Motorola Droid RAZR HD esiintyy salakuvissa
11.6.2012
Juha
HTC:n, LG:n ja Samsungin uusien huippumallien löytyessä jo kesäkuussa kaupoista hiljattain Googlen itselleen hankkiman Motorolan suunnalla on ollut toistaiseksi hiljaista. Nyt nettiin on kuitenkin ilmestynyt pari salakuvaa Droid RAZR HD:ksi identifioidusta laitteesta, jonka kerrotaan sijoittuvan suoraan Motorolan malliston huipulle.
Kuvissa näkyy laitteesta ainoastaan takakuori ja sivuprofiili. Takakuoressa on Yhdysvaltalaisen Verizonin logo, mutta toistaiseksi on epäselvää, tuleeko puhelin myyntiin myös Yhdysvaltain ulkopuolella. Aiempien Droid RAZR -mallien mukaisesti kuvassa laitteen takakuori on kevlar-vahvistettu. Laitteesta huhutaan löytyvän Snapdragon S4 -järjestelmäpiiri kahdella 1,5 GHz prosessoriytimellä, 13 megapikselin kamera, suurikoinen HD-näyttö, micro-HDMI-liitäntä sekä jättimäinen 3300 mAh akku.
Droid RAZR HD:n julkaisusta tai hinnoittelusta ei ole vielä mitään tarkempaa tietoa. Laitteen voisi kuitenkin olettaa tulevan markkinoille kesän aikana.
Droid-life,Exclusive: First Pictures of the Motorola DROID RAZR HD
Juha Kokkonen
- 1.
-
Akku kuulostaa hyvältä ja tuollainen kamera vaikuttaisi mielenkiintoiselta. Toisaalta, en odottaisi mitään ihmeellistä vaikka 13 megapikseliä siinä olisikin. Suurikokoinen HD-näyttö taas ei kuulosta hyvältä, jos suurikokoinen tarkoittaa taas jotain 4.8” tms. Suurikokoinen akku ainakan povaisi juuri jotain lautasen kokoista näyttöä.
- 2.
-
Varmaankin on näytöllä kokoa, koska akulle löytyy tilaa.
- 3.
- 4.
-
Hmm..no sittenhän tuo akku kuulostaa pieneltä jos nykyiseen vertaa. Why…
- 5.
-
Kiinnostuksen kivivyöry.
- 6.
-
Jännää miten muut puhelinvalmistajat eivät saa kuin ~puolta pienemmällä akkukapasiteetilla varustettuja puhelimia markkinoille. Jos olisin tänä kesänä vaihtamassa puhelinta, niin todennäköisesti odottelisin tätä Droid Razr HD:tä ja ostaisin sen. JOS sen näyttö ei ole joku PenTile -paske… Mutta nykysellä HTC Sensationilla mennään kyllä ainakin vielä ensi vuoden kesälle, ellei luuri sitten ota ja hajoa jostain syystä. Silloin on varmasti taas paljon kaikkea uutta jännää pukattu markkinoille :p
Tämän jutun kommentointi on suljettu.































