Plaza

Taskumuro.com

Nokia Siemens Networks ostaa enemmistön Motorolan verkkotoiminnoista

19.7.2010
Juha

NSNNokia Siemens Networks on ilmoittanut tänään sopineensa kaupat Motorolan langattomien verkkotoimintojen enemmistöstä. Käteisellä tehty kauppa on arvoltaan 1,2 miljardia dollaria eli noin 925 miljoonaa euroa ja yhtiöt odottavat saavansa kaupan loppuunsaattamiseen vaadittavat toimenpiteet suoritettua vuoden 2010 loppuun mennessä. ”Tämä on erittäin kiinnostava kauppa, jolla uskon olevan merkittäviä etuja asiakkaille, työntekijöille ja omistajillemme”, totesi Nokia Siemens Networksin toimitusjohtaja Rajeev Suri.

Kaupan myötä Nokia pyrkii vahvistamaan asemiaan erityisesti Yhdysvaltain ja Aasian markkinoilla. Nokia Siemens Networksin arvion mukaan Motorolan toimintojen liittämisen myötä yhtiöstä tulee liikevaihdolla mitattuna langattomissa verkoissa Yhdysvaltain kolmanneksi suurin toimittaja ja Japanin suurin ulkomainen toimittaja, ja samalla yhtiö vahvistaa nykyistä asemaansa maailman toiseksi suurimpana verkkotoimittajana. Kaupan myötä Nokia Siemens Networks tavoitteena on jatkaa Motorolan yli 50 vakiintuneen verkko-operaattoriasiakkaan toimittajana sekä vahvistaa asemaansa China Mobilen, Clearwiren, KDDI:n, Sprintin, Verizon Wirelessin ja Vodafonen kanssa.

Nokia Siemens Networksin palvelukseen on tarkoitus siirtyä noin 7500 työntekijää Motorolan langattomista verkkoliiketoiminnoista, kun kauppa saadaan päätökseen. Tähän sisältyvät suuret tutkimus- ja kehitystoimipaikat Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Intiassa. Motorola säilyttää itsellään iDEN-liiketoimintansa, suurimman osan langattomien verkkotoimintojen patenteista sekä muuta erikseen määriteltyä omaisuutta.

Nokia Siemens Networks press release

Juha Kokkonen

1.

Käteisellä? Wut?

2.

Kun keksivät nykyään veloittaa kortilla maksun, sen takia näin varmaan :)

3.

Olisikin kätevää joku Nokia Visa, ei raha ihan heti loppuisi vaikka höyläisi.

4.

3. Mikä estää hommaamasta ihan Visaa…?

5.

Ja taas Suomalaiset saa potkuja. Saksasta ei voi vähentää ammattiyhdistysten vuoksi. Kaikki vaan Kiinaan ja Intiaan. Isoimmat NSNn johtajat jo onkin kaukoidästä.

6.

@4

Wat? Kerro ihmeessä mistä sellasia saa missä on rahaa valmiina noin paljo.

7.

Luulisi ettei tuo suomalaisiin työpaikoihin hirveästi vaikuta, jos bisnes jyllää. Suomalainen tietoliikenneosaaminen on huippuluokkaa. Vain suomalaisen koodaamisen yleinen taso on ö-luokkaa. Muutama osaaja ei pelasta, kun alaisina työskentelee idiootteja, ja näitä idiootteja on ihan diplomi-insinööreistä lähtien.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös