Plaza

Taskumuro.com

Nokia esitteli S60-käyttöliittymän kosketusnäytöllisiin älypuhelimiin

16.10.2007
Juha

Nokia on esitellyt tänään Symbian Smartphone Show -tapahtumassa S60 Touch -käyttöliittymää, joka tulee siivittämään Nokian älypuhelimet ensi vuoden aikana kosketusnäyttöjen aikakaudelle. Toisin kuin elokuun lopulla Nokian lehdistölle esittämässä teaser-videossa, josta TaskuMurokin uutisoi, muistutti tämänkertaisessa videossa esiintynyt konseptipuhelin huomattavasti vähemmän Applen iPhonea. S60 Touch -käyttöliittymä on käytettävissä sekä sormella että kosketuskynällä ja se tukee kehittynyttä sensoriteknologiaa sekä kosketusvastetta. Lisäksi webbivideoiden katselua varten löytyy Flash Lite 3 -tuki ja koko käyttöliittymä on taaksepäin yhteensopiva nykyisten S60-alustojen kanssa. Nokian esittelemä S60 Touch -video on nähtävissä YouTubessa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana videolla esiintyvä nainen hiljentää pöydällä olevaan puhelimeen saapuvan puhelun kääntämällä puhelimen ympäri. Näppärän oloinen idea Nokialta, ja toivottavasti vastaavia oivalluksia tullaan näkemään lisää tulevissa S60 Touch -puhelimissa.

AllAboutSymbian, S60 Touch Interface Launched

YouTube, S60 Touch -video

Juha Kokkonen

1.

Aika näppärää. Nokialla oli jotain omaperäistä, eikä se käyttis nyt niin paljoa näyttänyt tuossa takkuavan. Toivottavasti tulisi sitten kohtuuhintaisia S60 Touchejakin kauppoihin.

2.

Nokia Goes iPhone

3.

Apple make a phone
Nokia make The phone

4.

Apple make a shit
Nokia make The phone

5.

Apple pisti kilpailun päälle. Ellei iPhone olisi tullut pihalle niin odoteltaisiin edelleen ”korjattuja” käyttiksiä puhelimissa.

6.

Jos nokia tekee pda puhelimen, ei se tee siittä Iphonea! Itselläni on ollut jo vuosia pda puhelin, eikä sillon oltu vielä edes kuultu huhuista että apple olisi tekemässä pda puhelinta. Että sen keskustelun voisi mielestäni unohtaa kokonaan.

7.

Pakko se on vaan on sanoa, että Nokian puhelimet ovat kokonaisuutena parempia kuin kilpailijoiden vastaavat. Tuon S60 Touch käyttöliittymän kun yhdistää iPhonen tyyliseen kuoreen, sekä pumppaa siihen N95 8GB -mallin kaltaiset ominaisuudet, niin iPhone kohtaa kuolemansa, ehkä jopa myös jenkeissä.

Itseä ei tosin kiinnosta ollenkaan mikään kosketusnäyttö. Seuraava puhelin on jo päätetty, eli E51, enää pitää vain kuukausi tai kaksi odotella.

8.

Vaikka nokia tekisi n95 8gb ominaisuuksilla iphone kuoriin tuollaisella käyttikssellä luurin niin eiklöhän ikansa ostaisi vielä ipuhelinta koska se on niin ituntyylikäs (not). Tätä kilpailua nokia ei (ainakaan jenkeissä) voita olemalla parempi teknisesti/käytännöllisesti, ei edes hinnallisesti, applen imago (etenkin jenkeissä) jyrää.

9.

Kuva kertonee hyvin…

http://flz.sk.cx/acer.jpg

huonosti löytyy muita kuin ”i-koneita”.

10.

9. Oli tuolla tuon ympyröidyn lisäksi 1 tai 2, joissa ei omenamerkki hohtanut.

Yhdellä oli vihreä iKone.

11.

Kannattaa myös huomioida, että nokialla on ollut kosketusnäyttöpohjaisia laitteita, kuten 770, jo ennen iPhonea.

BTW. S60 touch ei ole laite vaan käyttöliittymä Symbian S60lle, jota taisi nokian lisäksi käyttää mm. Erikson.

12.

Aika jännää, että ihmisiä kiinnostaa enemmän kosketusnäytöllinen kännykkä kuin gsm kämmykkä, vaikka molemmat ovat nykyään käytännössä sama asia..

13.

@11

Nokia 770 tosin ei pyöri s60:llä, vaan linuxilla. Tarkemmin ns. ”Maemo” nimisellä paketilla. Muuten kyllä sopii esimerkkiin hyvin. Eräällä softakurssilla koodailtiin tuohon Nokian 770 tablettiin, oli ihan pätevän oloinen laite paitsi puhelin puuttuu. =)

14.

WANHA

15.

Kato iPhon… ei kun Nokia :p

16.

Yksi asia minkä monet unohtaa, joka itsellä on kanssa kenties yksi oleellisimmista asioista kun valitsen tulevaa luuria. Itse käytän macceja alustana (niin työ kuin huvi) ja on suuri plussa kun laitteet toimii toistensa kanssa saumattomasti yhteen.

Löytyy tukea, ja löytyy TUKEA. E70 pitäisi toimia ilman ongelmia…juu, ei ihan ainakaan itsellä.

17.

Nokian S90 luureissahan on / oli kosketusnäyttö ja sitä myöten s60 kosketusnäyttöä on kehitelty jo hieman pidempään kuin iPhonesta saatuna kimmokkeena. Tosin iPhone antanee toimivuuden tason mihin verrataan…

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös