemmän sijoittajat säikähtää sitä ettei laitteiden saatavuudesta ole vielä tietoa kuin laitteen ominaisuuksia.
- 10.
-
Onkohan tuokin Nokian video pelkkää markkinointikikkaa ja huijausta. Oikeanpuoleinen kuva on tarkempi, taivast on tummempi, väriskaala laajempi, lämpimämpi, myöskin terävyys on parempi. Onkohan otettu edes 920:lla…
- 11.
- 12.
-
”Dinningin mukaan kyseessä on uuden sukupolven LEDit, jotka mahdollistavat ensimmäistä kertaa xenon-salaman tyyppisen nopean kertaluontoisen pulssivälähdyksen (pulse flash burst).”
Onkohan tuo oikeasti nopeampi kuin esimerkiksi Galaxy S3 salama? Sehän on myös nopea välähdys (pl. tarkennuksen ajan).
- 13.
-
Ehkä kannattaa ensiksi hypistellä laitetta ennenkuin alkaa arvostelemaan. Uskon että kyseessä on hyvä peli, hinta ratkaisee..
- 14.
-
http://www.wpcentral.com/nokia-takes-photo-challengers-against-lumia-920-pureview
Tuossa hands-on testissä tulee kameran hämäräkuvaus edut ainakin kattavasti esiin. :) - 15.
-
@4 eiköhän Nokia itse määrittele omat brändinsä eikä niin että kuluttajat määrittelevät mitä PureView tarkoittaa :) Kelpo puhelin, hieman muovisen näköinen kyllä. Parempi design WP7 puhelimissa kuin näissä uusissa.
- 16.
-
@4. Kannattaa ihan oikeasti lukea ennen kuin kommentoi.
Hiukan tuossa on silti ns. selityksen makua, mutta siltikin tuo on tekniikkana erittäin vakuuttavaa ja pieksee muut. Askel oikeaan suuntaan kuten sanoivat.
- 17.
-
@14
Pirun vakuuttavaa kyllä. Just hämäräkuvausominaisuutta näihin masiinoihin kaivataan, kuitenkin, harvoin kun kuvataan niin on kovin otolliset valaistustilanteet.
- 18.
-
Kyllä se on varmasti ihan tietoinen valinta Nokialta julkaista ENSIN 40mpix kamera PureView nimellä ja sen jälkeen 8mpix kamera samalla nimellä.
Se että moni lukija hämmästelee tätä asiaa johtuu siitä, että tässä on tahallaan johdettu harhaan. Vähän niinkuin myytäis ykkösolutta keskiolutpulloissa.
- 19.
-
@15 hieman muovisen näkönen. Ei ollenkaan huono heitto kuulin juttua että toi kuori on muovia :smoke:
- 20.
- 21.
-
Itse ole vaikuttunut. Nokian ongelmana on, että markkinointiviestintä on liian älykästä suurimmalle osalle kuluttajusta. Samsung ja Apple osaavat markkinointiviestinnän paljon paremmin ja saavat tylsätkin ominaisuudet näyttämään huikeilta innovaatioilta.
- 22.
-
Alkaa Nokiaa kohtaan tulemaan samat jutut kuin Applella. Eli pitäisi fysiikan lakeja muuttaa ennen kuin ollaan tyytyväisiä.
- 23.
-
GSM arenan blind-testiä odotellessa, saa viimeisetkin epäilijät luun kurkkuun.
Nokia oikesti sai ominaisuuksia/parannuksia joita ei ole SG3:ssa eikä todennäköisesti tulevassa iPhone5:ssa, mutta markkinat ja kuluttajat ovat silti reagoineet kovin pessimistisesti. Mitä avaruustekniikkaa oikein on odotettu jos eilistä on pidetty pettymyksenä?
- 24.
-
23. Helppo vastata: Sen hirviöluurin megapikselit mahdottomaan formfactoriin. Sitten kaikki olisi niin cool, että huhuh. Nyt tuotetaan vain parhampia kännykkäkuvia mitä on, mutta kun ei ole tarpeeksi pixeleitä!
Ei noissa julkistuksien odotuksissa ole mitään järkeä ollut enää vähään aikaan. Apple onnistui aikoinaan vielä jopa ylittämään/pitämään odotukset, mutta nykyään en usko kenenkään pystyvän siihen. Oli kyseessä sitten mobiiliala saatikka mars-lennot tai formulat.
- 25.
- 26.
-
no pitää odotella oikeita testejä. eikös nokia juuri jäännyt kiinni mainosvideon tekemisetä oikealla kameralla ja luin joitan juttuja missä valokuvausta harrastavat kommentoivat niitä hämärässä otettuja kuvia hieman humoristiseti. Toisaalta kaikki valmistajat harrastavat sitä samaa fotoshoppausta ja oikealla kameralla otettuja kuvia, siitä ei vaan pidä jäädä kiinne. Jos on tosi hyvä kamera ja muutenkin luuri on ok eikä ole paha hinta niin voisi ostaa. tietysti sillä edellytyksellä että se ehtii joulumarkkinoille.
- 27.
-
@24
Vahva sama.Jotenkin huvittavaa sekin, että vielä jonkin aikaa sitten analyytikot (myös toimittajat) olivat varmoja siitä, että Nokian alamäki johtuu nimenomaan liiasta keskittymisestä teknisiin ominaisuuksiin - esim. megapikseleihin - käyttökokemuksen kustannuksella. Sanottiin, että Nokia on insinöörifirma joka unohti käyttäjät.
Nyt kun Nokia keskittyy esim. loistavan kuvanlaadun tuottamiseen megapikseleistä huolimatta ja toimivassa paketissa, onkin taas juuri se tällä kertaa mukamas yhtiön kompastuskivi.Kun mikään ei riitä.
- 28.
-
Aluksi olin ,että wou mutta sitten joku tuli ja huomautti tästä
http://www.youtube.com/watch?v=cimDfEIEiu0&feature=yo%C2%ADutu.be
- 29.
-
@28
Luuliko joku tota oikeasti noin pienen kameran ottamaksi? Hyvä, jos justiinsa 808:lla tulee tuon laatuista kuvaa. Tosin ei mennyt ihan nappiin homma, jos ihmisille jäi niin pahasti epäselväksi tuo video. - 30.
-
@20: Olet kyllä näppärästi pudonnut tuohon nokian smoke & mirrors manööveriin. Ajattelepa tilanne jossa Husqvarna toisi aluksi uuden ruohonleikkurin markkinoille edistyksellisellä Chop'nChurn(tm) teknologialla, joka käytännössä annihiloi leikkausjätteen siten ettei yhtään kiinteää jätettä jää klöntiksi vaan kaikki muuttuu silmänräpäyksessä tomuksi, joka siis takaa täysin puhtaan leikkausjäljen. Husqvarna niittää tekniikalla mainetta ja palkintoja. Sitten seuraavana kesänä Husqvarna tuokin markkinoille perinteisen ruohonleikkurin, jossa ruoho myös silputaan mutta koska se ei mene niin hienoksi, se jää perinteisesti klönteiksi leikkausjäljen päälle. Husq nimeää sen kuitenkin myös Chop'nChurn(tm) teknologiaksi, koska se tietää että voi ratsastaa teknologian maineella ja palkinnoilla ja kuluttajat ostavat tietämättä että kyseessä ei ole sama kuin palkintoja niitannut teknologia.
Onko tämä sinusta eettisesti hyväksyttävää toimintaa yritykseltä? Jos ostettuasi tuotteen saisit jälkikäteen tietää tuotteiden merkittävistä eroista vaikka tekniikoiden nimi onkin sama, vituttaisiko? Tuntuisiko että olisi viilattu linssiin? Minusta tuntuisi. Tästä on kyse nokian Smoke & Mirrors (tm) Pureview manööverissä.
Rehellistä olisi ollut brändätä laitetason Pureview eriksi kuin varsinainen huipputeknologia, jotta tällaiselta semikusetukselta vältyttäisiin. Esm. uusissa nokioissa nimi olisi vallan hyvin voinut olla Pureview Go! tai muuta vastaavaa. Minun silmissäni nokian jatkuva poukkoilu ja mainonnan menetelmien harhauttavat piirteet ovat romauttaneet uskoni yrityksen viestintää kohtaan. En usko enää mitään mitä nokia sanoo. Luotan enemmän pölynimurikauppiaisiin.
- 31.
-
Lisäys edelliseen, näinhän se onkin nimetty tässä Smoke and Mirros operaatiossa, salakavalasti 808:n huippukamerayksikkö onkin nyt Pureview Pro. Same difference, kusetusmanööveri on tehty ja impakti lähtenyt leviämään markkinoille.
- 32.
-
Tästähän saa markkinointiosasto vaikka mitä irti!
Pureview TI, Purewiew megapixel edition, Pureview XL, Pureview SE, Pureview NEXT, Pureview lite, Pureview Angry Birds edition… mahdollisuuksia on loputtomasti ;-) - 33.
-
Miksi luodaan ensin 808 jossa huippu kuvanlaadulla ja häviöttömällä zoomilla varustettu kamera…
Sit luvataan että lumiaan tulee pureview kameratekniikkaa, no joo on helvetti soikoon!!
Luulen että 95% ei kiinnosta tuleeko pimeessä hyviä kuvia vaiko ei vaan ennemmin valitsee kameran jolla tarvittaessa saa loistavia kuvia ja zoomaamaan kohdetta lähemmäs häviöttömästi verrattessa normaaliin kamarakännykän kuvaan…
AIVAN PASKAA SANON MINÄ, ja tä kusetus vaan jatkuu ja jatkuu mitä pureview sontaa seuraavaksi tärähtämättömiä kuvia liikkeestä 3,2Mpix kennolla ilman salamaa?!
- 34.
-
Mitä ihme kitinää? Myöntäkää nyt jokainen piipittäjä, että kuvittelitte väärin PureViewin tarkoituksen ja nyt yritätte vaan jatkaa valittamista kaikesta huolimatta.
Kyllä tämä on aika selvä juttu, että minkä tahansa uusista WP-luureista, Androideista, iPhoneista niin ottaisin tuon Nokian 920:n.
On ollut useita tilanteita, missä kännykkäkuvaus on usein mennyt pieleen ennen kuin sai kohdalleen. Tämä uusi tekniikka poistaa sen ongelman melko paljon.
- 35.
-
Jos tuo ”huhu”, että nuo kamerakuvatkin on kusetettuja niin voi luoja Nokia. Markkinoinnin ykkönen…
- 36.
-
Edelleen sanon että omistan järkkärin kuvaamista varten et puhelinta tarvitse sillon kuvaamiseen…
- 37.
-
http://pics.kuvaton.com/kuvei/nokia_lumia.jpg
Tuosta siinä PureViewissä on kyse :|
- 38.
-
En tiedä testin luotettavuudesta mutta tossa ois tommonen
http://wmpoweruser.com/nokia-lumia-920-proves-its-low-light-prowess-to-the-verge/
- 39.
-
Johan 808 nokian ohessa julkaistuissa white papereissa luki että PureView EI tarkoita tuota megapikselimäärää vaan on yleiskäsite kameroille joissa on parannettu jotain ominiasuutta normaaliin verrattuna. Turha kitistä, ei tuo ole jälkeenpäin keksitty juttu.
- 40.
-
Taidankin alkaa kutsumaan N8:aani PureView -lisänimellä =P
Tämän jutun kommentointi on suljettu.































