Nokia, nämä puutteet Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmästä on korjattava välittömästi!
13.2.2011
Sampsa
Microsoft julkaisi Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmän älypuhelimille viime syksynä. Sulavasta käyttöliittymästä huolimatta Windows Phone 7:n tämänhetkisessä markkinoilla olevassa versiossa on useita vakavia puutteita, kuten kopioi&liitä-ominaisuus ja moniajo kolmansien osapuolien sovelluksille. Microsoftilta odotetaan ja yritys on itse luvannut julkaisevansa tänä vuonna useita kriittisiä päivityksiä, joista ensimmäisenä vuorossa on kopio&liitä-ominaisuus.
Edellä mainitut ja monet alla olevan listan puutteet ovat tuttuja myös esimerkiksi Applen iOS-käyttöjärjestelmästä, jota on kehitetty ja päivitetty iPhonelle ja iPadille aktiivisesti vuodesta 2007 lähtien.
Ennen kuin Nokia on valmis julkaisemaan ensimmäisen Windows Phone 7 -älypuhelimensa markkinoille, on ainakin osa käyttöjärjestelmän suurimmista puutteista pakko korjata. Keräsimme listan Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmän kriittisimmistä puutteista:
- Ei Kopioi&liitä-ominaisuutta
- Ei moniajoa kolmansien osapuolien sovelluksille
- Ei toimi USB-massamuistina
- Ei tue videopuheluita
- Ei Flash-tukea selaimessa
- Alkeellinen HTML5-tuki selaimessa
- Ei yhdistettyä inboxia sähköpostissa
- Ei puhelimeen tallennettujen tietojen salausta (esim. Exchange ActiveSync)
- Ei kunnollista tiedostojenhallintaa
- Ei tiedonsiirtoa Bluetooh-yhteyden välityksellä
- Ei kunnollista lokalisointia
- Ei skandinaavista näppäimistöasettelua
- Ei viikkonäkymää kalenterissa
- Ei tethering-yhteystukea
- Ei kustomoituja soittoääniä
- Ei tukea DivX/XviD-videoille
Tutustuimme Muropaketissa Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmään joulukuussa, jolloin totesimme sen yllättäneen monella eri tavalla, mutta selviä puutteitakin havaittiin:
”Microsoft on onnistunut synnyttämään tyhjältä pohjalta hämmästyttävän kypsän oloisen käyttöjärjestelmän, joka on näyttävä, nopea, intuitiivinen ja käytettävyydeltään erinomaisella tasolla. Nämä ovat asioita, joita markkinoilla olevat kilpailijat ovat epätoivoisesti tavoitelleet Applen julkaistua ensimmäisen iPhonensa. Siitä huolimatta, että Microsoft on toteuttanut mobiilikäyttöjärjestelmänsä massasta poikkeavalla tavalla, on siitä onnistuttu tekemään samalla sulavasti toimiva yhtenäinen kokonaisuus. Pelkäsin ennalta Windows Phone 7:n kaatuvan visuaaliseen kikkailuunsa, mutta on mukava todeta olleensa väärässä.
Täydellinen mobiilikäyttöjärjestelmä Windows Phone 7 ei kuitenkaan vielä ole. Se tarjoaa erittäin vakaan pohjan kehitykselle kohti täydellisyyttä, mutta näin alkumetreillä monet asiat kaipaavat vielä huomiota. Pienempiä seikkoja ovat mm. intensiivinen Facebook-integrointi, Twitter-tuen puuttuminen, käyttäjäprofiilien puuttuminen, selaimen Silverlight-, Flash- ja HTML5 video -tuen puuttuminen sekä käyttöliittymän rajoittuneisuus vaakakäytön suhteen.
Puutteista suurimmat ovat kuitenkin tällä hetkellä moniajo, kopioi-liitä ominaisuus sekä lokalisointi monissa maissa. Moniajo on ilmeisesti tulossa Windows Phone 7:lle jossain vaiheessa, mutta tarkemmasta aikataulusta ei ole tietoa. Joidenkin huhujen mukaan moniajon sisältävän suuremman päivityksen julkaisu saattaisi tapahtua jo MWC-tapahtumassa helmikuussa. Kopioi-liitä-ominaisuus on sen sijaan luvassa ensimmäisen päivityksen yhteydessä aivan ensivuoden alussa.
Suomen lokalisoinnista ei valitettavasti ole vielä tarkempaa tietoa ja se onkin varmasti suurin jarruttava tekijä monen suomalaisen Windows Phone 7 -suunnitelmissa. On päivänselvää, että Marketplacen, Xbox Liven ja Zunen kaltaisten ominaisuuksien rampautuminen sekä suomenkielisen näppäimistön ja tekstintunnistuksen puuttuminen ovat ikäviä asioita tämän hintaluokan puhelimissa.”
Kerro kommenteissa, jos olet törmännyt omassa käytössäsi johonkin Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmän tai mielessäsi on joku listalta puuttuva puute.
Sampsa Kurri
- 1.
-
Suurinta osaa näistä ei myöskään löytynyt iphonen ensimmäisistä versioista mutta kukapa sitä enää muistaa..
- 2.
-
Kun Nokian osakkeet nyt sulavat tarpeeksi, sinne 2-3 euron tietämille niin Suomen valtiohan voisi ostaa siitä enemmistön siinä vaiheessa ja siirtyä takaisin Linux puolelle. Suunnattomat mahdollisuudet olisi kun vietäisiin MeeGo Afrikkaan Nokia brändillä (tuttu siellä valmiiksi) ja yhteistyötä sitten langattomien verkkojen kasaamisessa, Afrikka on aika iso pläntti täynnä ihmisiä kuitenkin.
Mutta ei nää läskipäät mistään mitään ymmärrä Nokia hallituksessa. Windows = Suurin, Nokia = Suurin = MegaTeraSuuruutta x 2
Nokialla on 12 miljardia euroa rahaa eivätkä osaa sitä käyttää. Valtion tulisi ottaa ne rahat pois koska mitä ilmeisimmin Nokia pitää asettaa oikeushenkilönä (OY) holhouksen alaiseksi mitä pikimmitin. Ei ole nyt kaikki patterit laturissa Nokialla
- 3.
-
IOS ja WP7 ovat vitsejä.
- 4.
-
Eiköhän suurin osa noistakin piakkoin ilmesty. Ei ole ainakaan vielä kiire ostaa uutts kännykkää. Eikös tuo copy paste luvattu vai tuliko se jo wp7?
- 5.
-
http://www.matkapuhelininfo.com/f38/windows-phone-7-a-56786/index14.html#post1058312391
Tämmösiä ollu joskus. Itelleni kynnyskysymykseks muodostuu ainakin nuo:
..WP7:aan ei saa SSH-sovellusta..
..socket tuki puuttuu (mm. Skype ei tee siksi tee softaa WP7:lle eikä moni muu, ISO PUUTE).. - 6.
-
ostetaan vaan symbbari nokioita ja win versiot saa jäädä kauppojen hyllyille.
- 7.
-
WP7 on smoothi ja toimii sulavasti, mutta juurikin nuo massamuistit ja tiedonsiirto ongelmat pois. iPhonesta halusi juuri eroon rajoittuneisuuden takia, ei toiminut bluetooth sendit muihin luureihin ja ei toimi massamuistina. Avoimuus on tämänpäivän sana! …toivottavasti
- 8.
-
Taitaa kuitenkin se isoin raha liikkua muualla älypuhelimssa, kuin Afrikassa. Pohjois Amerikka taitaa olla suurin markkina-alue älypuhelimissa ja sielä Nokia on ottanu aika reippaasti lättyyn. Ja olihan noi puuttuut tosiaan iPhonessa, mutta aikaa on vierähtäny vuosia siitä, joten tilanne ei ole enää sama, samanlailla voitaisiin puhua, että värinäyttö puuttui aluksi puhelimista, silloin se ei ollut oleellista ettei sitä ollut, mutta nyt se on oltava, jos aikoo markkinoilla pärjätä. Lähinä taitaa tilanne olla, että Nokialla on IT-huumassa päässyt pikkupomoiksi ihmisiä joilla ei ole näkemystä alasta, vaan on ylimielisesti suhtauduttu kilpailijoihin ja uusiin ratkaisuihin, joita on pidetty vaan hömpötyksenä. Osaamista Nokialla olisi ollut ja tilanne olisi voitu korjata ajat sitten, jos noi vanhat jäärät eivät olisi olleet sielä päättämässä asioista. Ikävääväähän tilanteessa on että työpaikkojen suhteet nuoret nyt kärsii eniten tilanteessa ja huvittavintahan on että todennäköisesti juuri heitä olisi pitänyt kuunnella aikoinaan, niin ei olisi Nokia nyt tämän tilanteen edessä…
- 9.
-
”Suurinta osaa näistä ei myöskään löytynyt iphonen ensimmäisistä versioista mutta kukapa sitä enää muistaa..”
Aika iso ero nyt on se, että ensimmäisillä iPhoneilla ei juurikaan ollut kilpailijoita kosketuspuhelinmarkkinoilla. Nyt vaihtoehtoja on vaikka muille jakaa.
- 10.
-
Hylkääkö Nokia nyt sitten hitaasti tämän strategian mukaan, QT kehityksen sekä MeeGo/Linux osastot tietty tapetaan hiljalleen, uuden Nokia johtajan eli Ballmerin käskyistä. QT kehityksen lopetus olisi varmasti kova isku KDE kehitykselle. Ja tosi nannaa Microsoftille, onhan Win-7 desktoppi kopioitu suoraan siitä.
Kiitos Nokia.
- 11.
-
@9:
Kyllä niitä kosketuspuhelimia oli jo silloinkin, mutta kaikkien muiden tuotteet olivat sen sortin kuraa sekä tekniikaltaan, että käyttöliittymäsuunnittelulta, ettei niistä ollut haastajiksi.
- 12.
-
”Suurinta osaa näistä ei myöskään löytynyt iphonen ensimmäisistä versioista mutta kukapa sitä enää muistaa..”
WP7 ei taida olla ihan ensimmäinen MS:n mobiilikäyttis. Se on 10 vuoden tiiviin kehityksen tulos.
Ja sanovat Symbian-kehitystä hitaaksi…
- 13.
-
En tajua miksi kaikki nyt niin haukkuu nokian päätöstä, sillä ei ollu oikeen muutakaan vaihtoehtoa. Symbian ei menesty monimutkaisuuden takia, MeeGo tais olla niin vaiheessa, että nokia ei voinut odottaa, Androidilla nokia ei olisi pysynyt pitkään hengissä, iOS ei ollut edes mahdollista, eli jäljelle jää WP7, mikä on sulava ja nopea käyttis.
Toki siitä puuttuu kaikkea, mutta kun nokia ja mikkisofta lyö viisaat kalkkunan päänsä yhteen, niin eiköhän nuo ongelmat saada korjattua. En vielä tuomitse, enkä muinakaan tuomitsisi Nokian toimia. Suurin osa ei ole edes käyttänyt WP7:a ja ei halua jättää vanhaa tuttua symppria pois, niin mitäs jos vaan odotettaisiin että tulee eka nokian WP7 puhelin ulos, ja sitten aletaan vasta haukkumaan tai ylistämään, koska me ei vielä tiedetä mitä sieltä on tulossa.
- 14.
-
Ei näin!
Nokia ei pysty enään tekemään Appleja.
Sama jekku ei toimi kahta kertaa.
WP7 ei tuo mitään erikoista nykymittapuulla puutteisiinsa nähden.
Noi korjaukset tuskin toteutuu kovin nopeasti.Symbianilla on vain huono maine ja symbian 4 olisi taatusti ollut vielä parempi, mutta kuka tietää…
Nokia ampui itseään jalkaan kun heitti meegon ja symbianin hiuksista vi***un.
Olisivat ottaneet tuon kolmanneksi käyttikseksi esim. Samsungilla on android, windows phone 7, bada ja halpispuhelimissa Samsung Touchwiz. - 15.
-
Täysin samaa mieltä tässä asiassa Sampsan kanssa.
- 16.
-
Sampsan huomiot:
Ei Kopioi&liitä-ominaisuutta - löytyy Symbianista ja Maemosta.
Ei moniajoa kolmansien osapuolien sovelluksille - löytyy Symbianista ja Maemosta.
Ei toimi USB-massamuistina - löytyy Maemosta ja ilmeisesti uudemmista Symbianeista.
Ei tue videopuheluita - löytyy Symbianista ja Maemosta.
Ei Flash-tukea selaimessa - löytyy ainakin Maemosta (tosin vain 9-versio, kun käyttiksellä alkaa olla jo ikää).
Alkeellinen HTML5-tuki selaimessa - Maemossa WebGL yms.
Ei yhdistettyä inboxia sähköpostissa - Maemosta puuttuu, mutta popup-ilmoitusten ansiosta ei välttämätön.
Ei puhelimeen tallennettujen tietojen salausta (esim. Exchange ActiveSync) - Maemossa mahdollinen, mutta ei peruskäyttäjän saatavilla.
Ei kunnollista tiedostojenhallintaa - Symbianista ja Maemosta löytyy.
Ei tiedonsiirtoa Bluetooh-yhteyden välityksellä - Symbianissa ja Maemossa on.
Ei kunnollista lokalisointia - Ennakoivat tekstinsyötöt, paikallistetut sisällöt ja käyttöliittymän kieli löytyvät.
Ei skandinaavista näppäimistöasettelua - Löytyy fyysisenä ja onscreen.
Ei viikkonäkymää kalenterissa - Löytyy Symbianista ja Maemosta.
Ei tethering-yhteystukea - Maemosta löytyy USB/BT/WiFi-tukiasema, Symbianissa ilmeisesti vain USB/BT.
Ei kustomoituja soittoääniä - Siis nyt vittu oikeasti…
Ei tukea DivX/XviD-videoille - Löytyy myös FLAC yms. Maemolla ainakin.matkapuhelininfossa postattuja:
WP7:aan ei saa SSH-sovellusta (aivan välttämätön jokapäiväisessä käytössä) - vakiona Maemossa, helposti saatavilla Symbianille.
ei mahdollista synkata SyncML palvelimien kanssa kalenteria (kynnyskysymys) - löytyy Symbianille ja Maemolle sovelluksena.
ei Java eikä J2ME tukea (melkoinen kynnys tämäkin) - Symbian tukee, Maemo ei, mutta mitä tällä oikeasti enää tekee?
socket tuki puuttuu (mm. Skype ei tee siksi tee softaa WP7:lle eikä moni muu, ISO PUUTE) - Selittää myös SSH-clientin ja lukuisten muiden sovellusten puutteen; Symbianista ja Maemosta tietenkin löytyy.
sähköpostisovellus kelvoton jos on satoja postikansioita joihin viestejä pitäisi siirtää (sama vika iPadissa, mutta siihen saa ssh:n, jolla voi vikaa korvata) - Ei kokemusta noin monista kansioista, mutta ainakaan jättiläismäisen suuret kansiot eivät ole Maemolle ongelma.
en keksinyt miten GPS softat loggaisivat kun näyttö ei ole päällä - Oletan tässä tarkoitettavan et puhelin pysäyttää ohjelman kun näyttö on lukittu (ts. multitasking puuttuu); ei tietenkään ongelma Symbianilla eikä Maemolla.
selaimen JavaScript tuki puutteellinen - Maemossa ei minkäänlaisia ongelmia, koska selain on Firefox-pohjainen; Symbianista ei tarkempaa tietoa.
MyPhone ei toimi WP7:lla (mitä kautta siirrän WM6.5 tiedot WP7:aan?) - Tässä olisi varmaan ollut iloa USB-storagesta ja sync-protokollista (Nokia PC Suite varmaankin hoitaa myös).
ei aitoa fyysistä näppistä (ennen kuin HTC 7 Pro tulee) - Nokialla on lukuisissa malleissa.Puhelun soittaminen WP7:lla: (jatkoa edelliseen lainaukseen)
1. painan virtanappia
2. pyyhkäisen näytön lukituksen pois
3. painan Windows-ikonia
4. painan puhelinikonia (taitaa 4&5 hoitua jos menen People kautta)
5. painan yhteystietoikonia
6. painan etsi nappia
7. alan kirjoittamaan nimeä
8. valitsen henkilön
9. valitsen call mobileSama homma Maemolla (N900):
1. avaan fyysisen näppiksen (poistaa lukituksen)
2. alan kirjoittaa nimeä (suoraan desktopilla)
3. valitsen henkilön (lista filtteröity haun mukaan ja nimien vieressä näkyy avatar-kuvat ja mahdolliset IM-statukset)
4. valitsen matkapuhelin (muita vaihtoehtoja SMS, sähköposti, Skype yms)Jostain kumman syystä N900 on kuulemma puhelimena huono. Jos näin on niin mikähän hemmetti WP7 sitten on…
- 17.
-
Korjaus: näemmä sen Javankin saa Maemolle erikseen asentamalla. En vaan silti keksi mitä sillä tekis ku paljon parempia softia löytyy natiivina. Android-softien tuki voisi olla mielenkiintoinen, mutta se on ilmeisesti edelleen vähän kömpelö niin en oo kokeillut.
- 18.
-
Tronic, lisäksi N900:lla on Nitdroid projekti jossa ei äänipuhelut kuitenkaan pelaa, vielä….
- 19.
-
@6: ei muuten varmasti jää kun on Microsoft markkinoimassa.. markkinointi Microsoftilla kyllä osataan.
- 20.
-
Hienoa, että ollaan tosissaan nokialla.
- 21.
-
@16 tässä n900:n puhelu jutussa kusee toi vastaus yms. Pitäs olla joku sille slider vastaus, tähän tais olla joku snadi haxi softa millä sai semmosen mut en oo jaksanu säätää.
Tohon vastaus nappiin tulee monesti painettua huti kun tossa muutenkin bugaa hieman toi puhelu ruutu.. napit saattaa olla vähä miten sattuu ku puhelu tulee ja asettuu paikoilleen pienellä viivellä.
Mut muuten ei paljo moitittavaa.
- 22.
-
Eli Symbianissa oli kaikki nuo, paitsi käytettävyys. Noh, eihän sitä kukaan kaipaa :)
- 23.
-
En ole tähänkään asti ymmärtänyt mikä vika symbianissa on… Kaikki mitä tartten löytyy yhdellä tai kahdella painalluksella ja voi ajella useampaa softaa yhtä aikaa. Tietty en ole 5800 jälkeen koskenutkaan uudempiin malleihin.
Vois olla jännä koittaa vihreetä roboo, oppuu en ota vaikka joku sen hankkimisesta mulle maksais.
Miten käyttis voi olla noin yksinkertainen? Mitä sillä enää voi tehdä jos nuokin kaikki puuttuu? Tällänen samanlainen alkeellinen tekele oli siis iphone 1 :D
Toisaalta nuo muut ois itselle yhdentekeviä. copu/paste ja moniajo sais löytyy, muut sitten kun jaksavat päivittää.
5800 vaihtuu, kun hajoaa, eli ei ehkä koskaan (;
- 24.
-
@23
”Vois olla jännä koittaa vihreetä roboo, oppuu en ota vaikka joku sen hankkimisesta mulle maksais.”
Sääli sinun kannaltasi… Tuo omppu kun nyt vain sattuu edustamaan tämän hetkistä parhautta.
- 25.
-
@24
No kun ei. Rajoittuneisuutta edustaa, tosin.
- 26.
-
@16
Puhelun soittamisesta… koitappa tehdä sama N900:llä yhdellä kädellä ;)
- 27.
-
Mun puolesta jenkeille vois näyttää pyll** ja antaa vaan niiden käyttää WP7:aa ja iOS:ia kun kerran mm. moniajokin on ihan ”turha” asia ja silmäkarkki on puhelimen tärkein ominaisuus.
- 28.
-
@23
Itse en keksi muuta vikaa kuin asetusten kätkeminen useiden sekavien valikoiden taakse plus tietysti muutamat bugit, joita taitaa ainakin Androidista löytyä ihan siinä missä Symbianistakin. Kosketusnäytön kanssa toimivuudesta en tiedä kun en ole moisesta koskaan innostunut.
Pahoin pelkään, että nykyinen E72 jää viimeiseksi nokialaisekseni, mikäli melkein kaikkiin uusiin malleihin tulee käyttis samalta valmistajalta, jonka tuotteiden kanssa on tietokoneiden parissakin tapeltu jo vuosikaudet. Windows puhelimessa houkuttelee vielä vähemmän kuin Applen rajoitteet ja surkeat takuuehdot.
- 29.
-
@26
Onnistuu kyllä, ainoa vaikea paikka tulee jos sulla on joku softa auki eikä työpöytä ole näkyvissä. Senkin pystyisi kiertämään muuttamalla yhden näppäinoikotien. Mun sorminäppäryydellä onnistuu ainakin. Ei se mitenkään erityisen ”helppoa” ole, mutta täysin tehtävissä esim. auton ratissa. Tottumiskysymys, kyllä se fyysisen näppiksen ylivertaisuus korvaa tuonkin puutteen.

