Nyt se on varmaa: Apple julkaisee uuden iPad-taulutietokoneen ensi keskiviikkona
23.2.2011
Sampsa
Apple järjestää ensi viikon keskiviikkona 2. maaliskuuta lehdistötilaisuuden, jossa se julkaisee toisen sukupolven iPad-taulutietokoneen. Laitetta on ennakkoon kutsuttu iPad 2:ksi, mutta virallisesta nimestä ei vielä ole varmaa tietoa.
Uutistoimisto Reuters raportoi virheellisesti eilen, että Apple joutuisi lykkäämään uuden iPadin julkaisua kesäkuulle. Reuters perusti uutisointinsa taiwanilaisen Yuanta Securities -pankkiiriliikkeen lausuntoon, jonka mukaan Apple olisi tehnyt viime hetken muutoksia suunnitteluun ja tuotannossa ilmenneiden ongelmien johdosta julkaisu viivästyisi huhtikuusta kesäkuulle.
Pari tuntia uutisoinnin jälkeen Reuters korjasi kiireellisesti, että uuden iPadin myöhästyminen kesäkuulle ei yksinkertaisesti ole totta. Lisäksi Reuters kertoi, että Apple järjestää ensi viikon keskiviikkona lehdistötilaisuuden, jossa se julkaisee uuden iPadin. Reutersin iPad-myöhästymisuutisen seurauksena Applen osakekurssi ehti laskea parilla prosentilla.
Samaan aikaan myös monet muut tunnetut uutissivustot, kuten New York Times ja Wall Street Journal uutisoivat uuden iPadin julkaisutilaisuudesta, joten Apple joutui todennäköisesti informoimaan niitä todellisesta aikataulusta. Tänään muun muassa Engadget-sivusto sai Applelta virallisen kutsun ensi viikon julkaisutilaisuuteen.
Mitä uutta uudessa iPadissa?
Uuden iPadin odotetaan olevan nykyistä iPadia ohuempi ja kevyempi ja sen takapuolen muotoilun muistuttavan iPod Touchia. FaceTime-videopuheluita varten uudessa iPadissa on etu- ja takapuolella sijaitsevat kamerat. 3-akselinen gyroskooppi antaa pelikehittäjille mahdollisuuksia kehittää liikkeentunnistamiseen perustuvia pelejä.
NYTimes.com, Apple Announces an iPad-Related Event
Engadget, Apple’s holding an iPad 2 event on March 2nd
Sampsa Kurri
- 1.
-
Putosi pari prosenttia. Hoohoho. Onpas nopeeta.
- 2.
-
Hauska iPad 2 review http://www.youtube.com/watch?v=ct1_r_61sk8 :)
- 3.
-
”Videoneuvotteluita varten uuden iPadin pitäisi olla varustettuna kahdella kameralla etu- ja takapuolella.”
Kuka helvetti käyttää iPadia videoneuvotteluihin?? - 4.
-
Onkohan Jobs jo haudassa keskiviikkoon mennessä vai meinaakohan viel lavalle…
- 5.
-
#3.
”Videoneuvotteluita varten uuden iPadin pitäisi olla varustettuna kahdella kameralla etu- ja takapuolella.”
Kuka helvetti käyttää iPadia videoneuvotteluihin??23.2.2011 klo 21.17, Pika-aloitusopas
Ne joilla on ensi viikolla OSX 10.6.4-10.6.7 tai iOS 4.2.1- 4.3 käytössä eli muutama sata miljuunaa FaceTime käyttäjää.
Toimii myös Skypellä ja monella muulla eli onhan noita. - 6.
-
Aika moni siellä firmassa missä minä olen niin käyttäisi tuota kun sille on kerran Ciscoltakin jo tuki olemassa videopuheluihin.
- 7.
-
@5
Olen täysin samaa mieltä että maailmassa on muutama sata miljoonaa ipad2 käyttäjää ensiviikolla ja jokainen käyttää sitä videoneuvotteluun!
hyvä että nostit asian pöydälle - 8.
-
Olen täysin samaa mieltä, että maailmassa on jo nyt yli pari miljardia iPad2sta, jotka kaikki ovat videoneuvottelussa keskenään!
- 9.
-
zaxca on oikeassa että varastossa ei kai ole kuin 4,5-5M kpl myynnin alkaessa ja 2,5-3M per kuukausi tulee lisää mutta kun kaikki OS X 10.6.4 tai uudempaa käyttävät Maccit ja iP4 laskee mukaan niin luku onkin jo oikea.
On se jo kohtalaisen paljon… - 10.
-
3. Kuka hemmetti käyttä muita laitteita siihen? Aika moni. Huomattavasti helpompaahan se olisi jos kaikilla olisi tabletti ja sitä kautta toimisi. Kokemusta näistä ”kokous-videoneuvotteluista” ja kyllä siinä liian monta naamaa on yhdessä kuvassa :D
- 11.
-
Hah Hah, mene pois.
- 12.
-
Ketä kiinnostaa.
- 13.
-
iCrap
- 14.
-
@12
Ilmeisesti ainakin sua ja @13, kun kerran jaksoitte tulla kommentoimaan.. Todennäköisesti myös luitte jutun.
- 15.
-
Voi ei. Eikö tästä naurettavasta tablettihommasta voitais jo luopua kun ei ole vielä kaikki firmat kokonaan uskottavuuttaan menettäneet näitä julkaistaessa.
- 16.
-
@15 Olet oikeassa, nämä eivät ole vielä tarpeeksi hyviä. Ei kannata silti luovuttaa vaan panostaa enemmän tuotekehitykseen.
- 17.
-
Voisin tuollaisen hankkia jos viidelläkympillä saisi. Varmaan ihan näppärä sohvanpohjalta katella tv-ohjelmatietoja telkkua katellessa.
- 18.
-
Vit*u nyt on perhosia vatsassa. Kukaa pitää puheen ominaisuuksista kun steve'o on lähdössä viimeiselle matkalla. Tai ehkä omenan konttorissa kyhätään kasaan tarina ihmeparantumisesta ja ne hommaa kloonin lavalle
- 19.
-
Aika pieni päivitys, käytännössä sama laite mutta kameralla.
- 20.
-
vau…pitääkin viritellä taas blullshitbingo valmiiks kun kuuntelee omppofirman hurmossaarnaa. ”amazing…magical…revolutional…phenomenal…”.
no mutta vaikka en olekkaan löytänny käyttöä tuollaselle laitteelle niin ihan kiva seurata tätä hässätystä muitten tablujen ja ipadin ympärillä.
Sisi mitä uutta siihen on tulossa? Kamerat, tarkempi näyttö ja lisää tehoa kuoren alle…litteämpi?
Eniten kuitenkin odotan julkistuksen jälkeistä hypetystä ja ipadin käyttäjien perusteluita miks tämä laite on just se messias jota on odotettu, varustettuna ominaisuuksilla joita on juuri se oikea määrä eikä mitää turhaa ole..tai mitään ei puutu. - 21.
-
@20 Älä nyt lähde yleistämään käyttäjiä. Fanit on oma lukunsa, jota tosiaan pitävät kaikkia Apple tuotoksia ”messias” laitteina. Normi käyttäjät sentään osaavat suhtautua kriittisemmin näihin vehkeisiin. iPadi tuli viime kesänä ostettua, kun markkinoilla ei edes ollut vielä juurikaan kilpailua ja en oo katunut ostoa. Puutteita toki on, mutta eipä tuolloin ollut oikein kilpailuakaan tabletti rintamalla.
Vasta tänä vuonna rupee olemaan enemmän tuota kilpailua, kun rupeaa noita tabletteja enemmänkin tulemaan ja jos nyt olisin harkitsemassa ostamista, niin en kyllä vielä osaisi sanoa, mikä tulisi ostettua. Omat valintapäätökset teen aina useiden arvostelujen perusteella, en merkin mukaan.
- 22.
-
iShit
- 23.
-
@22 samaa meiltä
se ei olisi niin shittiä, jos hinta laskisi 3/4 osaa, mutta en siltikään ostaisi
- 24.
-
Eli tämän voisi tilata heti jenkeistä eikä mitään ongelmia pitäisi olla suomessa? Esim. Äät ja ööt sekä 3G toimii?

