Nokia-johtaja uhoaa: Kukaan ei muista ongelmiamme ensi keväänä ja tulemme olemaan vahvempi kuin koskaan aiemmin
9.7.2012
Sampsa

Nokian maailmanlaajuisista kehittäjäsuhteista vastaava Richard Kerris on ollut Tech Crunch- ja Neowin-sivustojen haastateltavana. Kerris antaa Tech Crunchin haastattelussa varsin kummallisia lausuntoja, jotka eivät varmasti lämmitä suomalaisia Nokian osakkeenomistajia.
Heti alkuun Kerris uhoaa, että kukaan ei muista ensi keväänä Nokian tämänhetkisiä ongelmia: ”Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että seuraavat kuukaudet olisi Nokialle helppoja, mutta yritys tulee selviämään tästä vaiheesta ja tulee olemaan vahvempi kuin koskaan aiemmin”, ennustaa Kerris.
Muistin virkistämiseksi Nokian kurssi oli korkeimmillaan huhtikuussa 2000, jolloin osakkeen arvo oli noin 63 euroa. Viime vuoden helmikuussa, kun Nokia ilmoitti Microsoftin kanssa solmitusta yhteistyöstä ja Windows Phone -älypuhelinstrategiasta yrityksen kurssi oli noin 7 euroa. Tänään Nokian pörssikurssi laskenut Helsingin pörssissä alle 1,5 euroon ja on alimmillaan lähes 20 vuoteen.
Nokian Yhdysvaltojen päämajassa Sunnyvalessa on Kerrisin mukaan tällä hetkellä startup-henkinen tunnelma: ”Vaikka pitkällä aikavälillä asiat eivät sujuisi Nokian kannalta suotuisasti, ainakin meillä tulee olemaan hauskaa ja kaadumme yrittäen parhaamme”.
Tech Crunch, Nokia’s Richard Kerris: People Won’t Remember Our Troubles By Next Spring
Neowinin haastattelussa Kerris paljasti, että PureView-kuvausteknologia on tulossa Nokian Lumia-puhelimiin ”erittäin pian”.
Neowin, Interview: Nokia’s Richard Kerris on Windows Phone 8, Verizon and so much more
Sampsa Kurri
- 1.
-
öööh… aivan
- 2.
-
hahaaaa
- 3.
-
No, ehkä tuo alkuosa väitteestä voikin pitää paikkansa. Ensi keväänä tuskin edes on mitään Nokiaa jos meno jatkuu tällaisena.
”Kaadumme yrittäen parhaamme.” Kyllä, aika kovasti saa yrittääkin että saadaan maailman johtava matkapuhelinvalmistaja nykyiseen tilaansa. Siinä ovat Ollilat ja Elopit ja kumppanit kyllä onnistuneet.Sanoinkin jo aiemmin sitä, että jos ja kun Nokia menee nurin, sen tuhkista tulee nousemaan paljon uusia, elinvoimaisempia yrityksiä. Ei näköjään tarvinnut odottaa edes Nokian kaatumiseen asti, kun Jolla ilmoitti jo jatkavansa MeeGon kehittämistä ja julkaisevansa siihen perustuvan puhelimen jo tänä vuonna.
- 4.
-
Joulun jälkeen umpeutuu puhelimen soppari, joten hyvin on aikaa odotella Jollia ja uusia Pureview-lumioita. Androidia ei enää jaksa.
- 5.
-
”Tänään Nokian pörssikurssi laskenut Helsingin pörssissä alle 1,5 euroon ja on alimmillaan lähes 20 vuoteen.”
Näin sitä voidaan uutisella peloitella tietämättömiä.
Nokia osake on splitattu 20 vuoden aikana 4 kertaa eli jaettuna suurempiin eriin. Yhteensä osake on näinä kertoina jaettu 64 osaan eli jos nykyisen yhden osakkeen parsisi kasaan sen arvo olisi 64*1,50 = 96 euroa. Eipä sillä että väittäisin Nokialla menevän hyvin, paha syöksy on fakta.
- 6.
-
Uskoisin, että noissa luvuissa on otettu huomioon splitit.
- 7.
-
Ihan hevon pa*kaa… Lukekaa mitä Microsoftin miehet tekivät SGI Inc.:lle ja HP:lle… Lukekaa kuinka Richard ”The Microsoft mole” Belluzzo kaatoi Microsoftin ja Intelin puolesta kyseisten firmojen sisältä käsin kaksi johtavaa raskaan sarjan UNIX-työasema alustaa IRIX:n ja HP-UX:n, jotta Windows NT ja Itanium menestyisivät… Ja ennen kaikkea kuinka hän myi SGI:n patentit Microsoftille ja nVidialle ja kuinka hän antoi potkut about kaikille osaaville jätkille ja kuinka hän vieraannutti olemassa olevat asiakkaat kaikesta mikä oli heille tuttua ja rakasta… ja kuinka kuolin iskun saivat MIPS ja HP/PA…
Ja miten Alias-Wavefrontin Maya-ohjelmiston tuominen muille alustoille vaikutti SGI:n tulokseen (Onko teistä kukaan miettinyt mitä tapahtuu kun Nokian kartta ja paikannus teknologiat menevät muille?)… Kun Belluzzo erosi SGI:n toimitusjohtajan paikalta, hän meni heti seuraavana päivänä Microsoftille töihin, ja vei mukanaan vielä muhkeat erorahat.
Ja tämä tarina on tosi.
- 8.
-
7* Puhuu täyttä asiaa. Sellastahan se microsoftin jenkkimulkku kapitalismi on.
Ja jotkuu idiootit ostaa ja käyttää vielä microsoftin tuotteita sinisilmäisesti ettei mtn. Ajatelkaa välillä out of the box… out of the box ppl.
Btw turha sanoa microsoftin tuotteita välttämättä laadukkaiksi. Viimeistelyssä lähinnä antavat laadukkaan kuvan mutta tuotteet ovat muuten enemmän kuin rajoittuneita tehokäyttöä silmällä pitäen.
- 9.
-
@7. Microsoft olisi voinut kaataa Applen, kun olisi jättänyt antamatta apurahoja
- 10.
-
Ois nyt voinu tuoda ilmaisen navigoinnin (Maps 3.03) S60 3rd (FP1) laitteisiin kuten N95 kuten siinä olikin alunperin.
Ngage palvelut taisi jo kaatua, kiitokset Nokia siitäkin teille. Ette tule varmastikkaan korjaamaan virheitä mutta yritätte keksiä jotain uutta että unohtaisin entiset. Ihan kuin koira kuolee niin vanhemmat kysyvät että auttaisiko uusi. Haistakaa kukkanen. Kuollut ja kuopattu se paras on jo.
:) Onneksi hakkerit sentään osasivat tuoda se navigoinnin… - 11.
-
Vai että hauskaa. Voihan sitä johtoportaalla olla hauskaa vaikka firma menisikin nurin, mutta voin vakuuttaa että kenelläkään muulla ei tule olemaan hauskaa.
- 12.
-
@8 ”Btw turha sanoa microsoftin tuotteita välttämättä laadukkaiksi. Viimeistelyssä lähinnä antavat laadukkaan kuvan mutta tuotteet ovat muuten enemmän kuin rajoittuneita tehokäyttöä silmällä pitäen.”
Se kannattaa muistaa että ”tehokäyttö” on vain osa koko tarinasta. Ei kukaan täysjärkinen isoihin palvelimiin windowseja laita. Mutta puuceihin aivan mainio valinta. Itellä ainakin menee hermo työpöytälinuxin säätämisen kanssa (siis, ainoastaan ongelmien ratkaisemiseksi), Windowsin kanssa ei ole tarvinut vielä oikeastaan säätää mitään erikoista.
- 13.
-
@9 Microsoft tienasi enemmän rahaa sillä, että antoivat Applen olla pystyssä. Mieti kuinka hyvä paikka on olla tilanteessa kun voit näyttää kilpailuviranomaisille, että markkinoilla on olemassa kilpailijoita ja näennäistä kilpailua? Kilpailijoita, joilla on ehkä 2-5% markkinaosuus, ja jotka eivät kykene tosissaan haastamaan markkinaosuuttasi. Etenkin kun pyrit rajaamaan kilpailua tai ensin yhtäläistyttämään ja sen jälkeen vieraannuttamaan kilpailijan palveluita… Voin kirjoittaa kaksi esimerkkiä tästä…
-Internet Explorer, ja www-kehityksen jarruttaminen jättämällä selaimen heitteille.
-Microsoftin Java-virtuaalikone, ja yritys halkoa Java-standardi kahteen osaan.(puhumattakaan edes Microsoftin historiasta käyttäessään FUD:a kilpailutaktiikkana)
…
Kun osittain vanhentuneen, mutta täysin pätevän IRIX:n rinnalla SGI alkoi käyttämään GNU/Linuxia, he hyppivät väärien ihmisten varpaille… Sama on käynyt nyt Nokiallekkin. Nokia hyppi väärien ihmisten varpaille ilmoittaessaan, että he tuovat täysin GNU/Linux-yhteensopivan teolliseen käyttöön suunnatun GNU/Linux-jakelun markkinoille josta muodostetaan standardi, jonka päälle kaikki voivat rakentaa puhelimia, navigaattoreita, televisioita, yms, yms, yms…
(Ja ei, Android ei ole GNU/Linux-yhteensopiva tai edes puolikas Linux-jakelu. Androidin ydin on pitkälti muokattu Linux-kerneli, mutta perusjärjestelmä ei sisällä esim. kaikkia GNU-kirjastoja tai GNU-perusohjelmia. Se ei sellaisenaan sovellus siihen mihin MeeGo suunniteltiin.)
- 14.
-
@13
Asiallista tekstiä, kiitos tästä!
Pistää miettimään…
Tämän jutun kommentointi on suljettu.