Taskumuro.com

Suomessa valmistettiin Nokian viimeinen kännykkä viime keskiviikkona

30.7.2012
Sampsa

Nokia ilmoitti viime perjantaina saaneensa kesäkuussa aloitetut Salon tuotantoa koskevat yt-neuvottelut päätökseen. Neuvottelut koskivat tehtaassa ja sen tukitoiminnoissa työskenteleviä noin 780 työntekijää. Tuotanto on päättynyt, ja tehtaan toiminnot ajetaan alas syyskuussa. Suomessa suunnitelmien mukainen kokonaisvähennystarve on aiemmin kerrotun mukaisesti 3700 työpaikkaa ja osassa Nokian organisaatiota Suomessa neuvottelut ovat vielä kesken tai vasta alkamassa. Vähennykset toteutetaan vaiheittain vuoden 2013 loppuun mennessä.

Yle Turku vahvisti puhelimitse Salon tehtaan tuotannon pääluottamusmies Anne Malmilta, että viimeinen salolainen Nokian puhelin kasattiin tehtaalla keskiviikkona:

”Kyllä se totta on. Salossa ei enää tehdä kännyköitä”, myöntää Malm.

Viimeiset Salon tehtaalla valmistetut puhelinmallit olivat Nokia N9 ja Lumia 800. Viimeisenä valmistetun puhelimen kohtalosta Malmilla ei ole havaintoa, mutta toivoo sen päätyvän vaikka museoon.

Yle, Viimeinen salolainen kännykkä valmistui

Sampsa Kurri

 
1.

Ja sinne meni laatu.

2.

Siis valmistettiin Nokian viimeinen kännykkä, vai Nokian viimeinen suomalainen kännykkä?

3.

No sehän se olikii niin kohillaa täällä.. Samaa paskaa ihan missä se nyt onkaa ladottu kasaa. Mut onhan tää nyt surullista, voisivat samantien siirtää sen nokian suomalaisuuden sinne yrityshistoriaan, ei kai ne täällä tee tän jälkeen muuta kuin vähittäismyyntiä josta saadaan sitte maksaa ulkomaille. Odotan nokian laivan uppoavan aivan sinne pohjalle ja pysyvän siellä. Arvelen että MS ostaa loput rippeet siitä mitä on jäljellä nokiasta jossain kohtaa. Ja MS merkkiseen puhelimeen en kyl jumalauta koskis muulla kuin kirveellä tai vasaralla.

4.

Lähiaikoina valmistetaan ihan viimeinen Nokian kännykkä maailmanlaajuisestikin, sen verran ovat sählänneet ja tuhonneet 2000-luvulla.

5.

@4
lähiaikoina? tänävuonna? ensi vuonna? tällä vuosikymmenellä?

juurihan nokia puski lisää malleja myyntiin, tuskin niiden valmistusta samantien lopetetaan. ja kassaa riittää vielä vuosiksi, tällä hetkellä kassa on isompi kuin yhtiön pörssiarvo…

6.

R.I.P, sinne meni Nokia kun meni hölmöilee Wintoosan kans.

7.

Tässäkö meni sitten Nokian viimeinen pala suomalaisuutta?

8.

Toivottavasti oli valkoinen N9. Se on vain niin kaunis puhelin ja kunnon käyttiksellä.

9.

No tämähän on ollut odotettavissa jo pidempään. Riippumatta Nokian käyttöjärjestelmävalinnoista, niin tuotantokustannuksia kannattaa pyrkiä laskemaan mahdollisimman alas. Jokainen tuotantokuluissa säästetty euro kuitenkin näkyy katteessa, mutta ei asiakkaille. Toki voi yrittää perustella laadulla, joka rehellisyyden nimissä ei hirveästi eroa…

10.

Kieltämättä otsikointi on ehkä tahattomasti ”hieman” sensaatiohakuista, mutta ei voi mitään.
Nokian viimeinen suomessa valmistettu kännykkä siis kasattu :)
Shit happens ja housut vaihtoon…

11.

Viimeinen valmistunut puhelin oli Lumia 900, 800 loppui jo edellisviikolla.

12.

Oikea otsikko olisi:
Suomessa pakattiin Nokian viimeinen kännykkä viime keskiviikkona. Luurihan on tehty joka tapauksessa Kiinassa.
Pikkulinnut kertoivat, että olis itään päin lähtenyt viimeinen tilaus(Lumia 900).

13.

Ei ole enää Made In Finland. :/

14.

R.I.P BY Nokia :-(

15.

Eikä mene kauaa, kun firman viimeinen kännykkä valmistetaan. Tänään näin verkkokauppa.com:ssa, kun isä tuli ostamaan kouluun menevälle pojalleen kännykkää. Speksit olivat: Angry Birds Space pitää toimia sujuvasti. Siinä sitten arpoivat Android-puhelinta ja totesivat, ettei Samsungia, koska sen Kies on vieläkin hirveämpi teos kuin Nokian PC-Suite. Eli Nokia meni noilla spekseillä kokonaan ohi ja näytti menevän Samsungikin.

Päätyivät Huawein U8800 -malliin kun vierestä katselin. 229 euroa. (Koneboxista saisi 50 euroa halvemmalla). Siinä on paha panna Lumialla kampoihin kun siihen ei tuota peliä tule vielä ainakaan puoleen vuoteen ja koulun alkuun mennessä ovat kaikki ostaneet jo kännykät tälle vuodelle. Halvat kiinalaiset jyräävät kaikki.

16.

:(

@15 halvat kiinalaiset puhelimet, jotka kiinan valtion tukiaisilla tehty.

17.

Kyllä vain vain siellä ”idässä ne kaikki kapulat on tehty”…

18.

Osa Nokialaisista valmistetaan vielä Euroopassa, Unkarissa, Komaromissa, kuten nyt käytössäni oleva 701 on valmistettu. Sielläkin tilanne on tukala: Nokia aikoo irtisanoa väkeä, eikä korvaavaa työtä ole. Slovakian puolella Komarnossa taasen valtava telakka suljetaan. Kävin kyseisellä seudulla huhtikuussa, ja tunnelma ei ollut iloinen… Muutenkin kummassakin maassa on paljon talouden vaihteluille herkkää teollisuutta, eikä talouskaan ole paras mahdollinen.

19.

@15 Ostetaan niitä kännyköitä kai muuhunkin käyttöön, kuin pojalle Angry Birdsin pelaamiseen. Itse en ole koskaan Angry Birdsiä pelannut, olisin saattanut ottaa tuolla rahalla halpis-Lumian.

20.

Tässä sitä ny sitten ollaan ku ei haluttu luopua symbian skeidoista.Puhumattakaan lumioista.toivottavasti nokia muuttaa vaikka kiinaan ja vahtaa nimenkin vielä,ni ei tarttis hävetä enempää.

21.

Kyllä se vaan N95 oli ja on paras nokialainen mitä on tehty. Saas nähä, kai sitä joutuu jonkun Samsungin tms ostamaan seuraavaks, mitään menneen talven Lumia en ainakaan halua.

22.

”Viimeinen valmistunut puhelin oli Lumia 900, 800 loppui jo edellisviikolla.”

Siitä huolimatta kukaan ei ole (ainakaan itse en tiedä ketään) koksaan nähnytkään Lumia 800- ja vielä vähemmän Lumia 900-puhelinta, joka olisi ”Made in Finland”. Minne ne ovat sitten menneet myyntiin jos tuollaisia on olemassa?

Tämän jutun kommentointi on suljettu.

Takaisin ylös