Nokian MeeGo-tiimin päivät ovat luetut
5.7.2012
Juha
Vielä toissapäivänä Nokia N9 -käyttäjät olivat positiivisesti yllättyneitä uudesta MeeGo PR1.3 -päivityksestä, mutta nyt se näyttäisikin olleen Nokian MeeGo-tiimin viimeinen testamentti. Nokian MeeGo-tiimi johtajansa Sotiris Makrygiannisin johdolla on nimittäin ilmoittanut, että sen yhteiset päivät Nokian kanssa ovat tulleet päätökseen. Windows Phone -strategian myötä MeeGo jäi Nokialla statistin rooliin ja lopulta kehitystiimin saama tuki häivisi olemattomiin. N9:lle onnistuttiin kuitenkin julkaisemaan vielä kolme merkittävää päivitystä laitteen julkaisun jälkeen.
Makrygiannis työskenteli Nokian palveluksessa kaikkiaan 12 vuotta ja hänen tiiminsä käsialaa ovat N770-, N800-, N810-, N900-, N950- ja N9 -laitteet. Maemo.org-foorumille on perustettu keskustelusäie, jossa käyttäjät voivat käydä kiittämässä Makrygiannisia vuosistaan avoimen lähdekoodin Linux-yhteisön hyväksi. Miehen seuraava työnantaja ei ole vielä tiedossa. MeeGon taru jatkuu jossain muodossa Samsungin ja Intelin hoteissa sen pohjalta kehitetyn Tizen OS:n muodossa.
The Verge, Nokia’s director of applications for MeeGo steps down
Maemo.org, The Sotiris Makrygiannis (@melsop74) Appreciation Thread
Juha Kokkonen
- 1.
-
Sääli, sillä N9 on parasta Nokiaa.
- 2.
-
@1
Toistetaan. Vaikka N9 on itelle eka älypuhelin, on se pirun viimeistelty ja toimii hyvin. Kamujen Android koneita on koitettu ja en pidä yhtään…liian sekava omaan makuun. - 3.
-
Noniin Nokia, koko pakka jakoon nyt. Teitä ei kiinnosta, mutta sellaisia löytyy joita kiinnostaa.
- 4.
-
Loistava känny tuo N9 on vielä pitkään kehitystiiminsä hajottamisesta huolimatta. Lämmin Kiitos ko porukalle! Olette kiitoksenne todella ansainneet!
- 5.
-
Tähän asti viimeinen noksun oma OS on kuollut! :(((
Jos mei oisin ollut nokian johdossa, nii N9 menestyksen jälkeen olisin ajanut että nokia ei luopuisi MeeGosta. Ja jos joku kysyy, että menestys nii oli se kun se tiedettiin jo julkaistessa että muita MeeGoja ei pitäisi tulla ja se kuopataan. Ja silti se möi.
- 6.
-
Kolme sanaa; FUCK YOU NOKIA! :P
- 7.
-
Itselleni tuli yllätyksenä, että siellä vielä joku kunnon tiimi sitten oli. Tiedossa ollut julkaisusta lähtien varmasti kaikilla ostajilla että kyseessä on N900 tavoin pääasiassa yhteisön tuella toimiva ja kehittyvä laite.
Aegis mäkeen nyt Nokia ja UX vapaaksi! :)
- 8.
-
Eivät voi meegoporukat syyttää muuta kuin itseään. Mitä tunaroivat softakehityksen kanssa yli vuoden verran niin ettei maturiteetti käytännössä noussut yhtään. Jokainen nightlybuild oli käytännössä edellistä huonompi. Väärät teknologiavalinnat ja bloatti organisaatio mukaan soppaan niin avot.
- 9.
-
Ihmiset ei nyt oikeen koita ymmärtää asiaa mitenkään. Jos nokia ei ois antanu ittensä microsoftille se ois kuollu konkurssi ja vitusti vähemmän rahaa taskussa ellei miinuksella. Nyt sentään tulee joillekki niistä taskuun koko ajan loppuelämän rahaa.
- 10.
-
Viimeinen naula Nokian konkurssin hauta-arkkuun.
- 11.
-
On kyllä aika helvetinmoinen sääli, että tämäkin tapahtu. Pidän kyllä kynsin ja hampain kiinni tästä N900:sta. N9 tekis mieli ostaa odottelemaan tän N900:n lahoamista. :D
- 12.
-
8:
”Eivät voi meegoporukat syyttää muuta kuin itseään. Mitä tunaroivat softakehityksen kanssa yli vuoden verran niin ettei maturiteetti käytännössä noussut yhtään.”Meegolle annettiin avain liian vähän kehitysresursseja leijonanosan ollessa edelleen Symbianissa kiinni. Kehittäjät olivat kyllä innostuneita ja innovaatisia, kuten N9:n helppo käyttöliittymä osoittaa.
Sääli, kun Meego piti haudata. Yhtään Windows-puhelinta en osta.
- 13.
-
@12
Mitä tuota kaupassa kokeilin, käyttöliittymä oli todella hämärä äkkiseltään. Ei mitään vinkkiä siitä miten minkäkin pitäisi toimia. Innovatiivista? Ehkä. Mutta silti olisi voinut olla jotain visuaalistakin, eikä vain eleitä jotka pitää tietää ”jostain”. En tiedä siitä helposta siis.Innostuneet kehittäjät eivät vielä takaa että olisivat hyviä kehittäjiä. Kyllä testaajat testaa -koodareita on ihan liikaa. Pitäisi ottaa vastuu tuotteesta jo alusta asti, eikä luottaa siihen että testaajat löytävät virheet. Liekö meininki ollut tuollaista. Vähän luulen.
”Yhtään Windows-puhelinta en osta.”
Kyynel. Miten meidän käy? - 14.
-
@12
Mitä tuota kaupassa kokeilin, käyttöliittymä oli todella hämärä äkkiseltään. Ei mitään vinkkiä siitä miten minkäkin pitäisi toimia. Innovatiivista? Ehkä. Mutta silti olisi voinut olla jotain visuaalistakin, eikä vain eleitä jotka pitää tietää ”jostain”. En tiedä siitä helposta siis.Innostuneet kehittäjät eivät vielä takaa että olisivat hyviä kehittäjiä. Kyllä testaajat testaa -koodareita on ihan liikaa. Pitäisi ottaa vastuu tuotteesta jo alusta asti, eikä luottaa siihen että testaajat löytävät virheet. Liekö meininki ollut tuollaista. Vähän luulen.
”Yhtään Windows-puhelinta en osta.”
Kyynel. Miten meidän käy? - 15.
-
N900, aikansa paras näppäimistöllinen laite, reilusti muistia ja vielä MicroSD paikka. Qt kehitysympäristö, aivan mahtava IDE. N9 jatkaa upeaa tuoteperhettä, ikävää että kaikki tämä mahtavuus päättyy. Juuri hankkimani N9 64G tulee kyllä olemaan käytössä vielä pitkään.
- 16.
-
Kyllä N9 ja varauksin N900 on melkein ainoita puhelimia markkinoilla jotka itseäni oikeasti kiinnostaa, muiden valmistajien mahdollisiin Meego-tuotteisiin en ole pahemmin perehtynyt. Android-laitteissa on kyllä kovat speksit mutta plääh..
- 17.
-
@13
Ensimmäisellä käynnistyksellä puhelin opastaa swipen käytön. Sitten se onkin todella luonnollista kun sitä on pari tuntia käyttänyt ja viimeistään parin päivän kuluttua kaikki muut tuntuvat kankeilta kun pitää erikseen nappuloita painella kun ohjelmia suljetaan tai siirretään taustalle.
@16
Eipä noita muita olekaan, tosin nuokin ovat Maemo puhelimia, N900 jopa ihan virallisesti.
- 18.
-
Sanoisin, että Meego ei ehkä ihan ole niiden parhaiden parissa, mutta kunnon viimeistelyllä niin olisi hakannut Androidin. iOS:n hakaaminen on vähän hankalaa, koska app launcherin roolissä se on aika viimeistelty. Tosin Applella on vain yksi malli. Jotenkin tässä valmistajat yrittää liikaa ”iphone killereitä” kun se on vain yksi luuri.
Ainoa, siis AINOA syy miksi voisin kuvitellä Eloppia MS:n kätyriksi on meego/harmattan/mikä onkaan haara lopettamisen. Kaikki muut päätökset ovat olleet firman etujen kannalta hyviä (poislukien öljylautta > tapan symbianin myynnin kommentti). Markkinointi on asia erikseen sit…
Tosin meegossa ei ollut vain Nokia. Nyt vain kuvitellaan, että Nokia on syypää siihen, että siitä tuli Tizen. Veikkaan, että jonkun muroihin kustiin ja joku hermostui. Pelaajia löytyy kyl..suututa intel…ei hyvä. Suututa Samsung niin et tee älyluurejä ilman komponentteja jne. Jotenkin tuo koko kuvio ei vain tunnu sellaiselta ”tuote ei vastaa odotuksia, hylätään” skenaariolta. Veikkaan, että siellä on jotain muutakin mukana.
- 19.
-
@18
Miten app launcher on viimeistelty iOS:ssa?
iPhoneja viisi eri mallia minun laskujen mukaan.Harvassa on ne, kun Elopin toimintaan ovat tyytyväisiä. Windows phone oli minunkin mielestäni hyvä valinta siinä vaiheessa, kun halppis Androidit rantautuivat suomeen. Nokia ei olisi mitenkään pystynyt puristamaan 120e:lla ZTE Bladen kaltaista puhelinta. Tosin näin jälkeenpäin katsottuna ne kalleimmat mallit ovat niitä eniten myytyjä, joten Nokialla olisi ollut hyvät mahdollisuudet Androidillakin.
Valitettavaa Nokian kannalta on ettei WP vain ole lyönyt itseään läpi. Ainut ominaisuus mitä tiedän mitä WP:lla voi tehdä mitä Androidilla ei voi on silverlight.
Jos nyt kuitenkin käy niin, että WP8 lyö itsensä läpi jostain syystä, niin monella Android valmistajalla on kuitenkin myös sopimus WP:stä. Ihmettelen miksi Nokia teki sellaisen sopimuksen Microsoftin kanssa, ettei Androideja saa valmistaa, kun muut siihen kerran pystyvät.
Älytöntä toimintaa WP:llä, että jos sovellus ei toimi 25fps:llä vaan esim. vain 20fps:llä, niin sitten vedetään koko sovellus pois alhaisen suorituskyvyn vuoksi. Ellei käyttäjä itse tajua, ettei sovellus toimi 200e puhelimessa yhtä hyvin kuin 500e, niin… jääköön sanomatta.
Ja tosiaan, kyllä Androidissa on paljon pieniä vikoja johtuen suurimmaksi osaksi sen monipuolisuudesta. Jotain parempaa saattaa olla vielä tulossa, olisin toivonut sen olevan Meego, mutta Elop happened.
- 20.
-
@19
Monet puhuvat Nokian ja MS:n sopimuksesta, joka kieltää Androidin yms käyttisten käytön, mutta itse en ole siitä koskaan mitään virallista tietoa nähnyt tai kuullut. Että olisko jotain? - 21.
-
Todella sääli, että kävi näin. Maemo/MeeGo on aina ollut erinomainen järjestelmä ja nyt sille oli saatu myös myyvä puhelin kaveriksi. Järjestelmän alasajo ei kyllä tullut yllätyksenä, sillä se oli melkoisen selvää jo #Feb11 jälkeen, Elopin kerrottua öljynporauslautoista. Vihonviimeinen niitti ja samalla hyppy tasan yhden kortin varaan tuli kesäkuun irtisanomisten mukana.
Toivottavasti löytyy tyypeille tekemistä kilpailevista firmoista, mutta en kyllä jää uutta käyttistä odottelemaan, vaan mitä luultavimmin ostan Android-laitteen, kun N9:stä joskus aika jättää.
- 22.
-
Ironia on suorastaan viiltävää. Juuri kaivelin pöytälaatikosta vanhan sotaratsun N900:n käyttöön kun Samsong G2 pellepuhelimen sekoilu ylitti sietokynnyksen…
- 23.
-
N9 ei ole muuten vieläkään myynyt yli sataa tuhattakaan, joten näissäkin kommenteissa esiintyvää käyttisonanointia voisi vähentää. Koko MeeGo on hyvä esimerkki Elopia edeltäneestä suomalaisten idioottijohtajien kaudesta, sillä Harmattan oli konseptina valmis jo vuonna 2009 (olen itse ko. betabuildeja N950:ssä käyttänyt).
Onko MeeGo 1.2 Harmattan merkittävä askel mobiilikäyttiksissä? Kyllä, mutta ei näennäisen menestyksenså vaan Nokian historian kaikkien huonojen päätösten kulminaatiopisteenä.
- 24.
-
@23
Eikai sitä kukaa normi kuolevainen osta kun tietää että se kohta on vanha kun on Windowssia hehkutettu siihen malliin.
Mutta paras puhelin mitä minulla on ikinä ollut. Sääli kun ei nokia jatkanut kehitystä. Taisi jäädä viimeiseksi Nokiaksi jonka ostan tämän tulevaisuuden valossa.
- 25.
-
Heh…
Onko nyt niin, että jengi kehuu N9:iä yms vain koska haikailee tuota MeeGoa? Nimittäin kaverilla on N9 ja jatkuvasti kiroaa sitä. En nyt muista yksittäisiä ongelmia mutta kaikki tuntuu tökkivän puhelut, viestit ja netin selaaminen :D
Kuulemma paskimpia puhelimia mitä koskaan käyttänyt…
- 26.
-
Seuraava puhelimeni vuoden kuluttua on joko N9 tai 808.
Niillä voi jatkossakin tehdä kaiken tarpeellisen, ilman päivittämisiäkin.
- 27.
-
@23
Ei valitettavasti taida pitää nuo sinun myyntilukusi paikkaansa. - 28.
-
Olin matkapuhelinmyyjänä nelisen vuotta ja kaikelaisia laitteita on tullu käytettyä. Tää n9 on silti paras puhelin mitä oon koskaan käyttäny. Surulinen tarina koska mahdollisuudet johonkin todella hienoon oli käsissä….
- 29.
-
taitaa olla kohta hetket kun kannattaisi ostaa uusia nysejä laatikkoon ja odotella arvon nousua…
- 30.
-
@9: Itse et taida ymmärtää! Luuletkoi oikeesti, että Nokian kokoinen pulju rouskuttaa eteenpäin, maksellen osinkoja osakkeenomistajille sillä Microsoftin miljardilla taalalla maailman tappiin asti?
@13: Laittaessasi N9:n ekaa kertaa päälle, se puhelin opettaa sulle ne eleet, eikä niitä todellakaan montaa ole.
@
- 31.
-
”kaverilta kuulin että on paskin puhelin mitä on käyttänyt”, ”ei ole myynyt edes sataatuhatta”, ”tiedän mistä puhun…”
Ja sitten heräsin.
- 32.
-
@25 ettei olisi n8, meinaan vielä kuukausien päästä sen käytön lopettamisesta on vitutuskäyrä tapissa. mulla on ollu puhelimia eri käyttiksillä ja valmistajilta, mutta n9:iin olen tyytyväinen, vielä kun saisi androidin ohjelmat toimimaan. htc hd2 oli kanssa huippuluuri. muuten nokiat on ollut täyttä pas*kaa 2110i:n jälkeen. miten muuten apple nousi niin isoksi (appstore) nokia oli markkina johtaja ja vieläkään ei meinaa oikeastaan löytää hienoja ohjelmia (symbian/meego) tosin n9:iin en kauheasti kaipailekkaan tai kaipaan, mutta ei tunnu niin isolta
- 33.
-
@25 Totta kai se kiinnostaa lähinnä käyttöjärjestelmän takia, vai onko nykypuhelimet muka rautapuolella niin erilaisia, että se tekisi jostain yksittäisestä laitteesta erityisen haluttavan? Hienot kuoret? 50% kilpailijaa nopeampi prossu? Jes…
- 34.
-
@27 Totuus on lähempänä sataa tuhatta kuin miljoonaa. N9 ei ole myynyt paljon paskaakaan, ei millään mittapuulla.
- 35.
-
@34
Lähteitä myyntilukuihin?
- 36.
-
Jotain Wazapp sovellustakin on tietääkseni ladattu yli 50 000 kertaa vaikka sitä ei ole edes Storessa.
- 37.
-
34: Mitään oikeaa tietoa sulla ei ole, kun ei sitä kellään muullakaan sisäpiiriä lukuunottamatta ole. Noi sadan tuhannen (92 000 tarkalleen) luvut ovat vedetty perinteikkään Nokia-vihaaja Eldar Murtazinin kommenteista. Todellisuudessa ollaan arvioitu että tuo 92 000 oli N950-puhelimen valmistusmäärä silloin kun sen vielä piti tulla kauppoihin.
Toisella puolella N9:n myyntilukusotaa istuu Tomi Ahonen, joka on sitten taas veikannut N9:n myydeen Lumian kahden starttineljänneksen aikana jopa Lumia-malleja enemmän. Sekin kuulostaa aika absurdilta, ja itse uskon että N9:n myyntiluvut ovat jossain näiden kahden ääripään välissä. Spekulaatiota tuokin, mutta harmihan se on ettei Nokia ole viitsinyt julkaista tarkkoja myyntilukuja.
- 38.
-
34: Jopa N900 taisi myydä enemmän kuin 100 000, eikä sitä edes ollut suunnattu kunnolla kuluttajakäyttöön vaan nörttien leluksi. Ja kuten NicrasInMigras (36.) sanoi, niin tuota Wazappiakin on ladattu jo puolet tuosta 100 000. Ja se on vielä jossain Beta-vaiheessa eikä edes Nokia Storessa kaikkien kuluttajien huomattavissa.
- 39.
-
Niin aika jännä kun tämmöstä uutisoitu jo helmikuussa
http://taskumuro.com/raportti-nokia-toimitti-viime-vuonna-600-000-n9-puhelinta - 40.
-
19. Se on viimeistelty siten, että ikään ja sukupuoleen katsomatta, kaikki tajuaa painaa niitä ikoneita. Yksinkertaisuudessan, ovat pitäneet homman simppelinä. Ei mitään kikkailua (mihin WP sortuu…) tai useiden valmistajien sillisalaattiversioihin (Android). iOS tekee sen mitä siltä on haluttu. Miksi? Koska sitä kehittää ja myyä ”vain” Apple itse. Google päästi valmistajat meuhkaamaan ja tulos on hajontaa. MS taas antoi WP:n vähän kaikille, mutta tekniikkaköyhänä. Sitten Nokia päättää, että siinä on next gen! Vaikka se pirulainen ei osaa edes mitä Symbian ”vanha kaakki” osaa. Jota myös ironisesti on kutsuttu esihistorialliseksi jäänteeksi jne.
Ehkä Nokialla olisi kohdallaan potkia AIVAN kaikki pihalle, että kellään ei olisi mitään hajua historiasta ja niistä vanhoista ratkaisuista. Kunnon pöydän siivous ja kaikki päätökset puhtaalta pöydältä, kenties tulisi jotain tolkkua…
- 41.
-
@40
sut pitäisi potkia pihalle. WP on parasta mihin nokia on koskaan ryhtynyt. - 42.
-
@41
WP8 voi ollakin ihan ok, mutta ennen sen markkinoille tuloa Nokia saattaa olla Huawei tai Samsung, kun tuo kurssi on sen verran alhaalla, että hinta alkaa olla halpa.Meego teki muista käyttiksistä kivikautisia yhdessä päivässä, johon WP ei ole pystynyt vieläkään… potentiaalia olisi ollut se vain jäi nyt käyttämättä.
N9 myyntimäärät on varmaan lähempänä miljoonaa, kuin 100000.
- 43.
-
41. En nyt ihan suoraan sitä kiellä, mutta en ole ihan samaa mieltä. Jotain oli tehtävä ja WP on varmasti yksi hyvä ratkaisu. Eri asia vain, että olisiko kannattanut olla vielä toinenkin..
Sitä paitsi WP on ollut teknologiaköyhä, koska siitää puutuu edelleen aika paljon asioita, mitä esim. symbian osaa. Toivotaan, että WP8:ssa nuo alkaa olemaan kohdillaan. Hyvänä esimerkkinä noi pureview-systeemit.
- 44.
-
http://nokiainnovation.com/2012/07/meego-making-a-come-back/#.T_gKaKN6OKc.twitter
mitäs olette tästä mieltä? kulostaa hyvältä!
- 45.
-
@44 äsken huomasin saman, jos pitää paikkansa paras uutinen vuosiin.
Itse ajattelin, että olis kivaa uusi rautavalmistaja, joka tekisi pelkästään puhelimia ilman käyttistä ja sinne voisi vapaasti ohjelmoida, minkälaisen käyttiksen haluaa esim. Meego, Android, joku muu.
Tuo spämmiesto kysymys vois joskus vaihtua ainakin mulle tulee aina sama…
- 46.
-
@44 Saahan sitä yrittää, tosin yksi iso juttu noilta todennäköisesti puuttuu, näet levitysverkosto. Tokihan sellaisenkin voi alihankkia, mutta saas nähdä miten käy…
Tuo nimi ”Jolla” taitaa olla viittaus johonkin Nokiaan liittyvään (joku puolittainen sisäpiirivitsi?), mutta jostain syystä en nyt muista että mihin. Menee varmaan samaan sarjaan Aavan kanssa.
Tämän jutun kommentointi on suljettu.