Nokialla myllerrystä johtoportaassa - Vanjoki erosi virastaan
14.9.2010
Juha
Nokian viime perjantaina ilmoittama toimitusjohtajan vaihdos on ilmeisesti saanut aikaan pientä myllerrystä yrityksen sisällä, sillä Mobile Solutions -yksikköä johtanut Anssi Vanjoki on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan. 54-vuotiaalla Vanjoella on takanaan pitkä, vuodesta 1991 asti jatkunut johtajanura Nokian palveluksessa. Nokia kertoi asiasta eilen.
Vanjoella on kuuden kuukauden irtisanomisaika ja hän jatkaa nykyisissä tehtävissään toistaiseksi. ”Koin, että nyt on oikea hetki hakea uusia mahdollisuuksia elämässäni”, Anssi Vanjoki sanoo. ”Samanaikaisesti, olen sataprosenttisen sitoutunut tekemään parhaani Nokian eteen viimeiseen työpäivääni asti ja odotan todella innoissani tämän vuoden Nokia World -tapahtumaa voidakseni kertoa kaikille kiinnostavista tuote- ja ratkaisu-uutisista”, hän jatkaa.
Kauppalehden mukaan Vanjoki pettyi jäätyään toistamiseen kakkoseksi kilvassa toimitusjohtajan paikasta. Aiemmin hän oli mukana toimitusjohtajakilvassa vuonna 2006, jolloin paikan sai Olli-Pekka Kallasvuo. Analyytikkojen mukaan Vanjoen lähtö saattaa aiheuttaa myös muita johtajatason irtisanoutumisia Nokian leirissä.
Kauppalehti, Nokian Vanjoki kisasi loppuun asti - pettyi toistamiseen
Juha Kokkonen
- 1.
-
rotat ja laiva vai tuliko oikeasti saapasta? :)
- 2.
-
Vanjokingilla oli viikko sanoa itsensä irti. Nopea jätkä teki sen heti.
MeeGo Torres on jo kanssa siirretty sivuun. Ei edes ole puhumassa MeeGosta Nokia Wordissä tänään tai huomenna tai esitellä mitään MeeGoon liittyvää.
Nokian alustat tulee olemaan Symbian ja WM. Sitä voi jo alkaa pitämään kohtuu varmana. Androidia , Badaa tai iOS Noksuissa ei koskaan tulla näkenään. - 3.
-
2: Windows Mobile olisi TODELLA jännä veto Nokialta. Ensin käytetään kuukausia ja kuukausia Symbian^4:ään, Qt:hen ja MeeGoon, sitten heitetään noista se mielenkiintoisin pois ja otetaan toisen valmistalta lisenssoitava tuote tilalle. No, on sitä oudompaakin nähty.
- 4.
-
Pohjalle ei ole pitkä matka eikä kukaan jää kaipaamaan. Suomen verottajaa lukuunottamatta.
- 5.
-
Menisi kyllä loppukin mielenkiinto Nokian tuotteita kohtaa, jos sieltä ei jatkossa tulisi ulos muuta kuin Symbiania ja Windowsia :( Onneksi ei ole Nokian osakkeita salkussa.
- 6.
-
Aikas nopeesti Muropaketti uutisoi näitä! Ens viikolla varmaankin kuulemme Nokian uusista tuotejulkaisuista… ;)
- 7.
-
Katotaan vaan kun uusi pomo katsoo, että kuka oikeasti antaa yritykselle ja kuka ei. Eiköhän siellä ovi käy vuoden sisään.
- 8.
-
MeeGon Torres on jo ulkona.
- 9.
-
@5
:D Katotaan ootko tota mieltä vielä sitten, kun Nokian osake lähentelee kymmentä euroa.
- 10.
-
@2 Mistä revit, ettei MeeGoa olisi tulossa?
Se, että Torres on sivussa Nokia Worldistä ei kerro mitään muuta kuin, että siellä ei MeeGosta kuulla. MeeGo-puhelin on huhujen mukaan ensi vuoden alussa tulossa, joten sen esitteleminen nyt haittaisi Symbian^3-kapuloiden myyntiä, kun monet jäisivät sitä odottamaaan.
WP7 Nokian puhelimessa kuulostaa naurettavalta ajatukselta, vaikka Elop Microsoftilta onkin.
- 11.
-
Ei ne meegoa tuolla esittelisi kun nyt hehkutetaan Symbiania koko tuutin täydeltä. Jos meego olisi mukana niin syntyisi heti kysymys että miksi meego eikä symbian?
Jos siellä vähääkän on järkeä matkassa niin meego pysyy taka-alalla. Hiukan sama kuin hehkuttaisit tuotetta ja ilmoitat, että viikon päästä myydään muuten sitten parempaa (maemo….anyone).
- 12.
-
Jos nokkeliskokkelis siirtyis vaan symbianiin ja windows mobileen niin todellakin jäis hyllyille. N900 ollu sen verran mahtava laitos, että meego taikka android on seuraavassa luurissa.
- 13.
-
Toisaalta kannattiko julkistaa E7:aa nyt ennen kuin N8 on ulkona. Toisaalta eivät ehkä halunneet laumaa vittuuntuneita asukkaita.
- 14.
-
Toisaalta kannattiko julkistaa E7:aa nyt ennen kuin N8 on ulkona. Toisaalta eivät ehkä halunneet laumaa vittuuntuneita asukkaita.
- 15.
-
Nokialla tapahtuu:
http://www.engadget.com/2010/09/14/nokia-hires-peter-skillman-former-palm-design-vp-as-meego-user/
- 16.
-
Aika kaappaus kyllä. Mietin vain, että mitä Intel tekee meegon puolella.
- 17.
-
Aika kaappaus kyllä. Mietin vain, että mitä Intel tekee meegon puolella.
- 18.
-
Nokian nevostoliiton aikainen hyväveli systeemi näyttää kaatuvan. Todella hyvä merkki. Paskahousut lähtee ennen potkuja.
- 19.
-
Mitä siitäkin olisi tullu jos vanjoking olis päässy toimitusjohtajaksi.
- 20.
-
@19 kurssit ois ainaki sukeltanu.

