Plaza

Taskumuro.com

Nokia N95 8GB -väärennökset terrorisoivat brittimarkkinoita

11.4.2008
Juha

Britanniassa kauppiaita ja jakelijoita on kehoitettu tarkkailemaan käsittelemiensä puhelimien aitoutta, sillä viimeisten viikkojen aikana maahan on rantautunut suuri määrä laittomia kopioita Nokian puhelimista. Kyse on todella taidokkaista jäljennöksistä, sillä jopa kokeneet jälleenmyyjät varottelevat, että väärennös on helppo sekoittaa aitoon Nokialaiseen ilman tarkempaa tarkastelua. Huolena on, että jälleenmyyjät sekoittavat väärennetyt erät oikeisiin Nokia-malleihin, jonka seurauksena hinnat painuvat salakavalasti pohjalukemiin. Kauppiaat ovat ongelmissa väärennösten kanssa, sillä on mahdotonta tarkistaa ja koekäyttää jokaisen puhelinpakkauksen sisältöä. Vieläkin huolestuttavampaa on, että kyseessä on ensimmäinen erä piraatti-Nokioita, ja tulevina kuukausina on luvassa suurempia eriä entistä taidokkaammin valmistettuja väärennöksiä.

Mobile-sivusto on onnistunut hankkimaan itselleen kyseisen väärennetyn Nokia N95 8GB:n 150 punnan hintaan. Vertailun vuoksi aidon Nokialaisen hinnat pyörivät 350 punnan yläpuolella. Samaisella myyjällä oli ollut tarjolla väärennöksiä myös Nokia 8800:sta. Ulkoisesti väärennös vastaa täysin esikuvaansa kameraa ja akkua myöten. Myös laatikko, laturi ja ohjekirja ovat suoria kopioita. Kirsikkana kakun päällä käyttöliittymä muistuttaa ensisilmäyksellä täysin S60 3rd editionia, mutta tarkemmalla syynillä huijaus alkaa paljastua. Laitteeseen on mm. asennettu kummallisia pelejä, kameran zoom-nappulasta kuvausruudulle ilmestyykin sydänkuvioita, Nokia Maps kehottaa käynnistymisensä jälkeen ottamaan yhteyden Nokiaan tarvittavan rautapäivityksen saamiseksi ja musiikkisoittimen asetusvalikot on toteutettu kummallisesti.

Nokian edustaja kertoo firman painivan maailmanlaajuisesti jatkuvalla syötöllä kyseisen ongelman parissa, ja kertoo sen olevan vakava ja tunnettu ongelma monen suosittuja tuotteita valmistavan yrityksen kohdalla. On kuitenkin tiettävästi ensimmäinen kerta, kun kiinalaiset kehtaavat suoltaa väärennöksiä näin suurissa määrin suoraan ulkomaiden markkinoille.

Mobile, Counterfeit Nokia N95s entering the UK market

Mobile, Spot the fake Nokia N95 [Video]

Juha Kokkonen

1.

Videolinkki johtaa Mobilen tyhjään sivuun :S

2.

1: Itselläni linkki toimii ainakin mainiosti…

3.

Hieno tuo ominaisuus zoomauksen yhteydessä :D

4.

Varmaan on Suomessakin esimerksi Huutonetti kohta täynnä väärennettyjä puhelimia.

5.

Toimivatko nuo puhelimet samalla tavalla kuin aidot versiot?

6.

5: Ei täysin mutta, ainakin taannoinen ”NOKIR”-malli oli kovin edistyksellinen.

Tehkööt kopioitaan… Huippubrandien valta ärsyttää joskus…

7.

#6, tuo on sinusta siis ihan okei? Kyllä minua vähän sieppaisi jos luulisin ostaneen N95:n kovaan tarjoushintaan ja sitten se onkin tuommoinen paska.

8.

Todella hyvä kopio! Joku voi ihan oikeasti ostaa tuollaisen jos/kun saa alle puoleen hintaan aidon hinnasta.

9.

Mitenköhän tuo käyttöliittymä on toteutettu? Onko se tehty s60 näköisesti, vai onko se ”ihan oikea” piraatti s60? Ja jos on tehty samanlaiseksi, niin onko se sitten jonkinlainen linuxväkerrelmä vai häh?

10.

Veikkaan vahvasti, että tuo käyttöliittymä on vain tehty muistuttamaan s60:tä, mutta pinnan alla on huomattavia eroja. Eli varmaankaan s60-alustalle saatavilla olevat ohjelmat eivät toimi.
Kyllä harmittaisi, jos tuollaisen sattuisi vahingossa ostamaan, sillä juuri sitä vartenhan nämä älypuhelimet ovat, että niiden toiminnallisuutta saa laajennettua lisäohjelmilla.

11.

Olihan tuossa puhelimessa Nokia maps. Eli ainakin jonkinlainen yhteensopivuus täytyy käyttöjärjestelmässä olla.

12.

Ja toisaaalta: Miksi lähteä keksimään pyörää uudestaan, kun käyttöjärjestelmän voisi kopioida suoraan n95:stä?Tosin elektroniikan tulisi tällöin olla identtiset, ellei sitä käyttistä sitten jotenkin haksata.

13.

Jos olisi aito 3rd ed. symbian niin voisi olla jopa harkitsemisen arvoinen laite, mutta:
http://www.youtube.com/watch?v=1x2E1ZL_7O0
”no symbian here, no wireless lan, no gps”

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös