TaskuMuron ensituntumat Nokia N8:sta
8.9.2010
Juha

Nokia piti tänään aamupäivällä Espoossa lehdistötilaisuuden, jossa se esitteli virallisesti ensimmäistä kertaa Suomessa pitkään odotetun N8-älypuhelimensa. Esittelytilaisuudessa keskityttiin erityisesti laitteen muotoiluun ja materiaaleihin sekä kattaviin multimedia- ja kuvausominaisuuksiin. Powerpoint-esitysten jälkeen Nokian edustajille oli mahdollista esittää kysymyksiä, mutta käytännössä mihinkään kutkuttavimpiin N8:n ympärillä velloviin kysymyksiin ei saatu tarkkaa vastausta.

Kysymysten ja vastausten jälkeen tilassa kiersi Nokian edustajien opastuksella demolaitteita, johon vieraat pääsivät lyhyesti tutustumaan.
TaskuMuro pääsi testaamaan ja kuvaamaan Nokia N8:aa ja Symbian^3-käyttöjärjestelmää muutaman minuutin ajan. Lue tunnelmat ja katso kuvat Nokian uutuudesta alta / Lue lisää -linkin takaa.

N8 on Nokian puhelimeksi erittäin jämäkkärakenteinen. Tästä käy kiittäminen runsasta alumiiniosien käyttöä - mm. rungon keskiosa ja näytön kehys on työstetty alumiinista. Takakuori on kyljistä kiinni kahdella ruuvilla. Päädyt ovat muovia, koska laitteen kaksi antennia ovat sijoitettu puhelimen päihin. Näytön pinta on täysin tasaista ja kiiltävää ”gorillalasia”, joka sietää hyvin iskuja ja naarmuja. N8 on yksi harvoja Nokian tähän mennessä julkaisemia puhelimia, jonka akku suositellaan irrotettavaksi vain huoltoliikkeessä, mutta trendi saattaa yleistyä tulevaisuudessa.

N8:n näppäimet ovat sijoitettu pääosin laitteen kylkiin. Vain valikkonäppäin sijaitsee etupuolella vasemmassa alakulmassa. Oikeaan kylkeen on sijoitettu kameranäppäin, lukituskytkin sekä plus ja miinusnäppäimet mm. äänenvoimakkuuden säätöön. Kulmat ovat pyöristettyjä ja N8 sopii hyvin käteen.

Pohjan tavoin myös puhelimen päälliosa on tasainen ja väriltään musta. Sinne on sijoitettu virtanäppäin, HDMI-liitin ja 3,5 mm kuulokeliitin. Vasemmassa kyljessä ovat puolestaan SIM- ja muistikorttipaikat sekä microUSB-liitäntä. USB-liitäntään voi mukana toimitettavan adapterin avulla kytkeä myös USB-muistitikun tai ulkoisen USB-kiintolevyn.

N8:n yläpäädystä löytyvä HDMI-liitäntä tukee laitteen multimediataipumuksia. Sen kautta N8 pystyy syöttämään 720p-tasoista videokuvaa sekä monikanavaääntä esimerkiksi taulutelevisioon. Ainakin demolaitteilla ominaisuus tuntui toimivan hyvin.


N8:n kyljet ja takakuori ovat ”samaa puuta”. Kameran kohdalle on jouduttu tekemään korotus, koska aiempiin Nokian kamerapuhelimiin nähden tuplakokoinen kuvakenno vie väistämättä tilaa. Nokia on päättänyt olla käyttämättä linssinsuojusta N8:ssa. Kennon tarkkuus on 12 megapikseliä ja se on höystetty Carl Zeissin laajakulmaoptiikalla sekä LEDejä tehokkaammalla xenon-salamalla. Nokia väittää kyseessä olevan markkinoiden tasokkain kännykkäkamera. Ainakin netissä liikkuneet mallikuvat lupaavat hyvää ja suunta on oikea - Nokian edustaja nimittäin totesi, että uusi suurikokoinen kenno on tärkeä asia, eikä niinkään megapikselien määrä.

Uusi Symbian^3-käyttöjärjestelmä näyttää S60 5th Editioniin tottuneelle varsin tutulta. Kotiruutuja on nyt kolme ja niiden sisältö on valittavissa entistä monipuolisemmin. Kotiruutujen välillä voi navigoida joko ruutua sivusuunnassa pyyhkäisemällä tai alapalkin keskellä sijaitsevaa pallokuvaketta näpäyttämällä.
Yleisesti ottaen Symbian^3 tuntuu selvästi ripeämmältä kuin S60 5th Edition ja sen käytettävyyttä on hiottu mm. tuplanäpäytysten tarvetta karsimalla. Nopeudesta huolimatta se ei aivan yllä sulavuudessa kovimpien kilpailijoidensa tasolle - joissain kohdin animoinneissa ja toiminnoissa on edelleen havaittavissa pientä tökkimistä ja viivettä.

Yksi käyttöjärjestelmän uudistetuista toiminnoista on avoimien sovellusten hallinta. Nyt avoimena olevien sovellusten sisältö näkyy pienissä ruuduissa , joka helpottaa niiden hahmottamista. Avoimia sovelluksia selataan sivuttaissuunnassa ja sulkeminen on helppoa esikatseluruudun yläkulman ruksista. Avoimien sovellusten lista aukeaa näytön alapuolella sijaitsevaa valikkonäppäintä pohjassa pitämällä.

N8:n 3,5 tuumainen 640x360 pikselin kosketusnäyttö on toteutettu X6-mallin tapaan kapasitiivisella kosketuksentunnistuksella. Näytön kuvanlaatu on hyvä, mutta tarkkuudeltaan se ei pärjää markkinoiden kärkipään älypuhelimille. Kosketuksentunnistus toimii mukavan oloisesti ja esimerkiksi nettiselaimessa tai valokuva-albumissa käytettävissä on monikosketustoiminnot.

Kamera on yksi N8:n tärkeimmistä myyntivalteista. Nokia kehuukin sen korvaavan digipokkarin sekä videokameran. Demokappaleella kuvaus tuntui onnistuvan varsin ripeästi ja kuvattu materiaali näytti puhelimen näytöllä hyvälle. Todellisen kuvan kuvien laadusta saa kuitenkin vasta lataamalla ne tietokoneelle, jota ei tässä yhteydessä päästy tekemään.

Ensituntumien perusteella N8 tuntuu fyysisesti ja rautatason ominaisuuksiltaan erittäin lupaavalta. Myös uuden käyttöjärjestelmän osalta ollaan menty parempaan suuntaan, mutta onko Nokia sittenkään saanut tarpeeksi aikaiseksi? TaskuMuro tutustuu N8:iin ja Symbian^3-käyttöjärjestelmään vielä tarkemmin myöhemmin tänä syksynä.
Juha Kokkonen
- 1.
-
”Nokian edustaja nimittäin totesi, että uusi suurikokoinen kenno on tärkeä asia, eikä niinkään megapikselien määrä.”
Viimeinkin alkaa olla oikea suunta noilla.Harmillista ettei akkua voi vaihtaa, mistä tämä applemaisuus? Ei suositun kilpailijan mokia matkimalla menestytä…
Kun on N900:n Maemoa käyttänyt, ei nuo käyttishotit herätä kummemmin ihastusta. Hypistelin tänään C6:ta kaupassa ja se oli suorastaan aika ankean oloinen.
- 2.
-
Jaa, että antennit päissä eli kun puristää kämmenellä toisesta niin saa linjat alas?
Ja tuo akun integroiminen vaikka sne muutamalla ruuvilla vaihtaa niin tarkoittaa sitä, että akun koko voidaan maksimoida.
- 3.
-
2@
Eiköhän tuo tarkoita sitä että molemmista päistä saa puristaa ennenkuin lainjat katkeaa…jos katkeaa. - 4.
-
Eiköhän ne päät ole muovia siksi että se sisäinen antenni oikeasti toimisikin. Antenni kokometallikuoren alla ei välttämättä ole paras idea.
- 5.
-
Eivät voineet kopioida iP4 antennia kun Apple on patentoinut sen.
Tänään muuten tulee HDR kuvaus ja pixelien triplaus iPhoneen 4.1 mukana. - 6.
-
Symbian :D
- 7.
-
@5 Ja kukahan haluaisi kopioida antennin, joka ei toimi?
- 8.
-
@5.
Miksi yksikään valmistaja edes haluaisi kopioida IP4:n antennin omaan tuotokseensa? - 9.
-
Nyt puhun kaikista valmistajista, jotka käyttää noita muovi/kumiläppä suojia liittimien peittämiseen. Menee hermot niihin! Koko ajan saa pelätä, että se pieni muoviklipsu menee poikki ja sitten sulla ei ole luukkua. Kun liitin on kerran suunniteltu luukulla, niin pölynsuojaus on varmaankin olematon.
Kiroan joka hemmetin päivä kun kameran liitimissä (nikon järkkäri) on tuo saakelin lirpake.
- 10.
-
”N8 on ensimmäinen Nokian puhelin, jonka akku suositellaan irrotettavaksi vain huoltoliikkeessä.”
Ei kuitenkaan ensimmäinen, Nokia 7280: ”Tässä laitteessa on sisäinen uudelleenladattava akku, jota ei voi irrottaa. Älä yritä irrottaa akkua laitteesta, koska tällöin laite voi vioittua. Nokia suosittelee, että vaihdatat akun lähimmässä valtuutetussa huoltoliikkeessä.”
- 11.
-
Melko ruma se on ainakin, mutta hyvään suuntaan Nokiakin menossa älypuhelimissa.
- 12.
-
Onko tuo hdmi liitäntä normaali vai mini?
- 13.
-
@12
normaali - 14.
-
Rautapuoli on tiedetty varmaan keväästä asti, enää jää kysymys, onko Symbian^3 tarpeeksi sulava ja helppokäyttöinen haastaakseen Androidin ja iOS:n. Taitaa vaan jäädä se Meegon tehtäväksi, ja tämä symppari halvempiin versioihin.
- 15.
-
Ei paha, hemmetti, Nokia yrittää.
- 16.
-
Protoss-puhelin… : )
- 17.
-
@15
Totta, yritys on kova! Vaihtaisivat sympan muuksi niin johan on kärkihuipulla… - 18.
-
@1. No edelleenkin sen akun saa kyllä irti, jos omaa ruuvimeisselin. Tai vaihtoehtoisesti voi käydä vaihdattamassa akun (ilmaiseksi?) Noksun liikkeessä.
Itseä mielyttää kyllä enemmän C7 muotoilu ja tyyli, tosin tuo kamera kyllä houkuttais, kun se pokkari on 95% ajasta hyllyssä keräämässä pölyä…
- 19.
-
Mukavan thinkpadimainen ulkonäkö mustana.
- 20.
-
Aion antaa rahojani Nokialle vastineeksi 1 kpl N8:a.
- 21.
-
Kun ottaa kuvan ja painaa kuvanotto nppäintä niin kauanko kestää että kuva on otettu eli viive ? että kilpaileeko siinäkin digikameroiden kanssa, kun yleensä puhelimissa se kestää ja kohde on liikkunut jo.
- 22.
-
Hah Hah failaa kyllä enemmän kuin laki sallii… On se hirveää kun ei voi kopioida iPhone 4:n antenniratkaisua. :D:D Kaksi puhelinta tulossa tänne päin jos ei mitään kummallista tapahdu.
- 23.
-
@21
Nopeasti tuntuisi kuvan ottavan, siihen en osaa kommentoida ottaako nopeammin kuin digikamera johon viittaat.
- 24.
-
Tässä ei vissiin ole multidesktoppia/laajennettua työpöytää? Siinä ollaan kilpailijoita pahasti jäljessä.
- 25.
-
Tuo 640x360 resoluution näyttö on aika surkea kun ottaa huomioon että joissain kilpailijalaitteissa (siis winmo6 ja android puhelimissa) on ollut yli vuoden 800 x 480 resoluutio ja nyt iphonessa on 960x640 resoluutio.
Aina kun vertailee täytyy tietenkin ottaa huomioon myös hintaluokka eihän vertailussa muuten mitään järkeä ole, mutta ymmärtääkseni tämänkin pitäisi olla joku 500€+ ”lippulaiva” puhelin.
- 26.
-
Livenä puhelimen nähneenä voin kyllä todeta että on kyllä todella lupaava ja yllättän pieni (kuvien perusteella tiiliskivi) puhelin. Toivottavasti tästä ei enää löydy mitää pahempaa vikaa kun tämähän on Nokian ainut kunnon tuotejulkaisu pitkään aikaan.
- 27.
-
oikee suunta mut ei tolla nyt pankkia räjäytetä
- 28.
-
@25.
Android laitteissa kuten esim Htc Desire ei näytön pikselit pidä paikkaansa.
”The total number of effective physical pixels, counted using a weighted sum, is (480*800/2)*2/3 + (480*800)*1/3 = 256,000, exactly two thirds the claimed total number of pixels (480*800=384,000)”
- 29.
-
Ihan mielenkiintoselta näyttää. Vaikka nyt en ole puhelinta vähään aikaan vaihtamassa niin tottakai sitä toivoo että nokia pääsis takas mukaan älypuhelinmarkkinoille.
- 30.
-
Jännä muotoilu, mut vielä jännempi miten istuu kämmenelle.
@26… En ihmettele jos N95/N97(?)ssä oli karmea viimeistelemätön käyttis. Sain yhden prototyypin (Nokia 6650) niin sitä oli käytetty 5-20 sekunttia, vain tarkistaakseen että sil pystyy soittamaan… nojaa mitäs sil puhelimel muuta tekiskään lol.
- 31.
-
Yksi noksulla otettu kuva olis ollu aika jees =/. Galaxy S:n omistajana ainoastaan tuosta hdmi liittimestä olen kateellinen, tosin en niin kateellinen, että symbiania viittisin käyttää…
- 32.
-
@12
Kyllä se HDMI liitin on mini
- 33.
-
Olikohan yksi syy 640x480 tarkkuudelle se että säilyisi yhteensopivuus 5th edition sovellusten kanssa..
S^4:ssä varmaan sitten luovutaan siitä yhteensopivuudesta.
- 34.
-
Jos olette olleet hereillä N8 on tarkoitettu hig mid tasolle eli tarkoitta sitä että lippulaivaksi on tulossa joku muu puhelin hig end markinoille.
Ja tuo kiintolevyn laitto puhelimeen on kyllä hyvä ominaisuus, olen odottanut!
Nokia on lyllä menossa oikeaan suuntaan, jälessä vain=(Aplelta 4 puhelin jo ja nyt vasta nokialta tulee vastausta.
- 35.
-
Käsi ylös kuinka moni on ottanut puhelimestaan akun irti tai olisi ottanut jos sen takana ei olisi sim tai memory kortti.
- 36.
-
21: Aika nopeasti ottaa kuvan. Monia hitaampia pokkareita olen käyttänyt.
25: Nokia ei ole suunnannut tätä high-end-malliksi, vaan ylempään keskiluokkaan. MeeGo-luurit tulevat vuoden lopulla tuohon kalleimpaan hintaluokkaan.
Nokian edustaja sanoi, että vaikka akku ei ole tarkoitettu irroitettavaksi, ei takuu mitätöidy, vaikka käyttäjä sen itse vaihtaisi. Ei siis ole pakko viedä huoltoliikkeeseen akun vaihtoon.
- 37.
-
Laitteessa on BL-4D 1200 mAh (litiumioni) akku. Onkohan akku mistään kotoisin vai vaatiiko tämäkin jokaöistä latausta puhelimelle niinkuin muut mid-end puhelimien akut?
- 38.
-
Toimiiko flash? Toimiiko moniajo? Toimiiko antenni?
Näillä pääsee jo aika pitkälle ;)
- 39.
-
@35 hep. käyttis kun on mennnyt juntturaan akun irroittaminen on nopein keino ollut sen korjaamiseksi.
- 40.
-
Kyllähän sitä toivoisi että Nokia lähtee tästä nyt taas nousuun , ihan vain näin suomalaisen näkökulmasta. Itse en kyllä siltikään vaihda nokialaiseen, ainakaan vielä..
- 41.
-
@38 Kaikki toimii kuin junan vessa. :D
Kamera ottaa todella nopeasti kuvia. Ei samanlaista viivettä kuin esim. 5800. Puhumattakaan kuvien (ja videoiden) laadusta joihin oli jopa valokuvaaja kaverikin tyytyväinen.
Ja kyllähän tämä on tällä hetkellä Nokian lippulaiva todennäköisesti tämän vuoden loppuun ainakin. Ja näyttö on myös aivan omaa luokkaansa, AMOLED näytössä musta on mustaa ja värit tulevat kirkkaasti esiin.
Facebook on myös integroitu mukavasti, niin että voit päivittää tilasi puhelimesta ja lisätä siihen oman sijaintisi GPS:stä. Ja voit myös synkata puhelinluettelon Facebookin kanssa ja voit suoraan lähettää Facebook viestin puhelinluettelon kautta. Puhelinluettelon kontaktit ovat myös saanneet kuvat, jotka voi myös synkata suoraan Facebookista.
Suosittelen lämpimästi, jos kotimainen vielä kelpaa. ;)
- 42.
-
@35. KÄSI!!
Minulla on vara-akku pidemmille laturittomille reissuille.@34.
Niin, eikös tuosta N9:stä ole huhuttu ja kuviakin jo ”lipsauteltu”.. - 43.
-
@38
Toimii, Toimii ja Toimii - 44.
-
@28 empäs tiennyt ollenkaan tuommoisesta.
No mutta toisaalta tuo nimenomainen näyttötekniikka tuo taas paremmat värit verrattuna lcdhen. Jokatapauksessa on hieman alhainen reso siis. On varmasti ollut yksi tärkeimmistä syistä pitää alhainen resoluutio juurikin tuo yhteensopivuus.
- 45.
-
Vaikuttaisi ihan ok laitteeelta, ei kyllä mitenkän mullistavalta.
- 46.
-
”Päädyt ovat muovia, koska laitteen kaksi antennia ovat sijoitettu puhelimen päihin.”
Kiinnostaisi nähdä millaisella otteella Apple saa pari palkkia pois seuraavassa propaganda-/mustamaalausvideossa.
Hah Hah myös failaa tavallista enemmän, iPhone 4:n antenni on paskin antenni mitä olen koskaan matkapuhelimessa nähnyt, ja jokaikinen asiantuntija suosittelee 3GS:ää 4:n ylitse.
HDR-kuvaus on vain valonherkkyyden kanssa leikkimistä, ja pikselien triplaus? Ei se paranna kuvanlaatua, sama kamera siinä vieläkin on.
Mutta pakko sanoa että Applen puheet tehoavat teihin aika hyvin.
- 47.
-
@35 Hiiop!
Kun akku pullistui sen verran että takakantta ei saanu enään kiinni niin piti ottaa pois.
- 48.
-
@35
Sorkka pystyssä ja pysyy. Duuni kapula jäätyy vähintään kerran päivässä.
- 49.
-
@37
”Laitteessa on BL-4D 1200 mAh (litiumioni) akku. Onkohan akku mistään kotoisin vai vaatiiko tämäkin jokaöistä latausta puhelimelle niinkuin muut mid-end puhelimien akut?”Kuten kaikissa tämmösissä puhelimissa, se mitä teet sillä vaikuttaa älyttömästi akkukestoon. Monta widgettiä päivittämässä statuksia yms 3g verkossa, selailet nettiä, mesettelet/skypettelet ja soitat parit puhelut ni varmaan joudut yöks laittaa laturiin..
No voit myös laittaa päivittelyt vähemmälle, jos et paljon päivän aikana puhu/ selaile niin saattaa kestää pari-kolme päivääkin.
- 50.
-
@35HEP!
kännykkä ku tippuu lattialle ni se levii miljoonaan osaan joista yks on akku ='<
(joku nokian ikiruoska vuodelta nakki) -
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 119 kommenttia.

