Taskumuro.com

Nokia ei vieläkään paljasta uusien Lumioiden Suomi-hintaa

27.9.2012
Sampsa

Nokia on kertonut syyskuun alussa esiteltyjen Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmää käyttävien Lumia 920- ja 820-puhelimien saatavuudesta ja hinnoittelusta muun muassa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Venäjällä, Saksassa ja Italiassa.

Otimme yhteyttä Nokian viestintään, josta Maija Taimi vastasi: ”Suomi on luonnollisesti tärkeä markkina Nokialle, emme ole kuitenkaan tässä vaiheessa antaneet lisätietoa laitteiden hinnoittelusta Suomessa”.

Nokian aikaisemmat Lumia 900-, 800-, 710- ja 610-mallit ovat tulleet Suomessa myyntiin myöhemmin kuin isoissa maissa ja markkina-alueilla, joten nähtäväksi jää julkaiseeko Nokia myös uudet Lumiat Suomessa myyntiin jälkijunassa.

 

Hinnat ja operaattorit julki naapurimaissa

Ruotsissa Lumia 920 on hinnoiteltu noin 5700 Ruotsin kruunuun eli 675 euroon. Saataville se tulee kolmen operaattorin kautta, jotka ovat Telia, 3 ja Tele2. Saatavuudeksi on ilmoitettu tämän vuoden viimeinen neljännes eli loka-joulukuu.

Nokia Svergie, Lehdistötiedote

Saksassa uudet Lumiat tulevat myyntiin marraskuussa ja lippulaivamalli Lumia 920 on hinnoiteltu 649 euroon. Edullisempi Lumia 820 on hinnoiteltu Saksassa 499 euroon. Uusista Lumioista 920-malli tulee myyntiin yksinoikeudella Vodafonelle ja 820-malli tulee myös O2:n asiakkaille.

Nokia Germany, Lehdistötiedote (Saksaksi)

Nokia on alkanut ottaa Venäjällä ennakkotilauksia vastaan ja Lumia 920 on hinnoiteltu 24990 ruplaan eli 623 euroon ja Lumia 820 19990 ruplaan eli 498 euroon. Nokia antaa Venäjällä ennakkotilanneille Nokia Purity Stereo -kuulokkeet kaupan päälle.

WMPoweruser, Nokia Begins Pre-Order For Lumia 920 And Lumia 820 In Russia

Tanskan Nokia on puolestaan ilmoittanut, että Lumia 920 tulee saataville viimeisellä neljänneksellä eli loka-joulukuussa neljän operaattorin kautta ja sen suositushinta on 4900 kruunua eli noin 657 euroa.

Nokia Denmark, Nokia Lumia 920 in Danish stores fourth quarter of 2012 (Google Translate)

Sampsa Kurri

 
1.

Tuntuu olevan liian korkea hinta kummassakin mallissa.. SGS3 irtoaa halvimmillaan samaan hintaan kuin Lumia 820.

Jospa kuukauden kuluttua pääsisi lukemaan arvostelut.

2.

Mutta onhan toi halvempi kuin iLuuri 5 :)

3.

Juu liian korkea hinta ei tule myymään mitään miljoona luokkaa ellei tiputa hintoja.
920 = 550€
820 = 450€
Olis sopiva pystyy kilpailemaan muiden kanssa.

4.

2. Ongelma on vain se, että on muitakin valmistajia.

5.

Höylätkää 100 euroa pois kummankin hinnasta, niin hyvä tulee.

6.

Kerta 900 Lumia on pyöreest 460€ niimpä minkä V*TUN takia 200€ nykästää lisää toho jos halutaa kilpailua?

Jos nyt tullaan näkemään toi +650€ hintalappune, niin jää mun osalta 920 ihan kiltisti hyllylle, toivottavast hinta putois lähemmäs 500€.

7.

Eletään vuoden 2012 loppupuolta ja pitäis maksaa 500€ puhelimesta, missä on 480 x 800 näyttö ja 8 gb tallennustilaa. T_T

8.

Nuo Lumiat vaikuttivat semi-lupaavilta, mutta noille hinnoille ei voi kuin nauraa :D Keskitason hardwarea, marginaalisella OS:llä ja kalleimmalla hinnalla. Peli on Nokian osalta menetetty viimeistään nyt.

9.

@7 820:een saa muistikortin, 920:ssa on 16 gigaa. Vai puhutko iPhonesta?

10.

Jos jaksaa odottaa kuukauden niin satanen hinnasta pois. Niin se menee aina.

11.

Vaikka rauta olisi identtistä tai parempaa niin Nokian on silti pelattava hinnalla. Niiden maine on ns. Pohjalukemissa. Jos Nokia oikeasti kuvittelee EDELLEEN olevansa luotettava pelaaja kuluttajan silmissä niin aika herätä. Toivon mukaan tajuavat, että pelkkä mukana olo ja ”samoilla eväillä” ei riitä. Parempaa rautaa parempaan hintaan. Sillä kompensoidaan alun yskähdyksiä. Ongelmia on kaikilla, mutta Nokian maineen pelastaa vaan jos tulee ”mutta kamera on sen verran hyvä, että tuo juttu ei haittaa”, ”hinta oli sen verran hyvä, että tuo juttu ei haittaa”.

12.

Ottakaa ny huomioon että tuo Lumia 920 on ihan ylivoimasesti kovinta rautaa mitä on markkinoilla. Siis langaton lataus, 720p+ synapticsin super sensitive HD näyttö, NFC, optinen kuvavakain, kovatasoinen kenno ja optiikka yms. Tuo on siis tämän hetken ehdotonta high-endiä eikä sitä kuulukaan millään 500 eurolla myydä heti kun tulee markkinoille. Kun huomioi että iPhone maksaa 899€ niin kyllä tuo 649€ on suorastaan halpa. Joulun jälkeen hinta tippunee n. 549 euroon…

13.

@9 Lumia 920:ssa on 32 gigan muisti eikä 16 gigan.

14.

Ja vitunko väliä loppuhinnalla on väliä kun kytkynähän älypuhelimet suurimmaksi osaksi menee. Sitäpaitsi hardispuolen ominaisuudet kyllä on sitä luokkaa, että hintaa tulee pakolla.

Vai onko teidän mielestä jotenkin ihmeellistä, että puoli vuotta markkinoilla ollut high end-älyluuri on halvempi kuin tuliterä älytin?

15.

Kyllä tuo minustakin edulliselta kuulostaa laitteen specsit huomioiden… Kuluttajamallit on sitten asia erikseen. Niitä varmaan saa sinne parin sadan pintaa ja keskiluokka kahden kolmen sadan väliin. iPhoneen verratuna nämä ovat suorastaan halpoja, mutta niinhän ovat kaikki muutkin puhelimet… Android puolelta ei löydy laitetta, jonka rauta pääsisi edes lähelle tällä hetkellä. Mutta eiköhän sieltäkin kohta uutta malli pukkaa kilpailuun mukaan.

16.

jollaa odotellessa…

17.

@12. ”Siis langaton lataus, 720p+ synapticsin super sensitive HD näyttö, NFC…”

MSM8960 Snapdragon S4 järjestelmäpiiri ei edusta ”ylivoimasesti kovinta rautaa markkinoilla”. Myöskään näytön resoluutiossa ei ole mitään ihmeellistä (Samsung Galaxy Note 1280x800).
Langaton lataus ja NFC eivät mielestäni paranna puhelimen specsejä.

Moni iPhone ja Android käyttäjä jäisi varmasti kaipaamaan tuttuja sovelluksia, jos vaihtaisi Windows Phoneen.

Toivotaan, että puhelimen kamera riittää myymään näitä puhelimia kalliilla. Olisi se harmillista, jos loputkin Nokialaiset päätyvät kortistoon.

18.

12. Esim verkkokauppa myy iPhone 5:sta siihen 679,90€ hintaan. Jos nyt et aina vertaa siihen KALLEIMPAAN MALLIIN. Kuten joku muu sanoi niin satku vielä pois hinnasta ja joulun jälkeen vielä toinen satku…

19.

@17 huono resoa verrata melkein tuuman isommalla näytöllä varustettuun jossa jo pitääkin olla tollai reso ;)

20.

@ 17. Kyllä se aika pitkälti edustaa, vai joko joku sai ne S4/Krait pohjaiset quadcore mallit myyntiin asti?
(Ja vaikka olisikin saanut, se on kuitenkin ihan kärkipäästä mitä raudan nopeuteen tulee)

21.

Editin uupuessa, Anvirol, vai meinaatko että iänkaikkisen vanhat Cortex-A9:t edustaisivat markkinoiden ”kovinta rautaa”?

S4 on kuitenkin siellä A15 tasolla, ja A15:Sta ei kukaan ole vielä käsittääkseni saanut ulos asti

22.

@12 tuo langaton lataus on yhtä kätevä kuin anustappi.

23.

@12 Totta, kovaa rautaa on. Tyypit vertailee jotain kännyköiden prossuja, ja haukkuu paskaksi. Prossu on pienin murhe nykyään, kunhan pysyy virrankulutus aisoissa.

24.

@24. Ja iPhone käyttäjät hurraavat oman salama liittimensä perään, koska on niin helppo sokkona laittaa sisään. Mielestäni on paljon kivempaa heittää puhelin latautumaan yöpöydälle. Myös autossa tuo parempia ratkaisuja. Datakin nykyään viedään langattomasti. Kannattaa nyt muistaa että vasta ensimmäiset pari ratkaisua tullut. Ei se anustappikaan mikään kätevä tosiaan ole vaikka osan mielestä kiva.

@25. Niinpä. Prosessori mallieroja enemmän pitäisi ottaa huomioon käyttöjärjestelmän syömät turhat resurssit. Android kun on sellainen sekametelisoppa niin syö kovasti resursseja.

25.

Nokia puhelimien kohdalla hinta romahtaa hyvin nopeasti. Vähän kun odottaa niin saa paljon halvemmalla. Nokia on kyllä hidas näissä puhelimen myyntiin saamisissa. Apple julkisti Nokian jälkeen iPhonen 5 ja se on jo myynnissä. Missä taas viipyy Nokia?

26.

@27 Microsoftin orjana puhelin tuodaan myyntiin silloin kun Microsoft sen saa valmiiksi, eli ei päivääkään ennen. Eipä noita Samsungin tai HTC:nkään WP8 malleja isommin ole myynnissä vielä…

27.

Hyvältä vaikuttaa kun markkinoiden paras puhelin tuodaan tuolla lähtöhinnalla myyntiin, hintahan tippuu uuteenvuoteen mennessä satkulla. Onhan tuo 150e halvempi kuin 32gigan iippari.

28.

Tolla hinnalla ainakin voisi erottua joukosta, pääsee leijumaan naapurille uudella lumialla, vaikka ilmeisesti ohjelmia siihen ei kauheasti saa tai sitten rampautettuna ja/tai kuukausia myöhässä. Toivottavasti ne nyt saa ne edes markkinoille, ennen muita kilpailevia wp-luureja. Ehkä niitä ei sitten saada tarpeeksi markkinoille ja niitä voi myydä vähän ylihinnalla, ennenkuin saadaan tuotanto vastaamaan kysyntää. Ainakin itse en hommaisi SGS3:sta tai iPhone 5:sta, jos haluaisin erottua joukosta.

Kamera ei itseäni kiinnosta ollenkaan, mutta olen huomannut aika monella pissisfacebookkaajalla järkkärin puistoissa ja busseissa. Ehkä sieltäkin saadaan muutama myyty laite.

Itse odottelen mielenkiinnolla jollaa, jos ne vielä tajuaisi laittaa ensimmäisenä esim. dualbootin android/meego. Siinä olisi innovaatiota, jos vielä saisi melkein ”lennosta” vaihdettua järjestelmän, ratkaisisi ainakin ekosysteemin. Tosin taidan olla vaan liian nörtti.

Ensinäkään markkinoilla ei ole PARASTA puhelinta, toiset on toisessa parempia ja toiset toisessa. Esim Motorola razr MAXX, repikää parempi akku jostain? Se ei muuta asiaa, vaikka kuinka paljon olisi maksanut omasta pommista!

29.

@28
On minullakin rc-autossa 4200mah akkuja, ei se siitä hyvää älypuhelinta tee. Kokonaisuus ratkaisee ja 920 on parasta lähes jokaisella osa-alueella.

30.

Mistä noita jönnejä sikiää? Motorola on puhelin, ei rc. Ei metsuri tee lumialla mitään jos ei oo roiskevesitiivis,eikä halua käyttää kumia. Kokonaisuus ei AINA ratkaise vaan tietty ominaisuus. Usko huviksesi, ei ole yksiselitteisesti parasta puhelinta,autoa,veistä yms. Jokaiselle löytyy paras,omaan käyttöön,mutta kaikki ei ole fanaatikkoja,jotka kieltävät totuuden. Ei ne specsit….

31.

@30 Joo kyllä itsekin ottaisin ennemmin jonkin spekseiltään nykymittapuulla köyhän puhelimen viikon akkukestolla, kuin iPhone 4:n tai tuon Lumian. Vaikkei se kokonaisuutena mitään huippua olisikaan. :)

32.

Huomasin tossanoi että verkkokauppa.com o laittanu Lumia 800 250€ ja Lumia 900 350€, viittaiskos tämä jotain 450-500€ hintalappusta 920?

33.

@32 Varmaan 820 450€ JA 920 550€. Kattelin tossa vanhaa muron arvostelua 800:sta. Sen ovh oli 529€ ja sitä sai heti suunnilleen 400€ pintaan. Ihan hyviltä alkaa hinnat vaikuttamaan.

34.

Mutta kuten moni on aikaisemmin huomauttanut, wanhemmat lumiat olivat jo myyntiin tullessaan heikkoa rautaa, kun win 7 mp ei kummempaa tukenut/tue.
Nämä uudet win 8 mp mallin puhelimet on rautatasolla ihan vertailukelpoisia muihin nykypuhelimiin verrattuna riippuen tietysti mitä kukin puhelimeensa halajaa, joten ei varmasti ole sellaista hintaromahdusta luvassa. Kunhan ny MS vain saisi sen softansa joskus valmiiksi… Mutta ainahan hinnat ajan kuluessa pikkuhiljaa valuvat alaspäin, mutta satanen pois joulun jälkeen on kyllä toiveunta tässä tapauksessa.

35.

920:ssa on tosin yksi merkittävä puute: paino. 920 on lähes kaksi kertaa niin painava kuin iPhone. Mielestäni on sama, montako suoritinydintä puhelimessa on, enemmän haittaa se, kun puhelinten koko vain tuntuu kasvavan. Jos laite on tarkoitettu aina mukana pidettäväksi, niin paino, koko ja akkukesto ovat silloin aika tärkeitä tekijöitä. Tärkeämpää olisi keskittyä viilaamaan käyttöjärjestelmiä vähemmän resurssisyöpöiksi, kuin lisätä tehoja. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta mielestäni hyvä mobiililaite on kompromissi ensisijaisesti tehojen, ei mukana pidettävyyden suhteen. Tehokäyttöön on sitten läppärit ja tabletit.

36.

Noh, vaikka se on noin 2x painavampi niin ei se nyt silti ”painava” ole. Itseäni ihmetyttää enemmänkin se, että miten se yksinkertaisesti voi painaa niin paljon kilpailijoihin verrattuna. Suurin piirtein samaa rautaa enemmän tai vähemmän samoilla alkuajoilla. Itselle tulee ensimmäisenä mieleen, että onko Nokian tuotantopuoli vähän kehityksestä jäljessä

37.

@35
920 on lähempänä puolet painavampi, eikä suinkaan 2x

38.

Ihme narukäsiä täällä jos kerta pitkälti alle 200 GRAMMAN laitteet tuntuvat liian painavilta.

Itselle oli ainakin positiivinen yllätys kun vaihdoin Xperia Arc S 117g -> Xperia S 144g. Xperia S tuntuu paljon laadukkaammalta ja tukevammalta.

Ja 920 tapauksessa ottakaahan ihmiset huomioon että Nokialaisessa on 2000mAh akku kun taas iPhonessa on 1440mAh. Noissakin on jo koko- ja painoeroa 28%. Eihän akut nyt ihan 1:1 suhteessa kasva mAh kasvaessa, mutta suuntaa antavasti.

Toisekseen iPhone 5 on suunnilleen 45% pienempi tilavuudeltaan kun 920, johtuu pääasiassa Applen pienemmästä näytöstä. Ihmekkös tuo jos alkaa puhelimelle kertyä painoa…

39.

”Nokialaisessa on 2000mAh akku kun taas iPhonessa on 1440mAh”

Ei noita kahta voi verrata keskenään kun on kyse ihan eri tekniikoista.

40.

Luulen myös, että monimutkaisempi kamerateknologia vaatii osansa painon suhteen. Ehkä joku sivuosto vielä purkaa usemman nykypuhelimen atomeiksi ja mittaa painot irto-osina ;-)
No tuskin sentää… Ei tuo Noksu kokoisekseen kovin painava ole. Chroniclerin tilavuusvertailu antaa aika hyävn osviitan puhelimien kokoerosta.

41.

On taas Nokia myöhässä. Iphone 5 myytiin loppuun kun Nokiaa taas odotellaan. Milloin lie saavat puhelimen myyntiin. Myöhästymisen myöhästymisiä tulee taas. Terve vaan Nokia. Eiköhän Mokian tarina ollut tässä.

42.

41, Ei ne nokiat sinne kauppoihin tule, ennenkuin m$ saa sen purkkansa pysymään kasassa….

Tämän jutun kommentointi on suljettu.

Takaisin ylös